• Veteraanitamman uran viimeinen kilpailuvuosi käytetään täysipainoisesti urheiluun

    Annanin kilpailuoikeus päättyy vuodenvaihteessa. Huipputamman taustajoukot panostavat tällä kaudella täysiä kilpailemiseen. Siitostamman rooli odottaa vasta ensi vuonna.
    Tilaajalle
    Jarmo Saarela ohjasti Annania Oulun kuningatarkilpailussa.
    Jarmo Saarela ohjasti Annania Oulun kuningatarkilpailussa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    22.3.202615:00
    Kaj Närhinen

    Markku Krögerin valmentama Annan nousi toissa kaudella suomenhevostammojen parhaimmistoon. Killerin kuningatarkilpailussa tamma sijoittui hienosti kokonaiskilpailun toiseksi Suven Sametin jälkeen.

    Viime vuoden Oulun Kuninkuusraveista oli kotiin tuomisina kokonaiskilpailun kuudes tila. Kuningatarkilpailu sujui Markku Krögerin mukaan ennakko-odotuksiin nähden hieman vaisusti.

    ”Kyllähän sitä valmentajana miettii, miksi tamma ei ollut parhaimmillaan päätösmatkalla. Muutenhan viime kausi oli onnistunut. Voitimme kunkkareiden jälkeen kauden kaksi viimeistä kisaakin”, Markku Kröger aloittaa.

    15-vuotiaaksi kääntyneen Annanin viime kausi päättyi lokakuun alussa Turun PM-raveissa ajetun tammalähdön voittoon. Taustajoukot olisivat mielellään jatkaneet kautta pidempään viime syksynä.

    Suomenhevosten kilpailuoikeus päättyy ravikilpailusääntöjen mukaan niiden kääntyessä 16-vuotiaaksi. Markku Kröger toivoo Annanin pääsevän viimeisellä kilpailukaudellaan mukaan Teivon kuningatarkisaan.

    ”Kovasti me sinne mielitään, mutta sinne pitää lunastaa paikka omien suoritusten avulla”, Markku Kröger muistuttaa.

    Annanin kauden avauskilpailuksi on kaavailtu huhtikuun 11. päivä Vermossa ajettavaa suomenhevostammojen KK-lähtöä. Lähtö ajetaan 2620 metrin ryhmälähtönä. Markku Kröger kertoo ajaneensa talven aikana Annanilla aiempaa enemmän vastuskärryillä.

    Markku Kröger toivoo Annanin olevan mukana Teivon kuninkuusraveissa.
    Markku Kröger toivoo Annanin olevan mukana Teivon kuninkuusraveissa. Kuva: Elina Paavola

    ”Kokeillaan vähän erilaista valmistautumista viimeiseen kilpailukauteen. Ihan lähiaikoina on tarkoitus käydä ensimmäistä kertaa tälle keväälle ajamassa radalla kovempaa. Kotona tamma on kyllä ottanut vauhtia entiseen malliin.”

    Vaikka Annan kilpailee viimeistä kauttaan, ei tammaa ole tarkoitus astuttaa tänä keväänä. Markku Kröger haluaa keskittyä suojattinsa kanssa kilpailemiseen.

    ”Astutushommat häiritsevät valmentamista. Ollaan päätetty ajaa kilpaa tämä vuosi täysillä, mikäli kaikki menee suunnitellusti. Ensi keväänä on sitten hyvin aikaa miettiä siitostamman uraa.”

    Markku Krögerin talliin on kuitenkin tarkoitus syntyä tänä keväänä mielenkiintoisen sukuinen varsa. Valioennätyksinen Helmi-Huki on kantavana Carusta.

    ”Se oli viime vuonna turhan eläväinen kilpailuhommaan. Päädyttiin astuttamaan tamma. Sen pitäisi varsoa touko-kesäkuun vaihteessa. Tosi mielenkiintoinen varsa olisi tulossa. Toivotaan kaiken menevän hyvin varsomisen kanssa.”

    Leppävirralla hevosia valmentavalla Krögerillä on työn alla puolenkymmentä valmennettavaa. Hän nostaa esiin viime kaudella kolmevuotiaana uransa avanneen Huima Greetan (Huiman Pyste).

    ”Huima Greetalla olisi tarkoitus alkaa kohta starttaamaan. Se on kyllä oikein mukavan oloinen aloittelija.”

    Lisää aiheesta
    • Björn Goop (vas.) tekee Pron rattailla kuninkuusravihistoriaa ensimmäisenä ulkomaalaisena ohjastajana pääsarjoissa. Antti Ojanperän tallista taas on ennätykselliset neljä oritta kuninkuuskisassa.

      Ravit | Kuninkuusravihevoset suoraan rankingin mukaan

    • Markku Krögerin Annan sijoittui viime vuonna Killerin kuningatarkilpailussa toiseksi. Ohjissa oli Jani Ruotsalainen.

      Ravit | Kuningatarkilpailun yllättäjä aloittamassa kauttaan – ”Tuntuu vuoden takaiseen verrattuna paremmalta”

      Tilaajalle
    • Markku Krögerillä oli maanantaina tyhjä olo, mutta hän oli todella tyytyväinen Killerin kuninkuusraviviikolopun tuloksiin.

      Ravit | ”Kyllä nyt on tyhjä olo” − eläköitynyt maanviljelijä ja tuore ravivalmentaja heti hopealle kuningatarkilpailussa

      Tilaajalle
    • Annan on vakiinnuttanut paikkansa suomenhevostammojen ykköstasolla. Tamman ohjissa on Jyväskylässäkin kuvan Jani Ruotsalainen.

      Ravit | Annan ja Markku Kröger ovat Kuninkuusravien harvinaisuus – hevosen raviura on pidempi kuin sen valmentajan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Annani
    Markku Kröger
    ravikilpailu
    suomenhevonen
    Kuninkuusravit
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle