

Loppukeväästä 2012 kemiöläinen Ingrid ”Pia” Hagman sai puhelun. Soittajana oli tunnettu pertteliläinen hevosmies Juhani Sundström.
”Jussi soitti, että nyt sulla Ingrid on siitostamma”, Hagman muistelee.
Tamma oli tuolloin kahdeksanvuotias Serenade Sound (Pine Chip), jonka kilpailu-ura päättyi jalkaongelmiin. Hevonen ei ollut Hagmanin vaan sen omistaja oli Juhani Sundsrömin tytär Katja von Essen (os. Sundström). Ingrid Hagman kuitenkin tunsi sekä hevosen että ihmiset, ovathan Hagmanit ja Sundströmit vuosikymmenten aikaisia perhetuttavia.
Ingrid Hagman päättikin tarttua Sundströmien tarjoukseen siitostammasta. Serenade Soundin omistus säilyi Sundströmeillä, mutta Hagmanista tuli sen varsojen kasvattaja.
”Kun olin hakemassa Serenade Soundia, Jussi sanoi, että astuta millä vaan, juoksija tulee varmasti, mutta luonnepuolta kannattaa vähän katsella”, Ingrid Hagman kertoo.
Juhani Sundström tiesi mistä puhui, sillä hän oli ajanut Serenade Soundin emillä jo useammassa polvessa. 13,8-aikainen Serenade Sound oli hyvä kilpahevonen, samoin sen emä Sophie’s Symphony (Graham Lobell) 13,2a, sen emä Brown Star (AC’s Orion) 17,9a ja sen emä, 1970-luvun menestystamma Basnja (Zaochnyj) 18,2a, jotka kaikki kilpailivat Sundströmin käsissä.
Serenade Sound oli vaikea hevonen, mikä ei ole epätyypillistä myöskään sen isän Pine Chipin jälkeläisille.
”Serenade Sound oli tilausvarsa, mutta kun varsa syntyi, ostaja olikin kadonnut. Pine Chip oli siihen aikaan valtavan kallis ori, ja se oli ikävä temppu Sundströmeille”, Ingrid Hagman kertoo.
Serenade Sound jätti Stall Hagmanille neljä varsaa, joista menestyneitä ovat kaksi nuorinta. Bosse Nicen lisäksi sen pikkusisko Mickan (EL Mikko) on kelpo kilpahevonen kahdeksalla voitollaan.
”Vanhimmalla varsalla oli epäonnea ja toinen oli luonteeltaan hankala”, Ingrid Hagman kertoo. ”Neljän varsan jälkeen emme enää saaneet Serenade Soundia tiineeksi, ja Reijo Ranne osti sen. Hän halusi vielä kokeilla sen kanssa, kun hänellä on omia siitosoriita, ja Ranne onkin saanut siitä vielä varsoja.”
Nykyiselle omistajalleen, mikkeliläiselle eläinlääkäri Leena Sinnemaalle Bosse Nice päätyi yksivuotiaana Ypäjän varsahuutokaupasta. Samassa huutokaupassa Ingrid Hagmanilla oli myynnissä arjolla myös suomenhevosvarsa Nils (Apassi), jonka hän huusi sisään, mutta myi vielä samana iltana Leo Mönttiselle. Bosse Nice vaihtoi omistajaa suoraan huutokauppakehässä 3500 euron vasarahinnalla.
”Heti kaupan jälkeen en tietenkään tiennyt, kuka Bossen oli ostanut, ja ne olivat aika jännittäviä minuutteja. Ensin tallin käytävälle tuli Leo Mönttinen, joka sanoi suureen ääneen, että kuule Ingrid, sun varsa sai nyt maailman parhaan kodin, ja jos hän olisi hevonen, hän haluaisi asua Leenan tallissa. Sellaista oli kiva kuulla.”
Bosse Nicen menestys on antanut katetta Leo Mönttisen sanoille. Leena Sinnemaa on kilpailuttanut Bosse Nicea hyvin säästeliäästi, ja seitsemänvuotiaalla ruunalla onkin uraltaan vasta 19 starttia, joista voittoja on peräti 13. Nyt Bosse Nicella on kuuden voiton putki, voitoista viimeisimpänä arvokas Klass I -ykkönen Finlandia-sunnuntailta.
Voittonsa myötä Bosse Nice sai myös paikan Elitloppet-viikonlopun 75-finaaleihin Solvallaan.
