• Elian Web aloittaa Torniosta

    Elian Web otti lauantaina Solvallassa C. Th. Eriksson Minneslopissa keulat, kuten lupailtiinkin, mutta sitten tuli hyppy. Toivottavasti ja varsin luultavastikin kyse oli vain epäonnisesta sattumasta. "Eetu" on edelleen todella potentiaalinen nimi pohjoisimaisiin suurkilpailuihin.
    Elian Web otti lauantaina Solvallassa C. Th. Eriksson Minneslopissa keulat, kuten lupailtiinkin, mutta sitten tuli hyppy. Toivottavasti ja varsin luultavastikin kyse oli vain epäonnisesta sattumasta. "Eetu" on edelleen todella potentiaalinen nimi pohjoisimaisiin suurkilpailuihin. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    11.6.201814:37
    MT toimitus

    Viimeksi heinäkuun St Michelissä kilpaillut Elian Web päättää pitkän kilpailutaukonsa ensi sunnuntaina Torniossa.

    Viime kaudella mm. Elitloppet-karsinnoissa nähdyn Elian Webin kausi päättyi St Michelissä tulleeseen jalkavammaan. Taustatiimi on kuitenkin raportoinut, että Elian on toipunut ja treenannut hyvin. Tallissa jyllännyt ihosairaus kuitenkin viivästytti radoille paluuta jonkin aikaa. Valmentaja Katja Melkon tähtäimessä on edelleen Suur-Hollola-ajo ja kun kisaan on kolmisen viikkoa aikaa, Elian Web ehtii juosta yhden startin ennen Suur-Hollola-välieriä.

    Elian Web aloittaa ensi sunnuntaina Tornion ravien avoimessa mailin ryhmässä, johon Janne Sorosen ajokki sai takarivin ysipaikan.

    Tornion lähtölista:

    1 Julian Code - Maria Kurttila

    2 October Kronos - Kari Alapekkala

    3 Arctic Muscles - Riku Salminen

    4 Camelot Sisu - Mauri Jaara

    5 Tristan Toro - Niko Jokela

    6 Fantoccini - Heidi E Hiltunen

    7 Gilmour - John Östman

    8 Disco A.E. - Ville Pohjola

    9 Elian Web - Janne Soronen

    10 Tip Chip - Janne Lukkari

    11 M.T. Fortune Winner - Jukka-Pekka Niskanen

    12 Road To Victory - Petteri Joki

    Artikkelin aiheet
    Elian Web
    ravit
    Torniossa
    Katja Melkko
    Suur-Hollola-ajo
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle