
Kahdeksanvuotias Saksassa syntynyt Mister F Daag (Conway Hall) on kova nimi toukokuun ensimmäisen sunnuntain Finlandia-ajon lähtölinjalle. Paul Hagoortin valmentama belgialaisori on urallaan saavuttanut edellä mainitun Elitloppet-menestyksen lisäksi voitot muun muassa Copenhagen Cupin 2022, Saksan Derbyn ja Copenhagen Cupin nelivuotiseliitin, ollut toinen Orsi Mangellissa Italiassa sekä kolmas Copenhagen Cupissa ja UET Grand Prixissä 2019 juuri Vermossa Face Time Bourbonin (Ready Cash) taustalla.
Mister F Daag on paitsi kilpauransa, myös taustojensa osalta varsin kansainvälinen tapaus. Saksassa syntyneen oriin omistaja Joseph Vanduffel on belgialainen, mutta valmentaja Paul Hagoort hollantilainen. Valmentaja Hagoortilla on vahva edustus Finlandia-viikonlopun pohjoismaisissa suurkilpailuissa, sillä lauantain Åbyn Paralympiatravetin finaalissa starttaa tallin ranskalaisori Hades de Vandel (Ganymede) ja sunnuntaina Vermossa siis Mister F Daag.
”Minulla on hyvä tunne Mister F Daagista juuri nyt”, Paul Hagoort kertoo.
”Ori voi tehdä samanlaisen huippukauden uudestaan. Se oli toinen viimeksi 10,5 tuloksella hyvin passiivisella ajolla, ja huippukunto on lähellä. Treenit menevät hienosti. Talvella se sairasteli, mutta nyt olen tosi optimisti taas. Officer Stephen meni Wolvegan rataennätyksen 10,2, mutta Mister F Daag kiri vahvasti hänniltä. Vermon rataprofiili sopii ja tulemme molemmilla hevosilla, myös Let It Be VP:llä, hakemaan menestystä. Turha tätä reissua muuten olisi tehdä. Vaikea tosin arvioida, mitä Let It Be kohtaa Vermossa.”
Mister F Daag meni ennätyksensä 09,1 siis viime Elitloppetin karsintavoitossaan. Oriilla on 18 voittoa uransa 44 startista ja 747 708 euron voittosumma.

Paul Hagoortilta starttaa Vermossa Finlandia-ajon päivänä myös Let It Be VP (Robert BI), jolla tavoitellaan paikkaa Elitloppet-lauantain pronssidivisioonan finaalissa. Viisivuotias ruuna oli viime keskiviikkona Solvallassa neljäs täyden matkalla ennätyksellään 12,8. Let It Be VP on juossut 19 kertaa totosijoin 8-2-0 ja tienannut niissä reilut 700 000 Ruotsin kruunua.
Hagoortin valmennettavia ohjastaa lähes aina Robin Bakker. Hagoortin palkkalistoilla oleva Bakker vastaa tällä hetkellä myös tallin Julmyrassa Ruotsissa sijaitsevasta filiaalista. Eli esimerkiksi Mister F Daagia ei tarvitse kuljettaa Hollannista Wolvegan radan lähettyviltä Vermoon sentään yhdellä rysäyksellä.