”Moni tuttu on jo ruvennut suunnittelemaan Solvallaan lähtemistä. Minulla on Tukholmassa asuvia sukulaisia, ja hekin ovat sanoneet tulevansa paikalle, jos Bosse lähtee Solvallaan. Siellä on siis tarkoitus tavata sukulaisiakin.”
Bosse Nice ei ole ensimmäinen huippuhevonen, jossa Hagmanien ja Sundströmien voimat ovat tavalla tai toisella yhdistyneet. Menestystä tuli jo 1980-luvulla, kun Juhani Sundström ajoi Ingrid Hagmanin isän Jörgen Hagmanin menestystamma Sylviaa (Hiluri) 24,9a. Aikansa parhaisiin tammoihin kuulunut Sylvia oli kuningatarkisassa viidesti, sijoittuen parhaimmillaan vuonna 1991 kokonaiskisan kolmanneksi.
Nykyisin Stall Hagmanilla on viisi hevosta. Kaikilla on Sylvia suoralla emälinjalla joko emänä, emänemänä, emänemänemänä tai emänemänemänemänä.
Siitostammoja on kaksi. Niistä Sylvian tytär Sylvina (Turo) juoksi Ingrid Hagmanin valmennuksessa seitsemän voittoa ja ennätyksen 27,8. Sen tytär Laritza (Lars) taas siirtyi jo kolmevuotiaana siitokseen olkanivelen murtuman takia.
Varsoja ei tänä vuonna synny, vaikka tallin molemmat siitostammat siemennettiin viime vuonna.
”Molemmat siemennettiin Erikassonilla, ja ne myös tiinehtyivät, mutta syksyllä molemmat olivatkin tyhjiä. Tänä vuonna ajattelin siementää niitä Siporilla”, Ingrid Hagman kertoo.
Siitostammojen lisäksi tallissa on nelivuotias tamma Costelina (Costello), kaksivuotias ruuna Carolus (Sipori) ja yksivuotias ori Stig (Sipori).
”Costelina on ajossa ja Carolusta ajetaan pikkuhiljaa. En tiedä, voiko sitä vielä sanoa varsinaiseksi valmennukseksi, mutta se on opetettu ja sisäänajettu”, Ingrid Hagman kuvailee. ”Molemmat osaavat juosta, se käy niiltä kevyesti, eli ihan kivoja varsoja.”
Omat hevoset ovat Ingrid Hagmanille harrastus. Päivätyössä hän on Axxell-oppilaitoksen hevostalousopettajana Kemiön Brusabyssä ja pyörittää kotitilaansa maatalousyhtymänä veljensä Berndt Hagmanin kanssa.
”Olen ollut opettajana vuodesta 1997, ja sitä ennen olin tallimestarina. En ole koskaan ollut töissä muualla kuin Brusabyssä, eli en ole päässyt kovin kauas kotoa”, Hagman nauraa.
Stall Hagman perustettiin vuonna 2008, kun Ingridin vanhemmat Jörgen ja Gullhild Hagman jäivät eläkkeelle. Sekä pian 88 vuotta täyttävä Gullhild että vuonna 2015 kuollut Jörgen Hagman ovat olleet intomielisiä hevosihmisiä.
”Sukupolvenvaihdoksen takia vanhemmillani olisi saanut olla vain yksi hevonen, ja kun he eivät osanneet päättää, minkä hevosen he pitäisivät, perustettiin Stall Hagman. Siihen asti hevoset olivat olleet mikä kenenkin meistä nimissä.”
Nykyinen hevosmäärä on Ingrid Hagmanin mukaan sopiva. Hagmanien tallissa on seitsemän karsinaa, eikä hevosia ole ikinä ollut sen enempää.
”Tämä on harrastus, ja harrastuksen pitää olla mukavaa”, hän kertoo.
”Senkin takia hevosten kasvattaminen on kiva harrastus, että kasvattien omistajista on saanut myös uusia tuttuja. Ainakin meidän kasvattimme ovat menneet kivoille ihmisille.”
Omassa hevostoiminnassaan Ingrid Hagman pitää jalat maassa.
”Eikö se ole sopiva tavoite, että saataisiin näistä nuorista taas starttihevonen itsellekin.”
Juttua korjattu 9.5. 2022 kello 8.45: Muutettu Katja von Essenin alkuperäinen sukunimi oikeaksi.