

Nordic King -lähtöön osallistuvan Tekno Jervenin (Tekno Odin) omistaja Alf Jonsson oli aikanaan yksi pohjoisemman Ruotsin kovimmista valmentajanimistä. Ohjastajana Jonsson ohjasti yli 1200 voittoa, ja valmentajanakin voittoja kertyi yli 1000.
Tuhannennen voiton valmentajana toi itseasiassa Tekno Jerven voittaessaan T75-lähdön Bollnäsissa tammikuussa 2021. Nykyisin 77-vuotias konkarivalmentaja seuraa sivusta hevosensa menestystä.
”Vuosi sitten keväällä liukastuin astuessani autoon. Liuin kaatuessani auton alle, ja satutin itseni kunnolla siinä rytäkässä. Pystyn liikkumaan lyhyempiä pätkiä rollaattorin kanssa. Kyllä minun hevosella ajoni ovat ajettu, ei tämän ikäinen kaveri kuntoudu enää entiselleen”, hymähtää Alf Jonsson.
Vaikka palo hevosella ajamiseen ei ole yli vielä 70 vuoden jälkeen hävinnyt, on hän kuitenkin tyytyväinen arkeensa.
”Olin kolmen vanha ajaessani ensimmäistä kertaa isoisäni kanssa hevosta. Polte olisi vieläkin kova kärryille, mutta ei pidä valittaa liikaa. Useimmat vanhat kollegani ja ystäväni ovat jo mullan alla. Se on kuitenkin fakta. Ajatus pelaa vielä oikein hyvin, ja asun edelleen Wolmstan valmennuskeskuksessa. Olen siis hevosten ympäröimänä. Poikani Jimmy ja hänen puolisonsa Anna-Karin hoitavat Tekno Jervenin valmentamisen. Sen he tekevät todella hyvin”, kiittelee Alf Jonsson.

Alf Jonssonin valmentajauralle oli ominaista, että hän menestyi usein hevosilla, joilla muut valmentajat olivat kokeilleet tuloksetta. Yksi viimeisimmistä tällaisista hevosista oli 90-luvulla kilpaillut Mill Ali (Ideal du Gazeau). Jonsson sai ruunan valmennukseen kahdeksanvuotiaana. Se tunnettiin kyvykkäänä menijänä, jolle ravaaminen oli vaikeaa. Ruunaa olivat treenanneet monet nimekkäät valmentajat Åke Svanstedtista lähtien.
”Olihan sillä minulle tullessani voitto Solvallastakin tuloksissa. Mutta ei sen voittosumma ollut kuin reilut 100 000 kruunua, ja enemmän sillä oli kirjaimia kuin numeroita tuloksissa”, hymähtää Alf Jonsson.
Jonssonin valmennuksessa ruuna voitti 24 kertaa. Yksi voitoista tuli kotiradan Bergsåkerin kultadivisioonasta. 177 starttia käsittänyt ura päättyi 12-vuotiaana joulukuussa otettuun kahteen voittoon.
”Siihen aikaan kilpailuoikeus päättyi 12-vuotiskauden lopulla. Kyllähän tuollaisten ongelmahevosten kanssa joutui tekemään paljon töitä. Urani alkuaikana sain oiottua muutamia ongelmahevosia, niin sitten niitä tarjottiinkin liukuhihnalta minulle koko valmentajaurani ajan. Olisihan se ollut loppupeleissä helpompi työskennellä hyväsukuisten varsojen kanssa. Mutta en tietenkään voinut sanoa kieltävästi maksaville asiakkaille.”

