• Vuoden Kavionjälki PowerParkin raviradalle ja Nordic King -tapahtumalle

    Hevosalan ammattitapahtuma jatkuu viikonlopun Tampereella.
    Nordic King -kisan markkinointia hoitava Pekka Kaidesoja kuvasi Woimaa ja Pekka Lillabackaa viime kesäkuussa ennen upouuden radan avajaisia. Woimaa piteli Emma Levula.
    Nordic King -kisan markkinointia hoitava Pekka Kaidesoja kuvasi Woimaa ja Pekka Lillabackaa viime kesäkuussa ennen upouuden radan avajaisia. Woimaa piteli Emma Levula. Kuva: Johannes Tervo
    MT Hevoset
    8.4.201715:00
    Kaijaleena Runsten

    Kahdeksatta kertaa jaettava Vuoden Kavionjälki -tunnustus menee tällä kertaa monitoimipuisto PowerParkille. Lillbackan perheen elämyskeskus laajeni viime vuonna, kun sen osaksi Kauhavan Alahärmään valmistui ravirata. Juhannuksena siellä järjestettiin kylmäveriravurien Nordic King - lähtö, jonka voittaja sai suurimman yksittäisen palkinnon, mitä kylmäveriravureille on maksettu.

    Palkitsemisperusteluissa todetaan, että uniikki ja yksityisellä rahalla tehty hanke osoittaa poikkeuksellista rohkeutta, määrätietoisuutta ja osaamista.

    PowerParkin hevosurheilukeskus laajenee tänä kesänä niin, että siellä voidaan myös järjestää ratsastuskilpailuja. Kuitupohjaisella kentällä järjestetään ensimmäiset estekisat elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

    Rata on saanut niin kilpailijoita kuin katsojilta myönteistä palautetta palveluistaan. Juhannuksena käydään jälleen kaksipäiväinen, yhteispohjoismainen Nordic King -ravitapahtuma.

    Tunnustus jaetaan lauantaina Hevoset-messuilla Tampereella ja sen vastaanottaa monialayrityksen Lillbacka Oy:n toimitusjohtaja Pekka Lillbacka, joka on tunnettu hevosharrastaja ja myös kasvattanut itse suomenhevosia.

    Suomen Hippoksen ja Suomen Ratsastajainliiton SRL:n hallitukset jakavat Vuoden Kavionjälki -tunnustuksen vuosittain henkilölle tai taholle, joka on ansioitunut hevosurheilussa, hevosjalostuksessa, hevostaidoissa, koulutus- ja liiketoiminnassa tai joka on lisännyt hevosalan arvostusta ja tunnettuutta.

    Raviväki palkitsi tammikuussa PowerParkin uuden radan ja sen taustavoimat vuoden 2016 ravitekona ja rata oli myös viime vuoden paras kesärata, koska sillä ei ole ainakaan toistaiseksi oikeutta totoravien järjestämiseen ympäri vuoden.

    Katso video PowerParkista

    Lue lisää: MT kävi viime kesäkuussa testaamassa uuden kaviouran ennen kuin siellä pidettiin ensimmäiset ravit

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle