• Korkein oikeus ei määrännyt hevostaan sata kertaa lyöneelle raviohjastajalle eläintenpitokieltoa

    Korkeimman oikeuden päätös ei ollut yksimielinen. Sen puolella oli kolme ja sitä vastaan kaksi viidestä oikeusneuvoksesta.
    Tilaajalle
    Lähes neljän vuoden takaiset tapahtumat saivat nyt lopullisen ratkaisun korkeimmassa oikeudessa. Kuvituskuva.
    Lähes neljän vuoden takaiset tapahtumat saivat nyt lopullisen ratkaisun korkeimmassa oikeudessa. Kuvituskuva.  Kuva: Elina Paavola
    MT Hevoset|Ravit
    12.12.202416:00
    Antti Savolainen

    Korkeimmassa oikeudessa käsitelty tapaus sattui Jyväskylässä helmikuussa 2021. Käräjäoikeuden tuomion mukaan ohjastaja löi hevostaan volttaustilanteessa ajopiiskalla ja ohjilla kymmeniä kertoja. Lyöminen jatkui myös sen jälkeen kun hevonen oli poistettu lähdöstä ja ohjastaja oli lähtenyt ajamaan sitä talliportille. Piiskalla lyöminen oli jatkunut myös varikkoalueella. Yhteensä lyöntejä oli ollut noin sata kappaletta.

    Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi heinäkuussa 2022 ohjastajan eläinsuojelurikoksesta 80 päiväsakon sakkorangaistukseen ja kahden vuoden eläintenpitokieltoon. Ohjastaja määrättiin kahden vuoden eläintenpitokieltoon siten, että hän ei saanut omistaa, pitää tai hoitaa hevosia taikka muuten vastata hevosten hyvinvoinnista. Eläintenpitokiellossa tarkoitetut eläimet, joita hän omistaa tai pitää, tuomittiin valtiolle menetetyiksi.

    Ohjastaja valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen. Hovioikeuden tuomio lokakuussa 2022 kumosi eläintenpitokiellon ja menettämisseurauksen. Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jäi pysyväksi.

    Syyttäjälle myönnettiin valituslupa. Hän halusi ohjastajan edelleen eläintenpitokieltoon ja menettämään eläintenpitokiellossa mainitut eläimet valtiolle.

    Korkein oikeus piti 10. joulukuuta annetussa tuomiossaan hovioikeuden tuomion voimassa. Korkeimman oikeuden mukaan ohjastajan menettelystä on aiheutunut hevoselle tarpeetonta kärsimystä sekä kipua ja tuskaa. Yksittäisestä kilpailutilanteesta ei kuitenkaan ole pääteltävissä, miten ohjastaja kohtelee hevosia muutoin.

    Korkein oikeus totesi myös selvityksen perusteella, että ohjastaja on toiminut ammattimaisesti hevosten parissa jo 1980-luvun alkupuolelta alkaen, eikä hänen aiempaan toimintaansa hevosten parissa ole ollut huomautettavaa.

    Korkeimman oikeuden päätös ei ollut yksimielinen, vaan syntyi vasta äänestyksen perusteella. Kolme viidestä oikeusneuvoksesta halusi pitää hovioikeuden päätöksen voimassa. Kaksi oikeusneuvosta oli eri mieltä, samoin mietinnön tehnyt esittelijä. He olisivat määränneet ohjastajan myös eläintenpitokieltoon.

    ”Tapahtunut hevosten kaltoinkohtelu ei kuulu raviurheiluun ja Suomen Hippos tuomitsi asian jyrkästi.” Minna Mäenpää

    Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos asetti harrastajalisenssillä toimineen ohjastajan heti tapahtuman jälkeen kilpailukieltoon ja teki asiasta tutkintapyynnön poliisille. Hippoksen mukaan juuri sen pohjalta tapaus eteni käräjäoikeuteen.

    Käräjäoikeuden antaman sakkorangaistuksen ja eläintenpitokiellon myötä kilpailukielto ulotettiin jatkumaan eläintenpitokieltoa koskevalle ajalle. Tämä aika on jo umpeutunut, mutta Hippoksen mukaan ohjastaja ei ole osallistunut lisenssinalaiseen ravikilpailutoimintaan tämän jälkeen.

    ”Tapahtunut hevosten kaltoinkohtelu ei kuulu raviurheiluun ja Suomen Hippos tuomitsi asian jyrkästi. Kaikkiin väärinkäytöksiin pitää puuttua, kuten tässä tapauksessa tehtiinkin sekä Suomen Hippoksen toimielimissä että julkisoikeuden piirissä. Suomessa ajetaan vuosittain lähes 5 000 ravilähtöä eikä lähemmäs vuoden tai sitä ylittäviä kilpailukieltoja ole langetettu vuosiin tapahtunutta tapausta lukuun ottamatta”, toimitusjohtaja Minna Mäenpää kommentoi tiedotteessa.

    Korkeimman oikeuden päätöksestä uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle