

Hienosti viime vuosina Anne Kankaan valmennuksesta kilpaillut Quite A Lover (Quite Easy) siirtyi Henna Halmeen talliin. Vermossa hevosia valmentava Halme haki tällä kaudella neljästi voittaneen vuotiaan ruunan talliinsa tiistaina. Seitsemänvuotiaan Quite A Loverin voittosumma on reilut 166 000 euroa ja mailin ennätys on 11,3a.
”Oikein mielenkiintoinen hevonen, joka on kilpaillut hyvällä menestyksellä. Se on juossut kilpaa viimeksi heinäkuun lopulla ja käynyt sen jälkeen eläinlääkärillä hoidettavana. Kyllä starttiin tulossa kestää vielä tovi”, kertoo Henna Halme.
Halmeen valmennuslistalla on 23 hevosta, ja tämän lisäksi tallissa asuu kaksi Veijo Heiskasen valmennettavaa. Quite A Loverin lisäksi uusia hevosia tallissa ovat muun muassa Ruotsissa syntyneet Tropic Thunder (Maharajah) sekä Miss Vanjie (Quite Easy).
“Tropic Thunder on voittanut tällä kaudella Ruotsissa , mutta ei ole vielä tehnyt yhtään starttia Suomessa. Miss Vanjie teki aiemmalla valmentajalla Suomessa muutaman startin ennen minulle siirtymistä. Mukava saada vaihtuvuutta talliin.”

Kotiradalla keskiviikkona Halmeen tallista starttaa neljä hevosta. Valmentaja nostaa parhaaksi menestyssaumaksi T65-pelin päätöskohteessa starttaavan Janis Joplin Sisun (Trixton). Viisivuotias tamma tekee neljännen starttinsa pitkän tauon jälkeen. Keskiviikolle Halme laittaa valmennettavalleen perään jenkkikärryt ja ns. Open eye-silmälaput.
”Viimeksi Teivossa sillä ei ollut kumpiakaan noista varusteista. Se on parantanut jokaiseen starttiinsa tauon jälkeen. Kyllä se on tallin paras sauma keskiviikkona.”
Lauantaina Porissa starttaavalta Veijo Heiskasen valmennuslistalla olevalta Callela Ikarokselta (Othello Kemp) Henna Halme odottaa menestystä. Halme ohjastaa T75-pelin avaavassa hopeadivisioonakarsinnassa starttaavaa kahdeksanvuotiasta ruunaa.
”Ruuna sai taas heikon lähtöradan. Mutta kyllä sen pitäisi pystyä nousemaan eturivin uloimmaltakin lähtöpaikalta tototaisteluun mukaan.”