Petri Tolmunen toukokuussa Hevosopistolla Veera Mannisen ja Sir Gregin kanssa treenileirillä Hevosopistolla. Kuva: Hevosopisto / Sini Mansikka
Olympiavalmentaja painottaa palautumisen tärkeyttä – ”Hevoset eivät osaa puhua, mutta ne osaavat kertoa asioita, kunhan havainnoimme niitä riittävän hyvin”
Olympiaratsastaja Veera Mannisen henkilökohtainen valmentaja Petri Tolmunen luennoi ratsuhevosen fysiikkavalmennuksesta olympiakenttäratsastajien tukikampanjassa. Rahaa kerätään Veera Mannisen ja Sanna Siltakorven olympiavuoden kuluihin.Tilaajalle
Petri Tolmunen tekee tiivistä yhteistyötä kouluratsastaja Veera Mannisen ja Sir Gregin kanssa. Kuva: Päivi ManninenPetri Tolmunen on kilpaillut itse aikanaan maajoukkuetasolla kenttäratsastuksessa ja hän on opiskellut muun muassa ammattivalmentajaksi. Valmentajan töitä hän tekee oman työnsä ohella.
”Näillä valmennusperiaatteilla Sir Greg kilpailee kansainvälisellä tasolla kuudetta vuotta ilman rasitusvammoja. Tämä on mahdollistanut ratsukon jatkuvan kehittymisen ja nousemisen olympiatasolle”, Tolmunen kertoo.
Tolmunen aloitti luentonsa muistuttamalla, että valmennuksessa hevosilta kehitetään toisaalta hevosen fysiikkaa ja toisaalta taitoa klassisen valmennusskaalan mukaisesti. Jokainen ratsastuksen taitoon keskittyvä valmennuskerta kehittää kuitenkin myös ominaisuuksia hevosen fysiologiassa.
Kun taitopuoli osataan yhdistää hevosen fysiikkatreenaamiseen, pystytään rakentamaan hevosille pitkä kestävä ura ja viemään ratsua uralla systemaattisesti eteenpäin, Tolmunen totesi.
Onnettomuuksia ja loukkaantumisia hevosten kanssa toki tapahtuu, mutta oikein tehdyn treenin ja sen oikean rytmityksen avulla pystytään pitkälti välttämään rasitusvammat.
Kun rasitusvammoja kuitenkin valitettavasti syntyy, niiden pitäisi herättää ratsastajat ja valmentajat ajattelemaan, miten on valmentauduttu ja mitä tehty väärin, Tolmunen korosti.
Tolmunen painotti, että hevoset tarvitsevat paljon ja säännöllistä liikkumista. Kilpaurheilussa halutaan myös, että hevosen fysiikka paranee, ja siksi liikkumisen tulee olla nousujohteista. Jos viikosta ja kuukaudesta toiseen toistetaan samoja asioita samalla rasitustasolle, eivät halutut ominaisuudet kehity.
Treenin pitää olla tarkoituksenmukaista ja se tehdään portaittain suhteessa siihen, millä tasolla kilpaillaan. Ihmisen pitää olla realistinen sen suhteen, kuinka hyvin treenattava hevonen soveltuu siihen lajiin, missä sillä kilpaillaan, eikä hevosella pidä pyrkiä tavoitteisiin, jotka ovat sille liiallisia.
Valmentautumisesta tehdään suunnitelma, jota myös seurataan.
”Jos vain tullaan tallille, katsotaan ulos ja mietitään, että mitä tekisi, ei päästä pitkälle”, Tolmunen sanoi.
Suunnitelmia pitää muuttaa, jos jokin ei toimi, mutta silti koko ajan ollaan ison suunnitelman kanssa menossa kohti yhteistä maalia.
”Jos vain tullaan tallille, katsotaan ulos ja mietitään, että mitä tekisi, ei päästä pitkälle.”
