

Sanna Siltakorven puoliso Elmo Jankari ratsasti kahdeksan vuotta sitten Rio de Janeiron olympialaisissa kenttäkilpailun nuorimpana osanottajana.
Nyt pariskunnalla on Saksassa yhteinen koti, kaksi lasta ja valmennuskeskus. Kaikkiaan omia ja valmennettavien hevosia sekä siitostammoja ja -varsoja on Siltakorpi-Jankarin tiloissa melkein 70.
Perhe elää pitkälti kilpaurheilun ehdoilla, ja vapaapäiviä on harvassa. Siltakorpi paljastaa, että lapsetkin on tehty tarkalla ajoituksella.
”Mulla on ollut hyvä tuuri, että olen saanut ne aina, kun olen halunnut: toisen maalis- ja toisen huhtikuussa. Olen pystynyt ratsastamaan vielä marraskuussa ja päässyt taas kilpailemaan heti keväällä”, hän hymyilee. ”Täytyyhän ne nyt ajoittaa!”
Kenttäratsastus on ehkä vaarallisin olympialaji. Vaikka sen turvallisuutta kehitetään koko ajan, lajissa tapahtuu yhä vuosittain kuolemantapauksiakin. Siltakorpi tyytyy sanomaan, että kaikessa on riskinsä. Kentässä oleellista on hyvä valmistautuminen ja hidas eteneminen vaikeusasteelta seuraavalle.
Ratsastajan ja ihmisen yhteistyön pitää toimia. Siksi Siltakorpi ei hyppää koskaan pieniäkään kiinteitä maastoesteille hänelle uudella hevosella.
”Mutta jos saan ensin pitää sitä tallissani viikon, menen melkein millä vain”, hän sanoo.
Kun perheessä on kaksi kenttäratsastajaa, molemmat ymmärtävät lajin riskit, mutta myös sen hohdon. Myös käytännön asioiden takia toinen kilpaurheilija on sopiva kumppani. Siltakorpi kertoo, että kahden vahvan kilpaurheilijan välillä sananvaihto arjessa voi olla joskus napakkaa, mutta koko ajan mennään samaan suuntaan.
”Tämä on perheyritys. En pärjäisi ilman Elmoa, ja luotan täysin siihen, mitä hän tekee”, Siltakorpi kiittää.
Nyt kun parilla on kaksi pientä lasta, he vuorottelevat usein kotivahtina. Kun toinen lähtee kilpailuihin, toinen jää kotiin lasten ja loppujen hevosten kanssa.
Tasa-arvo toimii perheen sisällä, mutta ei oikein saksalaisten kanssa.
”Olen jo tottunut siihen, että minä olen vain joku, ja tämä on Jankari ja Jankarin firma. Heinäntoimittajakin kysyy tullessaan, että missä Elmo on”, Siltakorpi naurahtaa.
Jos joku häntä olympialaisten suhteen harmittaa, se on se, että puolisolle ei ole nyt sopivaa hevosta.
”Toivotaan, että ensi kerralla oltaisiin siellä molemmat”, Siltakorpi sanoo.