• Pihlajan Aaronin ura ohi

    Pihlajan Aaronin huikea kilpailu-ura on päättynyt.
    Pihlajan Aaronin huikea kilpailu-ura on päättynyt. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    5.5.201718:31
    MT toimitus

    Jalkavamma paketoi alkuvuodesta paluun huipulle tehneen ruunan kilpailu-uran.

    Kaksinkertainen Suur-Hollola-voittaja, Derbyn, Tähtisprintterin ja monen muun suurkilpailun sankari Pihlajan Aaroni on lopettanut kilpailu-uransa. 12-vuotiaan ruunan viimeiseksi startiksi jäi maaliskuinen kilpailu Joensuussa.

    Pitkään varjojen mailla ollut Pihlajan Aaroni palasi talven aikana parrasvaloihin Tommi Kylliäisen valmennuksessa. Se juoksi neljä totosijaa valiodivisioonissa ja ansaitsi muutamassa startissa yli 10 000 euroa.

    "Sille tuli harjoituksessa hyvin lievä hankosidevamma, ja päätimme porukan kesken että nyt on oikea hetki siirtyä ansaitulle eläkkeelle", osaomistaja Antti Lahtinen kertoo. "Vamma oli sellainen, että sen kanssa olisi pystynyt vielä palaamaan radoille, mutta totesimme, että tämä on kaikin puolin parempi vaihtoehto. Siitä olemme äärettömän iloisia, että Aaroni vielä näytti, että se on edelleen juoksija."

    Lahtinen omistaa Pihlajan Aaronin veljentyttärensä Sanna Lehtomäen perheen kanssa. Alun perin Pihlajan Aaronin takana oli Antin pojan Akseli Lahtisen kokoama kimppa, jossa mukana oli enemmänkin sukulaisia. Pihlajan Aaronin parhaina menestysvuosina ruuna oli Margot Westin valmennuksessa.

    Pihlajan Aaroni juoksi urallaan 98 starttia totosijoin 30-11-9. Ruunan ennätys on 20,3a ja voittosumma runsaat 300 000 euroa.

    "Nyt ruuna on Eurassa Sannan ja Ramin tytärten Pepin ja Pipsan ilona", Antti Lahtinen kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Pihlajan Aaroni
    ravurit
    hevonen
    ura
    eläkkeelle siirtyminen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle