

Saksassa asuvan kenttäratsastuksen olympiaratsukon Sanna Siltakorven ja Bofey Clickin kauden ensimmäinen kilpailu oli kansainvälinen kolme tähteä Münsterissa vain puolen tunnin matkan päässä kotitallilta. Sijoitus oli kahdeksas 47 ratsukon joukossa kokonaistuloksella 46,0.
”Mukava aloituskilpailu”, Siltakorpi toteaa.
Menestystä hän ei lähtenyt jahtaamaan, joten hän ei edes laittanut maastoradalle käteen kelloa, josta yleensä seurataan radalla ajassa pysymistä. Hän myös saapui kilpailupaikalle vasta ensimmäisenä kilpailupäivänä perjantaina. Jännitystä kouluradalla olikin enemmän, kun tavallista rataan tutustumista ei tehty.
”Click oli vähän fresh, mutta mieluummin niin, että se on ylimääräisen innokas, kuin että se ei tykkäisi mennä”, ratsastaja summaa.
Koulukokeen tulos oli maltillinen 62,39 prosenttia. Siltakorpi kertoo, että kun virtaa on liikaa, ruuna juoksee alta pois, ei kävele ja se reagoi puolipidätteisiin nykimällä ohjia. Kun kausi on pidemmällä ja kilpailupaikkaan on tutustuttu rauhassa, päästään 70 prosentin paikkeille.
Maastossa Siltakorpi ratsasti sujuvasti ilman riskejä.
”Mutta en ikinä ratsasta Clickillä hitaasti, sillä jos alkaa ratsastaa taaksepäin, menosta tulee rytmitöntä”, hän sanoo.
Yliaikaa tuli tulosten perusteella vaikeaksi osoittautuneella radalla 7,6 virhepisteen edestä.
Myös rataesteillä tuli hiukkasen yliaikaa, koska radalla ei ollut sopivia kohtia, joissa voi lyhentää reittiä. Siltakorpi selittää, että rataesteet on Clickillä ratsastettava rauhassa, sillä jos sen kanssa ajattelee eteenpäin, hyppy tulee matalaksi. Sama ominaisuus, joka tekee ruunasta yhden maailman nopeimmista maastohevosista, lisääkin pudotuksen mahdollisuutta rataesteillä nopeammassa tempossa.
Seuraavaksi ratsukon tarkoituksena on jatkaa kolmen viikon päästä Puolaan neljään tähteen, ja sitten Saksassa joko Aacheniin tai Luhmühleniin riippuen siitä, minne saa paikan.
Mahdollisesti vasta tässä vaiheessa ratsastaja päättää, haluaako kilpailla Englannissa järjestettävissä EM-kilpailuissa loppukesästä.
Jostain toki pitää saada kvaali MM-kilpailuun vuodella 2026. Kenttäkilpailut ovat hevosille rankkoja, joten kilpailusuunnitelmia tehdään todella pitkällä jänteellä. Siltakorpi huomauttaa, että vuonna 2023 Clickiä kulutettiin turhan paljon, kun piti kerätä ranking-pisteitä olympialaisia varten.
Arvokisojen ulkopuolella Siltakorpi ei ole myöskään koskaan kilpaillut viiden tähden luokkaa, koska käytössä on ollut melkein aina vain yksi aikuinen hevonen. Kiihkeällä Clickillä pitää kilpailla kilpailukaudella säännöllisesti, joten jos esimerkiksi ratsastaisi keväällä maailman vaikeimman kenttäkilpailu Badmintonin, ei enää ehtisi EM:iin loppukesästä.
MM-kisoissa Siltakorpi on kilpaillut kahdesti, ja ne lasketaan viiden tähden tasoisiksi. EM-kisat ovat neljää tähteä, mutta käytännössä lähempänä viittä kuin tavallista neljää, ratsastaja valottaa.
Tällä kaudella Siltakorvella on ratsastettavanaan vanhempia hevosia vain Click ja Münsterissä kahta tähteä startannut Choco Chino. Muut ovat korkeintaan kuusivuotiaita.
Siltakorpi toteaa, että Clickin kanssa radalla on aivan erilaista kuin nuorten, joita pitää koko ajan tukea ja auttaa.
”Voit keskittyä omaa ratsastamiseen, ja jos jotain sattuu, voit syyttää vain itseäsi”, hän naurahtaa.
Siltakorpi on kouluttanut vilkkaan 16-vuotiaan Bofey Clickin alusta saakka. Yhteiseen matkaan on mahtunut kahden vauvan syntymät ja myös terveysmurheita. Bofey Click on useita vuosia sitten ähkyleikattu, sen silmä on jouduttu operoimaan ja myös sen kurkku on leikattu.
Siltakorpi kertoo, että nyt Münsterissa ruuna pääsi niin helpolla, että kurkusta ei kuulunut ääntä, mutta jos sykkeet käyvät oikein korkealla, se saattaa yhä kuulua.
”Jos radalla on esimerkiksi jokin todella jyrkkä mäki, annan sen mennä sen jälkeen vähän hitaammin. Tästä huolimatta se tulee neljässä tähdessä ihanneajan puitteissa maaliin, uskoisin, että leikkaus on helpottanut”, ratsastaja sanoo tyytyväisenä.