• Anna Paavola lopettaa Kaustisen raviradan toiminnanjohtajana – ”Sanoin, että tässä on yksi säästökohde”

    Väistyvän toimitusjohtajan mukaan radan puheenjohtaja ottaa vastuuta arjen pyörittämisestä.
    Tilaajalle
    Anna Paavola on aikaisemmin toiminut myös Rovaniemen raviradan toimitusjohtajana.
    Anna Paavola on aikaisemmin toiminut myös Rovaniemen raviradan toimitusjohtajana. Kuva: Anna Paavolan arkisto
    MT Hevoset|Ravit
    21.3.202314:50
    Ville Toivonen

    Nikulan ravirataa pyörittävän Kaustisen Seudun Raviseura ry:n toiminnanjohtaja Anna Paavola on irtisanoutunut. Anna Paavolan mukaan ratkaisuun päädyttiin yhteistyössä työnantajan kanssa.

    ”Radan taloustilanne ei ole hyvä. Ollaan jo tehty hirveästi toimenpiteitä, mutta lisää pitää vielä keksiä. Sanoin, että tässä on yksi säästökohde”, Anna Paavola kertoo.

    Paavola on ollut Kaustisen toiminnanjohtajana runsaan vuoden. Hän korostaa yhteistyön päättyvän hyvässä hengessä.

    ”Olen tykännyt olla täällä, mutta pitää ajatella firmaakin. Säästöjä tarvitaan ja tällä ratkaisulla radan on helpompi suunnitella tulevia kuvioitaan”, Paavola kuvailee.

    ”Puheenjohtaja Ville Pohjola ottaa nyt koppia minun tehtävistäni, ja opastan häntä niiden hoitamiseen, ettei seuran tarvitse tehdä hätäisiä ratkaisuja.”

    Anna Paavola kertoo palaavansa kotiseudulleen Kotkaan. Hän on kuitenkin luvannut olla tarvittaessa kaustislaisten apuna myös tulevan kesän ravikuvioissa.

    MT ei tavoittanut puheenjohtaja Ville Pohjolaa kommentoimaan asiaa.

    Lisää aiheesta
    • Viime vuonna sata voittoa ohjastanut Ville Pohjola on raviratojen puheenjohtajista aktiivisin käytännön raviurheilija.

      Ravit | Ville Pohjola Kaustisen raviradan jatkosta: ”Harkitaan millaisella formaatilla jatketaan”

      Tilaajalle
    • Helena Balac ehti työskennellä Kaustisen raviradalla 14 vuoden ajan.

      Ravit | Helena Balac lopettaa 14 työvuoden jälkeen Kaustisen raviradalla

    • Kouvolan ravirata on panostanut paljon Kymi GP:hen, mutta radan talous on vahvalla pohjalla. Kouvola on Lahden ohella harvoja ratoja, jotka myös omistavat itse käytössään olevat maa-alueet.

      Ravit | Raviratojen taloustilanteesta tehtiin laaja selvitys – kolme rataa erottui selvästi muista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Anna Paavola
    Kaustisen ravirata
    toiminnanjohtaja
    raviseura
    johtajavaihdos
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle