• Iivari Nurminen lähtee Haapakankaalle Bergsåkeriin

    Salamakypärissa ja oppilasohjastajien EM:ssä toissa vuonna edukseen esiintynyt Iivari Nurminen, 26, on siirtymässä hevostöihin Pohjanlahden länsipuolelle.
    Iivari Nurminen siirtyy Ruotsiin.
    Iivari Nurminen siirtyy Ruotsiin. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    28.9.202014:30
    MT toimitus

    Iivari Nurminen voitti Salamakypärät-finaalin 2018 Northern Trickillä, mutta jäi itse kilpailusarjassa niukasti kolmanneksi  Arna Ruohomäen viedessä voiton. Samana vuonna Nurminen edusti Suomea oppilasohjastajien EM:ssä kunnialla ollen kakkonen siinä kisassa. Tällä viikolla nuori mies ohjastaa isänsä  Anssi Nurmisen valmennettavia Northern Trickiä Lahdessa torstaina ja The Revenantia Turussa perjantaina. Lähiaikoina tulee kuitenkin muutto Sundsvalliin. Nurminen on sopinut työpaikasta  Mika Haapakankaan tallissa Bergsåkerissa.

    "Lähtö on puolenkuun maissa - paluulippua ei ole hankittu", Iivari Nurminen myhäilee.

    "On ollut puhetta, että saisi ajaa kilpaakin ainakin jonkin verran.  Veikko Haapakangas on menossa Ranskaan jossain vaiheessa  Jean-Michel  Bazírelle, ja häneltä ainakin pitäisi avautua oppilaslähdön ajokkeja. Veikon lähtöajankohta ei kai ole vielä ihan lukkoon lyöty, kun tässä on nyt monenlaisia muuttuvia asioita. Ainakin siinä toivossa lähdetään, että saisi lisää oppia, uusia kokemuksia ja tilaisuuksia ohjastaa kilpaakin."

    Mitä työelämään on kuulunut viime aikoina?

    "Olin lentoasemalla töissä reilun vuoden, mutta nythän ne hommat ovat aika jäissä. Onni onnettomuudessa, että muutenkin alkoi olla motivaatiota taas hevoshommiin, joten aika kivuttomasti tulee tämä siirto. Olen autellut isän tallilla viime ajat aktiivisesti. Hevoshomma kiinnostaa kyllä ja kilvanajokin, mutta Suomessa kilpailu on kovaa, ja meitä nuoria ohjastajiakin on markkinoilla runsaasti. Tein vielä sen virheen, että ilmoitin meneväni muihin töihin, ja ajot tuntuivat loppuvan siinä kohtaa kuin seinään. Ei sillä, että niitä olisi liiaksi asti ollut muutenkaan."

    Pärjäätkö raveissa tällä viikolla?

    "Molemmat ajokit tuntuvat hyvältä ja ovat mahdollisia. The Revenantista (pe Turku, lähtö 9) voi tulla ajan mittaan ihan oikea hevonen, Northern Trick (to Lahti, lähtö 4) on jo asiallinen. Revenant parantaa koko ajan. Se oli kipeä viime kisassaan, vaikka ihan ok suorittikin. Uskon että se pystyy nyt menemään 16-alkuisen ajan. Lisäksi siitä varmaan tulee pian aika kova avaajakin, kun emänsäkin oli tosi nopea. Kuitenkin molemmilla on tärkeää, että saisivat sopivat startit, jotka veisivät hevosia ja virettä eteenpäin. Ei niillä mitenkään hampaat irvessä ajeta."

    Artikkelin aiheet
    Iivari Nurminen
    raviohjastaja
    hevosurheilu
    Bergsåker
    Mika Haapakangas
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle