
Talvella 11,9-tuloksella montélähdön Ranskan Caenissa voittanut Exaudio Vici palaa Suomeen. Ennen Ranskaan siirtymistä Katja Melkon ja Antti Ojanperän valmennuksesta kilpaillut Exaudio Vici siirtyi kaupan myötä Olli Timoselle. Valtimolla vaikuttava Olli Timonen sai vinkin yhdeksänvuotiaan ruunan kaupan olemisesta Exaudio Viciin Ranskassa tutustuneelta ja sillä kilpaakin ajaneelta Veli-Pekka Toivaselta.
”Vellu kävi kengittämässä meillä jokunen aika sitten. Hänhän oli viime talven Ranskassa, ja hän mainitsi Jouni Järvensivun olevan myymässä ruunaa. Äkkiä alkoi minua kiinnostamaan hevosen hankinta. Eihän sitä luonnolleen mitään mahda”, naurahtaa Olli Timonen.

Timonen ja Järvensivu pääsivät nopeasti kauppoihin uransa 55 startista 21 voittaneesta ruunasta.
”Jouni Järvensivun kanssa oli miellyttävä tehdä hevoskauppaa. Sovituista asioista pidettiin todella hyvin kiinni. Ruuna lähti torstaina kohti Suomea Ranskasta. Sen pitäisi olla Suomessa joko sunnuntaina tai maanantaina.”
Timosen mukaan useampi Exaudio Vicin Ranskan starteista päätyi hylkäykseen epäpuhtaasta ravista.
”Mitä katsoin videolta hevosen juoksuja, oli ravi ihan samanlaista kuin sen Suomen starteissa. Ranskassa hylätään kuitenkin epäpuhtaasta ravista. Ainakin yhdessä talven hylkäyksistä paloi voitto Iina Ahon ohjastamana.”
Reilun 113 000 euron voittosumman kerännyt Exaudio Vici nähtäneen uuden valmentajansa mukaan sekä kärry- että montélähdöissä. Timonen aikoo hyödyntää hyviä uittomahdollisuuksiaan Exaudio Vicin kanssa.
”En toki ole vielä nähnyt hevosta muuta kuin videolta. Se on ollut koko uransa huippuvalmentajilla. Jos saadaan pidettyä se edes suurin piirtein samanlaisena, pitäisi sen jollakin tapaa riittää Suomen lähdöissä. Ruunalla ei ole juurikaan ajettu kilpaa hokkikengässä, ja on mielenkiintoista nähdä kuinka se hokit alla menee.”