

Sanna Siltakorpi, 37, on aina ollut enemmän tekijä kuin ihmettelijä. Koulussa hän tylsistyi, mutta hevosista löytyi elämäntapa, joka pitää otteessaan. Hän painottaa, että niiden kanssa pitää osata nauttia matkasta, eikä vain katsoa päämäärää, vaikka se olisi komeasti olympialaisissa saakka.
”Pidän tästä työstä tosi paljon, myös valmentamisesta! Opin koko ajan enemmän hevosista ja ihmisistä. Tämä sopii ihmiselle, joka ei yhtään tykkää, että on tylsää”, hän sanoo.
Siltakorpi on kotoisin Parkanosta. Kun hän oli lapsi, itsekin ratsastuksessa kilpaillut äiti vei tyttärensä ratsastamaan Niinisalon varuskunta-alueelle, joka siihen aikaan oli Suomen kenttäratsastuksen keskuksia. Isä työskenteli armeijassa, ja lomilla tytär lähti tallille hänen kyydissään aamuseitsemäksi. Äiti tuli tallille illaksi, joten tytär tapasi jatkaa siellä yhdeksään saakka.
Hän ratsasti kaikella, mitä vain löytyi. Ensin niillä Niinisalon Ratsastajien tuntihevosilla, ja sitten naapurin shetlanninponeilla, omilla kilpaponeilla ja äidin puoliveriratsuilla.
Perhe halusi luoda lapselle täydet mahdollisuudet kilpaurheiluun. Tärkeäksi nousi tuulennopea ponikokoinen arabi Beshmet, jolla Siltakorpi voitti neljä SM-mitalia ja osallistui poni-EM:iin.
”Se oli once-in-a-lifetime-poni, emme varmaan tulleet koskaan ilman ruusuketta kotiin. Se toi itsevarmuutta”, Siltakorpi kiittää.

Juniorivuosinaan hän sai hevosen Lucky Accord, josta tuli toinen tärkeä ratsu. Siinä kuin ponit olivat olleet meneviä, Lucky Accord oli hevonen, joka katseli ja kaipasi tukea ratsastajalta. Alku oli vaikea, mutta Siltakorpi oppi paljon, ja lopulta hän hyppäsi ruunalla neljät senioreiden EM:t ja kahdet MM:t. Ruuna ei ollut luonnostaan nopea, mutta se oli luotettava ja kyvykäs hevonen, jonka kanssa sai tärkeää kokemusta.
Peruskoulun jälkeen Siltakorpi lähti Ypäjälle ja suoritti kolmevuotisen hevosenhoitajan ja remonttiratsastajan tutkinnon.
”Siihen aikaan se oli laaja ja monipuolinen koulutus, josta sai hyvän pohjan ja oppi esimerkiksi ruokinnasta ja kengityksestä. Tämä on laji, jossa ei riitä, että menet vain kilpailemaan”, hän tähdentää.
Kouluvuosien jälkeen Siltakorpi lähti Ruotsiin työskentelemän tärkeimmälle oppiemolleen Piia Pantsulle. Hänen luonaan oppi menemään ja tekemään. Siltakorpi kävi yhden päivän kenttäkilpailuissa yksin neljänkin hevosen kanssa ilman hoitajaa, vaikka joka hevosella piti tehdä kolme osakoetta. Samanlaista toimeen tarttumista Siltakorpi toivoisi nykynuoriltakin, joilla joskus tuntuu olevan kokonainen armeija avustamassa.

Ruotsin vuosien jälkeen Siltakorpi piti puolenkymmentä vuotta tallia Niinisalossa ja oppi paljon yrittäjyydestä. Syksyisin ja keväisin hän vietti aina useamman kuukauden Ruotsissa tai Saksassa kilpailemassa, koska Suomessa lajin kilpailumahdollisuudet ovat rajalliset. Asuinmaaksi valikoitui lopulta ratsastuksen suurmaa Saksa, ja sieltä käsin Siltakorpi on raivannut paikkansa olympialaisiin.
Olympialaisissa hänen ratsunsa on Bofey Click, ruuna, joka on Siltakorven aiemman hevosen Bofey Bridgen kanssa samasta emästä. Ruotsalainen kasvattaja myi sen ensin junioriratsastajalle, mutta se oli hänelle liian raju. Niinpä ruuna siirtyi Siltakorvelle, ja hänen käteensä se on sopinut hyvin alusta asti. Click on pyrkivä ja villikin, mutta ei kova tai ilkeä.
”Vähän liian huumoripiirteinen”, Siltakorpi itse kuvaa.
Liika huumori on aiheuttanut myös pieniä loukkaantumisia, ja vasta viime kausi oli ensimmäinen täysin ehjä, kun myös perheen vauvat ovat vaikuttaneet kilpailukausien rakentumiseen.
Vaikka viime kaudella jokaisesta kansainvälisestä startista tuli sijoitus, Siltakorpi ei silti aio ottaa menestymispaineita Pariisiin.
”Yritän lähteä tekemään parasta mahdollista tulosta, mutta myös nauttimaan kilpailemisesta”, hän linjaa.
Sanna Siltakorpi Bofey Clickillä ja Veera Manninen Sir Gregillä edustavat Suomea kenttäratsastuksessa Pariisin olympialaisissa.
Kilpailu ratsastetaan 27.-29.7., ja siihen kuuluu koulukoe, maastokoe ja rataestekoe.
Siltakorpi on kenttäratsastuksessa Suomen kaikkien ikäluokkien maajoukkuevalmentaja.