

Urallaan yli 125 000 euroa ansainnut huipputamma Stoneisle Ocean (Revenue) myytiin Ruotsiin siitostammaksi. Uransa neljävuotiaana aloittanut Stoneisle Ocean kilpaili koko uransa Isto Kuisman valmennuksesta.
Tamma kilpaili uransa alkuvaiheessa hienolla menestyksellä Solvallassa. Uran suurin ykköspalkinto tuli Solvallasta helmikuussa 2018. Peter Ingvesin sillä kertaa ohjastama Stoneisle Ocean vei nimiinsä 20 000 euron arvoisen T75-lähdön. Tamman omistajiin lukeutunut Isto Kuisman puoliso Heidi Haataja muistelee lämmöllä 10,9a-ennätyksen kirjauttanutta tammaa.
”Ruotsin menestyksen lisäksi tamma voitti muun muassa viisivuotiaiden Kasvattajakruunun ja Espoon palkinnon. Viisi- ja kuusivuotiskaudet olivat ilman muuta sen parhaimmat.”
Heidi Haatajan mukaan omistajakimppa päätyi myymään huipputammansa sen jäätyä tyhjäksi. Tammaa yritettiin siementää kolmella eri oriilla kesän aikana. ”Mikäli se olisi jäänyt kantavaksi, olisimme ainakin myyneet varsan. Tyhjän tamman pitäminen tuntui turhan kalliille vaihtoehdolle. Meillä on kuitenkin valmennustalli, ja on mietittävä kulurakennetakin.”
”Katsotaan josko paikanvaihdos piristäisi Ruotsissakin mukavasti mennyttä tammaa.”
Yhdeksänvuotias Stoneisle Ocean siirtyi Ruotsiin muutama viikko sitten. Sisu-kasvateistaan tunnettu Sisyfos Breeders AB osti tamman. Kuisman tallin hevosmäärä ei kuitenkaan vähentynyt Stoneisle Oceanin vaihdettua maata.
”Vaihdossa otimme kuusivuotiaan Girl Power Sisun (Yankee Glide). Katsotaan josko paikanvaihdos piristäisi Ruotsissakin mukavasti mennyttä tammaa.”
Girlpower Sisu on ansainnut urallaan reilut 30 000 euroa. Haataja ja Kuisma olivat aluksi hankkimassa varsaa Stoneisle Oceanin kaupassa.
”Meillä oli kuitenkin tarvetta starttihevoselle. Sisun kanssa on ollut puhetta, että mikäli Girlpower Sisu ei lähde kulkemaan, he ottavat hyväsukuisen tamman siitokseen, ja me ostamme jonkin varsan heiltä.”
Stoneisle Oceanin omistaneen One and Only Stablen taustalta löytyy valmentajapariskunnan lisäksi Jari Saloniemi. Kimppatallin nimissä kilpailee tällä hetkellä kolme hevosta. Yksi niistä on Stoneisle Oceanin kolmevuotias täyssisko Stoneisle Unique. Tamma suoritti koelähdön Mikkelissä maanantai-iltana taustajoukkoja miellyttävällä tyylillä.

”Stoneisle Oceanin myyntipäätöksen tekoa helpotti, että meille jäi sen täyssisko. Pikkusisko on paljon rauhallisempi kuin vanhempi painos. Stoneisle Oceanin ongelma oli, että se oli vähän turhan kova itselleen. Toisaalta kyllähän huipputammoissa pitää olla vähän luonnetta.”
Kuismalla on myös valmennuksessaan Edellä mainitun kaksikon kaksivuotias sisar Stoneisle Voodoo (Googoo Gaagaa).
”Isto on tykästynyt emän varsoihin. Ihan ymmärrettävääkin pitää tuon sukulinjan hevosista. Stoneisle Ocean ollut ainakin tähän mennessä paras hevosemme.”
Stoneisle Ocean ei ole ainoa Kuisman hienosti Ruotsissa menestynyt valmennettava. Kesän ja syksyn aikana ei kouvolalaisvalmentajan suojatteja ei ole nähty Ruotsin lähdöissä. Heidi Haatajan toiveissa olisi lähteä kilpailumatkalle Ruotsin puolelle myöhemmin talvella.
”Hevoset ovat menneet ihan mukavasti Suomen puolella kauden aikana. Ollut vähän huonoa tuuriakin lähtöpaikkojen ja juoksujen suhteen. Toivottavasti hevoset säilyttävät kuntonsa samanlaisena. Silloin houkuttelisi lähteä käymään Ruotsin puolella kilpailemassa. Yövymme aina Ruotsissa kilpaillessamme Petri Salmelan Söderbyn tallissa. Se on todella toimiva systeemi.”