Treeniä ei saa olla niin paljoa, että hevonen saa rasitusvammoja, mutta ei liian vähää, koska silloin kehitystä ei tapahdu. Lisäksi treenin pitäisi tuntua nautinnolliselta, ellei peräti hauskalta, Tolmunen hymyili.
”Jos valmentautuminen on pakkopullaa tai epämiellyttävää, pitää istua alas ja miettiä, mitä olisi hyvä tehdä toisin. Meidän pitää luottaa omaan fiilikseen siitä, mitä harjoituskaverissa tapahtuu. Hevoset eivät osaa puhua, mutta ne osaavat kertoa asioita, kunhan havainnoimme niitä riittävän hyvin”, hän muistutti.
Nopeus ja taito kehittyvät keskushermoston kautta välittömästi, mutta voima- ja kestävyysominaisuudet kehittyvät superkompensaation kautta. Se tarkoittaa, että kun tehdään rankka harjoitus, se tekee lihaksistoon mikrovaurioita ja tuo niihin maitohappoa. Harjoituksen jälkeen tulee pitää yhdestä kolmeen päivää hyvin palauttavaa liikettä, jonka aikana elimistö korjaa itseään. Vasta sitten suorituskyky paranee merkittävästi.
”Kovien ja keveiden päivien vuorottelulla turvataan lihasten energiavarastojen korvautuminen ja riittävän harjoitustehon saavuttaminen pitkissä ja kovatehoisissa harjoituksissa”, Tolmunen summasi.
Liian lähellä kilpailuita ei pidä koskaan tehdä liian rankkoja harjoituksia.
Tolmunen neuvoo arvioimaan harjoituksen kuormituksen asteikolla nollasta viiteen. Kuormitus merkitään harjoituspäiväkirjaan, ja viikon kuormitusluvut saadaan laskemalla yhteen päivittäiset kuormitusindeksit. Viikot ohjelmoidaan viikkorytmityksen mukaan kevyiksi, keskikoviksi tai koviksi. Kovia harjoituksia tehdään vain hyvin harkitusti.
Ratsujen kanssa vuosi jakautuu yleensä syksyn lepokauteen, perusharjoittelukauteen, mahdolliseen voimaharjoittelukauteen, lajiharjoittelukauteen, kilpailuihin valmistautumiskauteen sekä kilpailukauteen.
Jokainen kausi kestää neljästä kahdeksaan viikkoa, ja niiden perusteella harjoittelu painottuu eri tavoin.
Perusharjoittelukaudella tehdään määräpainotteista, tasaista kuormitusta niin, että kuormittavia päiviä on kolmesta neljään viikossa.
Viikkotasolla Tolmunen neuvoo treenaamaan koulu- ja estehevosia, vammahistorian omaavia hevosia ja nuoria tai helppojen luokkien kenttähevosia viikkorytmillä 2:1, eli aina kaksi viikkoa nousevalla rasituksella ja sitten palauttava viikko.
Isompien luokkien kenttähevosille hän suosittelee neljän viikon rytmiä, jossa on aina kevyt viikko, keskiraskas viikko, raskas viikko ja palauttava viikko.
Kevyiden viikkojen ansiosta hevonen pystyy korjaamaan mahdollisesti syntyneitä mikrovaurioita. Jos treeni vain jatkuu ja rankkenee, saattaa vamma syntyä pienemmästäkin epätasapainosta tai huonosta askelesta.
”Kun muistatte superkompensaation ja sen, että kahden treeniviikon jälkeen pidetään kevyempi viikko, se vie jo tosi pitkälle”, Tolmunen linjasi.
Veera Manninen ja Sir Greg peruskuntovalmennuksessa. Kuva: Petteri KivimäkiTolmunen pitää sykemittarin käyttöä erinomaisena tapana kehittää hevosta järkevällä tavalla eteenpäin. Sen ansiosta pysyy paremmin kärryillä myös siitä, mitä hevosen elimistössä tapahtuu.
