
Brittitutkijat selvittivät olympialajeista vaarallisimman, kenttäratsastuksen, pahimmat riskitekijät, jotta lajin turvallisuutta voitaisiin kehittää. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voitaisiin ryhtyä täsmällisiin toimiin turvallisuuden parantamiseksi.
Tiedelehti Equine Veterinary Journalin maaliskuun numerossa julkaistu tutkimus perustui vuodesta 2005 vuoteen 2015 Iso-Britanniassa järjestettyjen yksipäiväisten kenttäratsastuskilpailujen aineistoon. Tänä aikana brittien kenttäratsastuskilpailuissa kuoli 16 ratsastajaa ja 69 hevosta.
Lähes 750 000 kenttäkilpailujen starttia analysoinut tutkimus on tutkijoiden mukaan laajin koskaan tehty tutkimus hevosten kaatumisesta kilpailuissa. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa urheilusta päättäville tahoille materiaalia lajin loukkaantumis- ja kuolemanriskien vähentämiseksi.
Maasto-osuuksilla sattui 4,3 kaatumista tuhatta starttia kohti kymmenen vuoden tarkastelun aikana.
Vaarallisin osuus kolmiosaisissa kenttäkilpailuissa on maastoesterata, jolla tapahtuu eniten hevosten kaatumisia ja ratsukon molempien osapuolten loukkaantumisia. Maastoradalla kaatumisen tilastollisesti merkittäviä riskitekijöitä löydettiin tutkimuksessa kaikkiaan 16 kappaletta. Erilaisia tilastoanalyysejä käytettiin apuna riskitekijöiden suhteiden ja vaikuttavuuden arvioinnissa.
Maasto-osuuksilla sattui 4,3 kaatumista tuhatta starttia kohti kymmenen vuoden tarkastelun aikana. Kaikkiaan maastossa kaatui 2633 ratsukkoa. Kansallisella tasolla miessukupuoli ja korkeampi ikä indikoivat suurempaa todennäköisyyttä onnettomuudelle. Tutkijat yhdistivät miesten suuremman onnettomuusalttiuden muiden urheilulajien tutkimustiedon perusteella miesten suurempaan riskinottohaluun ja uskoon omiin kykyihinsä selviytyä eri tilanteista.
Useasti kilpaileville onnettomuuksia sattui vähemmän kuin harvakseltaan starttaaville. Edellisessä startissa sattunut kaatuminen oli myös riskitekijä uudelle onnettomuudelle.
Hevosista kokemattomimmat, nuorimmat ja ponit kaatuivat useammin kuin brittien ”eliittiryhmään” päässeet hevoset. Maastossa kaatumisen riskitekijäksi paljastuivat myös ratsukon kouluratsastusosuudella saamat matalat pisteet.
Tilastoanalyysi kertoi, että kenttäratsastuksen kansallisissa kilpailuissa tason noustessa tapahtuu vaativimmilla maasto-osuuksilla enemmän kaatumisia kuin alempien tasojen kilpailuissa. Kansainvälisissä kilpailuissa kaatumisriskit todettiin pienemmiksi kuin kansallisissa.
Tutkijat toteavat ratsun säännöllisen ja riittävän levon kilpailujen välissä olevan turvallisuustekijä.
Tutkimuksen tulosten perusteella tutkijat huomauttavat, että ratsastajan on hyödyllistä tulla kilpailuihin hyvin harjoitelleena. Myös useasti kilpaileminen vaikuttaa onnettomuusriskiä vähentävästi rutiinin kasvaessa, mutta toisaalta liian tiheästi kilpaileminen taas lisää kaatumisriskiä. Tutkijat toteavat ratsun säännöllisen ja riittävän levon kilpailujen välissä olevan turvallisuustekijä.
Tutkimustuloksiinsa perustuen tutkijat suosittelevat turvallisuuden parantamiseksi kouluratsastuksen heikkojen pisteiden huomioon ottamista tähtitasolta toiselle edetessä, sillä heikko tulos kouluratsastuksessa on vahvasti yhteydessä maastossa kaatumisiin. Lisäksi tutkijat ehdottavat lisätutkimusta optimaalisen kilpailujen välisen tauon ajaksi, sillä liian tiheästi tai liian harvoin kilpaileminen olivat molemmat kaatumisen riskitekijöitä.
”Ehdotamme, että lajin turvallisuuden parantamiseksi jatketaan ’marginaalisten hyötyjen’ tavoittelemista. Monet pienet riskien karsimiset voivat merkitä eroa elämän ja kuoleman välillä”, tutkijat kirjoittavat johtopäätelmissään.