• Pekka Lillbackan kylmäverivarsa Jan-Olov Perssonille

    Pekka Lillbacka ja Emilia Levula pujottivat Nordic Kingin voittoseppeleen kolme vuotta sitten Costellon kaulaan. Kisajärjestäjät eivät anna koronapandemian tukahduttaa tämänvuotisia suunnitelmia, vaan tulevaan juhannukseen suunnataan korkealla palkintotasolla ja täydellä tarmolla.
    Pekka Lillbacka ja Emilia Levula pujottivat Nordic Kingin voittoseppeleen kolme vuotta sitten Costellon kaulaan. Kisajärjestäjät eivät anna koronapandemian tukahduttaa tämänvuotisia suunnitelmia, vaan tulevaan juhannukseen suunnataan korkealla palkintotasolla ja täydellä tarmolla. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    6.3.201918:43
    MT toimitus

    Norjassa syntynyt 2-vuotias Wolt siirtyi ajolle opetuksen jälkeen ruotsalaisvalmennukseen.

    Ennen Woltia Jan-Olov Perssonilla on ollut Lillbackalta valmennuksessaan suomenhevonen Woima ja Norjan kylmäverinen Ölve. Wolt on Lillbackan ensimmäinen kylmäverinen, joka lähti ulkomaille valmennukseen heti ajolle opetuksen jälkeen.

    "Persson näki Woltin viime kesän Nordic Kingissä ja tykästyi siihen sen verran, että soitteli syksyllä ja kysyi, mitä meinaan sen kanssa tehdä. Mietin asiaa vuodenvaihteen yli ja soitin sitten takaisin, että se tulisi viikon päästä sinne", Pekka Lillbacka kertoo.

    Varteenotettava vaihtoehto oli lähettää Wolt Norjaan Öystein Tjomslandille, jolla on ennestään Woltin 6-vuotiaaksi kääntynyt isoveli Waxen. Se ravasi Norjassa hienon 5-vuotiskauden voittaen 9 startistaan 6 ja ollen kahdesti toinen.

    "Waxenilla oli täällä Suomessa monenlaista ongelmaa, ja ajattelin vuosi sitten keväällä että viedään se sinne, missä näitä on ollut ennenkin. Ja hienosti Waxen Norjassa menikin, kunnes siltä jouduttiin joulukuun alussa operoimaan jalkaa. Sen pitäisi palata radoille kevään aikana."

    "Päädyin kuitenkin Ruotsiin, joka on vähän lähempänä, jos innostuu lähtemään katsomaan startteja. Ja onhan siellä palkinnotkin vähän isompia kuin Norjassa", Lillbacka perustelee ratkaisuaan.

    Kotitalliin Härmään hevosia jäi vielä parisenkymmentä, joista valtaosa on suomenhevosia, muutama kylmäverinen ja yksi lämminverinen kimppahevonen. Siitostammoja on kolme suomenhevosta sekä Waxenin ja Woltin emä Tangen Sara.

    Artikkelin aiheet
    Pekka Lillbacka
    Wolt
    Jan-Olov Persson
    kylmäverinen
    ravivalmennus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle