

Hevosenomistajana melkoisena kultasormena tunnettu kuopiolainen Heikki Korhonen oli pitkään hevostensa vastuuvalmentaja, mutta viime vuosina käytännön toiminta on siirtynyt yhä vahvemmin seuraavan sukupolven käsiin.
Maineikasta kotitallia ja hevosvalmennustilaa Kuopion Hiltulanlahdessa pyörittävät nykyisin Heikin tytär Riina Korhonen ja hänen puolisonsa Jukka Hakkarainen. Jukka on ollut pitkään iso osa tallin toimintaa, ja vuonna 2022 hänestä tuli tallin vastuuvalmentaja.
Menestystallin hevosten voittoprosentit ovat olleet huiman korkeita, välillä jopa yli puolet kisoista on päättynyt voittoon, vaikka startteja olisi ollut yli 50. Viime vuonna voittoprosentti ”jäi” 23 prosenttiin, vaikka melko tarkkaan 300 000 euron ansioilla kausi oli tallin voitokkaimmasta päästä.
Nyt Jukka Hakkaraisen valmennettavien patterit alkavat olla ladatut uutta kautta varten, ja voi olla, että voittoprosentti on vaikka hurjempikin kuin viime kaudella.
Hakkaraisen valmennuslistalla on 14 hevosta. Joukossa on jälleen sekä kovia avoimen sarjan hevosia että ikäluokkakisojen potentiaalisia menestyjiä, mutta kummalta osastolta odotetaan enemmän?
”Vaikea sanoa”, Jukka Hakkarainen pohtii.
”Olen saanut viedä Callela Nelsonia ja Massimo Hoistia eteenpäin sillä tavoin, että odotan niiden kehittyvän vielä ainakin tälle kuusivuotiskaudelle. Ehkä myös seuraaville, ja tähtäin on ihan huippulähdöissä.”
”Tähtäin on ihan huippulähdöissä.”
Hakkaraisen valmennettavien viime kauden huippuhetkiä oli St Leger -voitto Massimo Hoistilla. Ori nappasi lisäksi Killerin Eliitin ja sisarensa Fabiana Hoist puolestaan Tammakriteriumin. Molemmat ovat tallin aiemman superhevosen Venicen, kaksinkertaisen Suur-Hollolan sankarittaren, jälkeläisiä. Kummankin tavoitteet ovat korkealla myös 2025. Massimon päätavoite oli emän esimerkin mukaisesti Lahdessa jo viime kesänä, mutta finaalista ei silloin tullut onnistumista.
”Ajattelen joka tapauksessa, että Massimolle täydet matkat ovat parempia. Massimolla on iso moottori, kuten emällään, mutta se oli taas paljon nopeampi heti nuorena. Massimolla voi jaksopuoli taas olla jopa Veniceä parempi, joten kyllä jatko mielenkiintoiselta vaikuttaa. Tähdätään uudestaan Suur-Hollolaan ja revanssia ottamaan”, Jukka Hakkarainen linjaa.

”Callela Nelson puolestaan on kaksikosta nopeampi, joten lyhyt matka taittuu siltä räväkämmin. Sillä on vauhtia huimasti.”
Jokainen voi tahollaan miettiä, mitkä kilpailut Suomessa voisivat siis olla Callela Nelsonin, ehkä molempienkin kuusivuotiaiden kykyhevosten, heiniä tällä kaudella. Nelivuotiaista, joita tallissa on kolme, valmentajan huomion varastaa edellä mainittu Fabiana Hoist.
”Fabiana ei ollut viime vuonna sittenkään valmis, vaan piti ottaa kausi hyvin varoen. Se oli silloin kolme senttiä takakorkeakin, mutta nyt kroppa alkaa olla paremmin valmis. Ainakin tammalähdöistä odottelen edelleen menestystä, ja onhan tämäkin Venicen jälkeläinen ihan jännä myös vaikka Derbyyn, kun se tosiaan vaikuttaa valmiimmalta kilpailemaan. Aika näyttää, missä kisoissa se riittää ja missä ei.”
Tallin ikäluokkalupaukset tälle kaudelle eivät jää Fabiana Hoistiin. Viime kaudella kova kolmevuotias oli myös Callela Callmeboss, joka oli kolmas Kymenlaakso-ajossa. Senkin emä on Hakkaraiselle tuttu huipputamma, Callela Ladyboss.
Callela Callmebossin loppukauden menestys oli huikeaa, kun ottaa hevosen viime kauden taustan huomioon.
”Callela Callmeboss meinasi kolmevuotiskauden keväällä kuolla koko hevonen, kun ruunauksesta tuli vakavia komplikaatioita”, Hakkarainen kertoo.
”Vappuna vielä taluteltiin riimunnarusta, joten syksyn onnistumiset tulivat bonuksena. Nyt on ehjä talvikausi takana ainakin toistaiseksi, joten sikäli nelivuotiskauden taso kiinnostaa kyllä silläkin.”
Todella kiinnostava on myös Callela Callmebossin vuotta nuorempi pikkuveli Callela Capitano. Täysveljesten isä on Ruotsin siitoshuippu Maharajah.
”Callela Capitano on myös oikein lupaava, ja se on säilynyt terveenä”, Hakkarainen summaa.
Odotuksia siis on koko kautta ajatellen. Reilu viikko sitten lauantaina kuopiolaistalli otti jo varaslähdön, kun Nothingcomes kiri Vermossa tammadivisioonan karsinnassa räväkästi neljänneksi, eikä parempikaan sijoitus ollut kaukana.
”Olin hirmutyytyväinen avaukseen”, Jukka Hakkarainen kertoo.
”Matkavauhti oli vastaan, ja Nothingcomes kiri tosi napakasti. Startti oli vielä juuri sellainen, joka varmaankin vie virettä eteenpäin, eli sopivan nätti reissu kunnon lopetuksella.”

Tiistaina Killerjärvellä palaa kilpailuvauhtiin viisivuotias Christine L Garden, joka viime syksynä teki kovat esitykset Villinmiehen Tammakilvassa ehkä kovimmassa kotimaisessa tammakaartissa ikinä. Se sijoittui Lappeenrannan finaalin kolmanneksi, rajujen Lightning Striden ja Sands Hybridin perässä.
”Odotan Christine L Gardenilta samantyylistä menoa kuin Nothingcomesilta viime lauantaina. Valmius vaikuttaisi olevan ainakin samaa luokkaa. Ainakin samaa 21-vauhtia sillä on ajettu, kuin Nothingcomesillakin.”
”Toisaalta Christinellä on paljon enemmän rahaa tilillään, mutta odotan kummaltakin tammalta hyvää kautta. Katsotaan tässä vähän olisiko Christinestä Best Ladyyn, joka on maaliskuun lopussa. Muita hevosiamme alkaa putkahdella esiin sitten pikkuhiljaa. Kiirettä ei ole.”
”Kyllä tämä on ollut vaikein talvi ikinä.”
Jukka Hakkarainen vaikuttaa optimistiselta kauden suhteen, vaikka talven vaihtelevat olosuhteet ovat luoneet valmennustoiminnalle haasteita.
”Kyllä tämä on ollut vaikein talvi ikinä. Tässä aika lähellä olevilla talleilla on kuulemma ollut ihan hyvä treenata, mutta meillä kyllä ovat kelit vaihdelleet hirmuisesti. On jouduttu soveltamaan treenejä paljon.”
”Toki jäätikkökelit ovat pahemmat ihmisille kuin hevosille. Ihminen tarvitsisi luistimet, mutta hevosilla on kyllä pitoa alla. En ole treenikauteen siis täysin tyytyväinen, mutta silti hevoset vaikuttavat nyt olevan aika ok-mallilla.”