• Turelius antaa tasoitusta takarivistä

    MT Hevoset
    7.7.201719:02
    MT toimitus

    KAUSTINEN. Yksi Pikkupelimanni-finaalin avainhevosista on karsintavoittaja Turelius. Eero Laitinen valitsi lahjakkuudelleen takarivin lähtöpaikan, vaikka antaakin sen myötä tasoitusta kilpakumppaneilleen.

    Syyt ratavalinnalle ovat selvät.

    "Karsinnassa se puski sekä harjoituslähdössä itse kisassa kaverin kylkeen. Ei sellaista riskiä uskalla nyt ottaa", Laitinen kertoo. "Turelius lähtisi hyvin ja se menisikin parhaiten, jos saisi mennä ilman selkää, mutta nyt ajetaan ysiradalta ja yritetään päästä sieltä kunnialla matkaan."

    Laitisen mukaan Tureliuksella on ollut kaikki karsinnan jälkeen hyvin.

    "Ainakaan mitään poikkeavaa ei ole huomattu", hän täsmentää entisen opettajan tarkkuudella. "Uskon hevosen olevan hyvässä kunnossa, ja sillä pitäisi olla mahdollisuudet kamppailla kärkisijoista. Kisa on kuitenkin hyvätasoinen ja myös tasainen. Toivotaan, että sekä juoksu sujuu sekä meiltä että muilta häiriöittä, ja nähdään urheilullinen kamppailu."

    15000 euron ykköspalkinnolla ajettava Pikkupelimanni juostaan Kaustisen perjantairavien 13. lähtönä.

    Artikkelin aiheet
    Turelius
    Eero Laitinen
    Pikkupelimanni
    ravikilpailu
    Kaustinen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle