• Mikko Moisala ja Amaris PM-hopealle kenttäratsastuksessa – seuraava tavoite EM-mitali tai kaksi

    Hienon kauden ratsastanut 16-vuotias aloittaa kilpailut usein vahvalla koulukokeella.
    Tilaajalle
    16-vuotias Mikko Moisala ja Cracks Cajsa Ypäjällä rataesteillä.
    16-vuotias Mikko Moisala ja Cracks Cajsa Ypäjällä rataesteillä.  Kuva: SRL/Heidi Lammi
    MT Hevoset|Ratsastus
    10.9.202415:00
    Miia Lahtinen

    Mikko Moisala oli elokuun lopussa Puolassa junioreiden EM-kilpailuiden koulukokeessa kolmas hevosella Cracks Cajsa. Nyt Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuksissa Tanskassa junioreista ja nuorista ratsastajista hän oli koulukokeessa Amariksella neljäs.

    EM:issä lopullinen sijoitus kolmen osakokeen jälkeen oli 20., kun maastossa yhden esteen turvajärjestelmä laukesi ja rataesteillä tuli yksi puomi alas. PM:issä hän nousi neljänneksi, kun maasto ja rataesteet olivat virheettömät. Sekä junioreiden PM- että EM-kilpailut ratsastetaan kahden tähden tasolla.

    Moisala on tyytyväinen. Henkilökohtaista mitalia lähdettiin Tanskasta hakemaan, ja se tuli rutiinisuorituksella. Samalla Suomen junioreiden ja nuorten kenttäratsastusjoukkue voitti kultaa. Senioreiden joukkue ratsasti sekin hopealle kolmen tähden luokassa.

    Nokialla asuva Moisala pelaili pienenä jalkapalloa. Ratsastuksen hän aloitti 9–10-vuotiaana. Kaikki muukin urheilu on pysynyt hänelle läheisenä, mutta hevoset ja ratsastus ovat vieneet vahvasti mukanaan. Moisala allekirjoittaa, että ratsastus on aivan omanlaisensa laji.

    ”Se ei ole kaikista fyysisin, mutta se vaatii tietyn kestävyyden. Vaikeus tulee siitä, että on saatava puolelleen elävä eläin, jolla on oma mieli ja ajatus”, hän sanoo.

    ”Ei ole sattunut mitään. Parit aivotärähdykset.” Mikko Moisala

    Hän toteaa, että myös rohkeus on ominaisuus, jota kenttäratsastuksessa tarvitaan.

    ”Onhan se rohkeutta vaativaa. Siellä on kovat vauhdit ja kiinteät esteet”, hän sanoo.

    Hän itse on säästynyt pahemmilta kolhuilta.

    ”Ei ole sattunut mitään. Parit aivotärähdykset”, Moisala kuittaa.

    Kenttäratsastus oli hänen lajivalintansa heti alusta lähtien. Hän on tyytyväinen siihen, että kenttäratsastuksella menee lajina Suomessa nyt hyvin ja että lajissa on mukana paljon myös poikia.

    ”Muualla Euroopassahan tässä on aina ollut enemmän miehiä”, hän muistuttaa.

    Mikko Moisala on saanut herkän Cracks Cajsan puolelleen.
    Mikko Moisala on saanut herkän Cracks Cajsan puolelleen.  Kuva: SRL/Heidi Lammi

    Moisala valmentautuu sekä Suomessa että Saksassa, ja osakokeita on kenttäkilpailussa kolme. Sen myötä valmentajiakin on useita.

    Saksassa kesällä häntä valmentaa pitkälle meritoitunut Frank Ostholt. Sanna Siltakorpi on maajoukkuevalmentaja, ja talvella Suomessa Moisalaa valmentaa myös Elmo Jankari ja esteissä Henrikki Pajulahti. Kouluvalmentaja on Ville Vaurio.

    Vaurion on helppo sanoa, miksi Moisala loistaa koulussa.

    ”Mikolla on nuoresta asti ollut hyvä luontainen touch tuohon hommaan, ja se perustuu hyvään tasapainoon ja hyvään istuntaan. Niiden ansiosta hän on pystynyt ratsastamaan herkkiä ja laadukkaita hevosia hyvällä fiiliksellä, niin että se näyttää kevyeltä ja helpolta. Hän on hyvä ottamaan ohjeita vastaan. Yleensä minun ei tarvi sanoa edes lausetta loppuun, kun hän ymmärtää. Lahjakas kaveri!”, Vaurio analysoi.

    ”Minulla on kaksi junnuvuotta jäljellä.” Mikko Moisala

    Moisalalla on kaksi isompien luokkien hevosta: 12-vuotias tamma Amaris (Arctic – Compliment) ja 8-vuotias tamma Cracks Cajsa (Chacco's Crack – Lissaro). Amaris on Elmo Jankarilta ja Sanna Siltakorvelta liisattu Jankarin kouluttama hevonen, joka on maastossa varma opetusmestari. Moisala kertoo, että sen kanssa nimenomaan kouluratsastus on vaatinut paljon työtä, koska siinä Amaris jännittyy helposti ja tulee epätasaiseksi.

    Cracks Cajsa taas on herkkä huippulahjakkuus, jolla on mahdollisuus koulussakin hyvin korkeisiin pisteisiin.

    Lukion ensimmäistä luokkaa käyvällä Moisalalla on tälle vuodelle edessä vielä yksi kilpailu Ruotsissa, ja sitten katse kääntyy kokonaan ensi kauteen. Tavoitteet ovat korkealla.

    ”Minulla on kaksi junnuvuotta jäljellä. EM:istä ei tullut tänä vuonna mitalia, mutta ensi vuonna ja sitä seuraavana on tarkoitus hakea mitali. Tai mitalit”, Moisala paaluttaa.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaisratsastajat olivat tyytyväisiä hevosiinsa. Kuvassa Veera Manninen ja Sir Greg.

      Ratsastus | Suomalaiset kenttäratsastajat maaliin Versailles’ssa aikavirhein − Siltakorvelle virhe myös kolautuksesta

    • Sanna Siltakorven ja Elmo Jaskarin lapset Elle ja Edvin Jankari kasvavat hevoselämän keskellä.

      Ratsastus | Kahden kenttäratsastajan liitto on perheyritys riskilajissa

      Tilaajalle
    • Petri Tolmunen tekee tiivistä yhteistyötä kouluratsastaja Veera Mannisen ja Sir Gregin kanssa.

      Ratsastus | Olympiavalmentaja painottaa palautumisen tärkeyttä – ”Hevoset eivät osaa puhua, mutta ne osaavat kertoa asioita, kunhan havainnoimme niitä riittävän hyvin”

      Tilaajalle
    • Kenttäratsastus on olympialajeista vaarallisin; ratsastajan tai ratsun kuolemia tapahtuu enemmän kuin muissa lajeissa. Kuvituskuvassa maaliskuun Nations Cupin kilpailuissa Italian Monteliberettissä maasto-osuudella ovat Ranskan Benjamin Massie ja Figaro Fonroy.

      Ratsastus | Pienin askelin kohti turvallisempia kenttäratsastuskilpailuja – ”Monet pienet riskien karsimiset voivat merkitä eroa elämän ja kuoleman välillä”

      Tilaajalle
    • Bali on Elmo Laihon silmäterä. Kuvassa ratsukko on vesiesteellä Ypäjän SM-kilpailuissa.

      Ratsastus | Jääkiekkomaassa voi olla vaikea olla ratsastaja – Laihon veljekset valitsivat silti hevoset

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle