
Muutamia friisiläishevosia kyllä kilpailee maailmalla kouluratsastuksen grand prix -radoillakin, mutta hyvin harvinaista se on.
Rusthollin isäntä Juhani Salminen ihastui friisiläisissä aikanaan samaan mihin useimmat muut: niiden olemukseen, väriin, ryhtiin ja uljauteen. Salminen kertoo, että Vitikkala ehti tuoda Suomeen ainakin 70 friisiläistä ja kasvattaa niitä reilut 30 kappaletta. Nyt jäljellä on yksi, 15-vuotias tamma Jebina van Vitikkala.
Vitikkalan kasvatus perustui Salmisen kontaktihenkilöihin, jotka tunsivat hyvin vanhat hollantilaiset friisiläissuvut. Rotu oli aikanaan melko kevyt, mutta sittemmin sitä jalostettiin paremmin työhevoseksi soveltuvaksi. 1950–1960-luvulla rotu kävi lähellä sukupuuttoa, kun traktorit syrjäyttivät hevoset pelloilla. Sen jälkeen friisiläistä rotua on vaalittu huolella, ja jalostuksessa urheilullisuus on tullut taas tärkeäksi. Vitikkalan hevosten taustalla ovat nimenomaan alkuperäiset kevyet suvut.
”Meidän Jebina on lähes 100 000 euron arvoinen, mutta täällä haluttaisiin nolla pois perästä.”
Juhani Salminen kertoo, että tärkein syy kasvattamisen lopettamiseen on se, että Suomessa laadukkaan friisiläishevosen arvo ja ostajien haluama hintataso eivät kohtaa.
”Meidän Jebina on lähes 100 000 euron arvoinen, mutta täällä haluttaisiin nolla pois perästä”, Salminen tiivistää.
Vitikkalan hevosilla on takanaan vähintään neljä sukupolvea ster-palkittuja tammoja, ja käytössä ovat Hollannin parhaat oriit.
”Ennen kuin varsa saadaan tammasta ulos, siihen on mennyt enemmän rahaa, kun Suomessa halutaan maksaa aikuisesta”, Salminen miettii.
Koulutuksen myötä ero vain lisääntyy.
Niinpä kun hevoset eivät enää urheilussa olleet tyttären ratsuksi parhaita mahdollisia, eikä niiden ympärille myöskään pystytty rakentamaan puoliksikaan järkevää liiketoimintaa, päätettiin kasvatus lopettaa.
Vitikkalan Rusthollin tallin tulevaisuudesta ei ole vielä tietoa.
”Katsotaan, miten karsinat rupeavat täyttymään”, Salminen sanoo.
”Puoliverikasvatukseen me ei ihan ensimmäisenä ryhdytä”, hän naurahtaa. ”Mutta ei me kokonaan osata olla kasvattamatta, oli kyse hevosista, koirista tai kissoista. Nytkin meillä on kahdeksan kissanpentua.”
Koirissa rotu on isovillakoira, eli perinteinen ryhdikäs turkkirotu, vähän niin kuin friisiläinenkin.
Friisiläishevosen kasvatuksen Juhani Salminen toivoo jatkuvan laatutietoisena ja puhdasta rotua kunnioittaen myös Suomessa.
”Sen mukaisesti, miten emokantakirja on linjannut. Sen eteen me teimme töitä”, hän sanoo.
Juhani Salmisen tytär, 19-vuotias Patricia Salminen, nousi jo pikkutyttönä friisiläisten satulaan. Nykyään hän toimii maajoukkuekouluratsastaja Ville Vaurion hevosenhoitajana, ja Salminen on valmentautunut kolmisen vuotta hänen kanssaan. Kesän kohokohtana olivat Vaurion ja hänen Dante-ratsunsa maailmanmestaruuskilpailut.
Salminen valmistui keväällä hevosenhoitajaksi, ja nyt tekeillä ovat valmentajakoulutukset. Syksyn tullen edessä on muutto sulkeutuvasta Vihdin Dressage Centeristä Stable Novaan Hyvinkäälle.
Salminen on kilparatsastaja, mutta startit ovat jääneet viime vuosina vähiin. Tänä vuonna hän on kilpaillut vain viisi starttia.
Vuonna 2025 hän kilpaili junioriratsullaan Veron Felizillä toukokuun, sittemmin se on viettänyt aikansa kotitallilla Kokemäellä viimeisen friisitamma Jebinan seurana.

Salmisen oma kilparatsu on keväällä 2025 tullut kahdeksanvuotias tamma Sky (Secret - Jj Ray Ban). Sillä Salminen voitti heinäkuun lopussa 7-vuotissarjan prix de st georges -tasolla paljon kokeneempien kilpakumppanien nenän edestä. Skyta rakennetaan rauhassa ensin nuorten ratsastajien luokkiin, joita Salmisella on edessään vielä kaksi.
Lisäksi hänellä on leasingissä Henri Ruosteelta 17-vuotias kimo Snapchat, joka osaa kaikki grand prix’n asiat.
”Se tekee kaikki jutut, ja on valtavan kiva, että pääsen harjoittelemaan sen kanssa ja saan fiilistä, miltä asioiden pitää tuntua”, Salminen kiittää.
Isossa roolissa kehityksessä on tietenkin valmentaja Vaurio. Salminen toteaa, että Vaurio on häntä parempi jopa esteratsastajana.
”Itse en uskalla maastossa edes risua ylittää!” Salminen myöntää.
Salmisen ratsastettavana on myös asiakkaiden hevosia – ja poneja.
”Jäin niin lyhyeksi, että voin ikuisesti mennä poneilla”, hän kertoo.
Salmiselle hevosala oli luonteva valinta, kun koulussa pänttääminen ei napostellut. Hän muutti jo yhdeksännelle luokalle Ypäjälle valmentautuakseen Anu Korppoon silmien alla, ja sieltä hän siirtyi hevosenhoitajakoulutukseen Vaurion avuksi.
Tulevaisuuden suunnitelmana on viettää Suomessa vielä pari vuotta, minkä jälkeen voi lähteä maailmalle.
Friisiläishevosia Salminen ajattelee lämmöllä, mutta toteaa, että niiden kasvatuksesta luopuminen oli perheen yhteinen päätös.
Lapsiratsastajaluokissa hän pärjäsi friisiläisilläkin, mutta junioriluokissa pisteiden kerääminen kävi vaikeammaksi. Salminen selittää, että friisiläinen on vaikeampi saada kantamaan itseään oikeaoppisesti, ja myös kouluratsastustuomareille ne ovat Suomessa vieraampia.
Tärkeitä ne silti ovat.
”Opin niiltä paljon. Ja ne ovat tosi kilttejä, vähän sellaisia isoja koiria. Kun menee siivoamaan tarhaa, ne ovat aina avustamassa, ja aina iloisena vastassa, kun lähdetään töihin”, Salminen kuvaa.