Vaikka Jonsson arvelee ottaneensa yli puolet voitoistaan valmentajana lämminverisillä, ovat kylmäveriset kuitenkin lähempänä konkarivalmentajan sydäntä. Alf Jonssonin mukaan kylmäveristen kehitys on ollut huimaa viimeisten vuosikymmenten aikana.
”Onhan siis kyse samasta rodusta, mutta nyt ajetaan ilman kenkiä ja jenkkikärryillä. Monet kylmäverivalmentajat ajavat ilman sekkiäkin. Ei olisi muuten nuo asiat onnistuneet valmentajaurani alussa edes lämminverisillä”, nauraa Alf Jonsson.
Jos Alf Jonsson on menestynyt valmentajana, on hänellä ollut myös merkittävä rooli sekä mentorina että valmennuspaikkojen kehittäjänä. Jonssonilla työskennelleitä nykyisiä raviammattilaisia ovat muun muassa Ulf Ohlsson ja Robert Bergh.
”Moni muukin Sundsvallin seudun valmentajista on työskennellyt minulla. Hienoa seurata vanhojen työntekijöiden menestystä ravilähdöissä.”
”Daniel Wäjersten ei ole ollut minulla töissä, mutta minä toimin valmentajana hänen nykyisin omistamallaan tilalla 80-luvulla. Sittenhän se siirtyi Svante Båthin omistukseen, ja hänhän myi sen sitten Danielille. Se on todella ensiluokkainen valmennuskeskus.”
Wolmstan valmennuskeskus Sundsvallin eteläpuolella on toiminut Alf Jonssonin tukikohtana 80-luvun lopulta lähtien. Alf Jonsson laittoi valmennuspaikat kuntoon yhdessä silloisen tilan omistajan kanssa. Muutama vuosi sitten Öystein Tjomsland hankki valmennuskeskuksen omistukseensa. Alf Jonsson on selvästi tyytyväinen norjalaisvalmentajan omistajaksi tulemiseen.

”Hän on panostanut todella paljon valmennuspaikkoihin. Vaikka voin olla vähän jäävi sanomaan, mutta Wolmsta tarjoaa minusta liki täydelliset olosuhteet hevosten valmentamiseen tällä hetkellä.”
Lauantain Nordic King -lähdön Alf Jonsson seuraa kotoaan käsin. Hän harmittelee, ettei terveystilanne anna periksi Suomen reissulle.
”Mielelläni olisin lähtenyt Suomeen. Olen minä käynyt kilpaa ajamassa Suomessa. Siitä on kyllä aikaa. En muista mistä radasta oli kyse, mutta sen muistan että Jorma Kontio ajoi samoissa lähdöissä minun kanssani kilpaa.”
Yli 11 000 voittoa ohjastanut Kontio saa erityismaininnan Alf Jonssonilta.
”Jorman käydessä Bergsåkerissa ajamassa kilpaa, hän poikkeaa usein luonani kahvilla. Hän on todella hieno ja huomaavainen ihminen. Mukava jutella maailmanmenosta hänen kanssaan.”

Puheen kääntyessä takaisin nykyaikaan ja lauantain lähtöön, on omistaja varovaisen toiveikas Tekno Jervenin mahdollisuuksien kanssa.
”Ori vaikuttaa viihtyvän tosi hyvin Fredrik Franssonin luona. Se on tehnyt koko kevään hyviä startteja. Mikäli Jimmy saa vain luovittua sen hyviin asemiin, voisi se seurata kärjen tuntumaan. Voitto on kyllä utopiaa. Tärkeintä minulle, on että ori on saanut nyt kilpailla reilun vuoden verran säännöllisesti. Sitä kautta se kehittyy edelleen.”
Ei pidä kuitenkaan luulla Tekno Jervenin jäävän Alf Jonssonin viimeiseksi hevoseksi. Hänellä on kesällinen orivarsa Önnes Sagasta (Tekno Odin).
”Viime kesänä luulottelin vielä, että olen itse ajokunnossa nyt syntyneen varsan valmennuksen alkaessa. Nythän ei ikävä kyllä ole niin, mutta onneksi Jimmy ja Anna-Karin auttavat hevosen kanssa. Saan kuitenkin tällä tavalla olla mukana raviurheilussa.”