Syke eli pulssi kertoo, montako kertaa sydän lyö minuutissa. Leposyke on 25-35 kertaa minuutissa, ja maksimisyke jopa 250. Hevosen leposyke on melko pysyvä, eikä harjoittelu laske sitä niin kuin ihmisellä.
Leposyke on erinomainen merkki kertomaan, jos hevosta on rasitettu liikaa tai se on sairastumassa tulehduksen tai viruksen takia. Nousseen leposykkeen perusteella osataan treenistä jättää rankemmat asiat pois.
Tolmunen kehottaa mittaamaan hevosen sykettä myös matkustuksessa. Jos hevonen stressaa kuljetuksessa paljon. se pitää huomioida valmistautumisessa kilpailuun.
”Jos hevonen matkustaa korkeilla sykkeillä, jo kolmen neljän tunnin matkan jälkeen pitää varata aikaa palautumiseen”, hän neuvoo.
Sykkeen seuraamisen avulla pystytään katsomaan, että hevonen reagoi normaalisti harjoitukseen. Esimerkiksi intervalleja tehtäessä voidaan nähdä, onko hevonen palautunut edellisestä pätkästä eli on järkeä tehdä seuraavaa.
Sykkeen seuraamisen avulla pystytään katsomaan, että hevonen reagoi normaalisti harjoitukseen.
Se on myös luotettava mittari seurata hevosen kunnon kehittymistä. Kun kunto kehittyy, laukkaharjoituksissa sama nopeus ja sama matka taittuu matalammalla sykkeellä.
”Sykettä seuraamalla voit muokata jokaisen harjoituskerran sopivaksi”, Tolmunen painotti.
Valtaosa ratsujen harjoittelusta tehdään peruskestävyysalueella. Evolutiivisesti hevonen on kehittynyt käyskentelemään rauhassa ja silloin tällöin ottamaan nopean, lyhyen spurtin. Ilman kestävyysharjoittelua se pystyy laukkaamaan ilman maitohapon syntymistä vain 20-40 sekuntia. Harjoittelua siis tarvitaan, sillä esteradat kestävät 1-2 minuuttia ja kentän maastoradat 4-10 minuuttia.
Mitä paremmassa kunnossa hevonen on, sitä paremmat eväät sillä on selviytyä kilpailusuorituksistaan.
”Etenkin kenttäratsastus ei ole turvallista, jos hevonen ei riittävän hyvässä kunnossa. Riittävä kunto on ehdoton asia”, Tolmunen painottaa.
Hyväkuntoisen hevosen aerobinen kynnys on syketasolla 150-160, nuorilla hevosilla 120-130, hyväkuntoisilla kilpahevosilla jopa 180-200.
Peruskestävyys on se pyramidin jalka, jonka päälle hevosen kunto rakennetaan ja jolla kehitetään niin lihaksia, jänteitä, sydäntä kuin keuhkojakin. Se tehdään puolesta tunnista kahteen tuntiin kestävällä rauhallisella ja monipuolisella liikunnalla maastossa tai kentällä sileän treeneillä tai puomeilla. Nämä treenit tehdään pääsääntöisesti muutenkin aina peruskestävyyskunnon alueella.
Tolmunen suosii myös kahlaamista matalassa hangessa tai vedessä, mikä on samalla hevosta suoristavaa työskentelyä.
Pohjaa rakennettaessa on tärkeää tehdä kerran viikossa pitkä, 1,5-2 tuntia kestävä treeni. Sen aikana saadaan käyttöön hevosen mikroverisuonisto ja ääreisverenkierto esimerkiksi keuhkoissa ja kavioissa.
Tolmunen suosittelee ehdottomasti myös laukkaamaan kerran viikossa reippaasti. Se muun muassa ehkäisee lihasjumeja.
Syketasot peruskestävyyttä harjoitettaessa pidetään anaerobisella alueella sykkeessä 80-160. Hyvän peruskunnon rakentaminen vie 6-12 kuukautta.
Este- ja kenttähevosille kehitetään myös vauhtikestävyyttä, ja se hyödyttää myös kouluhevosia. Se tarkoittaa vain neljästä kuuteen kappaletta hyvin suunniteltuja intervalliharjoituksia.
Hevosella laukataan kerran viikossa 1-1,5 kuukauden ajan ja se saadaan hyvään kuntoon.
Kun vauhtikestävyys on kerran luotu, sitä ylläpidetään hyvällä kilpailurytmityksellä. Mikäli kilpailutauko on yli kolme viikkoa, ohjelmaan lisätään sopivia intervalliharjoituksia ennen seuraavaa kilpailua.
Kun vauhtikestävyys on kerran luotu, sitä ylläpidetään hyvällä kilpailurytmityksellä.
Syketasot saavat olla 150-200, joillain hevosilla ylikin.
”Mutta aina kun syke on tasolla 190-200, teidän pitää tietää, mitä teette”, Tolmunen painotti.
Jos treeniä on liikaa tai väärässä kohtaa, kasvaa lihasvaurioiden riski selvästi.
Intervallityöskentelyä tehdään laukkaamalla puolesta minuutista kahteen–viiteen minuuttiin hevosesta ja tasosta riippuen.
Oleellista on seurata, että syke tulee alle sadan, mielellään alle 80, ennen harjoituskerran seuraavaa laukkaintervallia.
Maitohappotreenin jälkeisenä päivänä hevonen liikutetaan kaikissa askellajeissa kevyesti niin, että maitohapot saadaan huuhdeltua lihaksista. Terveitä, aikuisia kilpahevosia Tolmunen ei jättäisi koskaan päiväksi tarhaan seisomaan.
Nopeuskestävyyttä kehitetään ratsuhevosista miltei ainoastaan niille neljän tähden kenttähevosille, jotka eivät ole luontaisesti riittävän nopeita. Huvikseen sitä ei kannata tehdä, koska treenit ovat äärimmäisen rankkoja, ja niissä on iso loukkaantumisriski.
Nopeuskestävyyttä treenataan tekemällä kahdesta kolmeen kovaa, 10-20 sekunnin täysivauhtista vetoa.
Näitä ei kannata tehdä yksin kotona tehdä, ja niiden jälkeen hevosen tulee antaa palautua useamman päivän, Tolmunen ohjeisti.
Voimaa tarvitsevat kaikki kilpahevoset, ja siihen parasta on mäkiteeni hyväpohjaisissa, jyrkissä ja suhteellisen lyhyissä mäissä.
Voimaa tarvitsevat kaikki kilpahevoset, ja siihen parasta on mäkiteeni hyväpohjaisissa, jyrkissä ja suhteellisen lyhyissä mäissä.
Myös kokoaminen, isommat esteet, syvemmässä lumessa tai vedessä kahlaaminen tuovat hevoseen voimaa.
Pikavoimaharjoituksina toimivat jumppasarjat.
Hyvään harjoitteluun kuuluu myös treenin seuraaminen.
Tolmunen ohjeistaa kirjaamaan treenit ja niiden kuormitustasot ja sujumisen ylös harjoituspäiväkirjaan päivittäin. Treenin sujumisen voi merkitä esimerkiksi kolmen miiinuksen ja kolmen plussan välillä.
Hyvä harjoituspäiväkirja auttaa kommunikointia valmentajan kanssa, ja harjoituspäiväkirjan avulla onnistuu oikean hevoskohtaisen treenin löytäminen.
Harjoituspäiväkirjaa tulkitsemalla oppii myös löytämään syy ja seuraussuhteita, jotka auttavat jatkossa kehittämään hevoselle sopivaa rytmitystä.
”Kun vuodessa kirjoittaa 52 sivua, on helppo löytää asiat, jotka kannattaa toistaa ja mitä taas ei”, Tolmunen sanoo.
- Osaston luetuimmat
