

Mikkelin raviradan toimitusjohtaja Kari Tiainen vastaa puhelimeensa huojentuneen kuuloisena. St Michel-viikonvaihde on takanapäin, eivätkä järjestäjien uhkakuvat toteutuneet. Keli oli luvattua koreampaa, ja väkeä vaelsi Kalevankankaalle koronan langettaman pitkän varjon alta tavoitteiden mukaisesti.
”Aina kun tapahtuma menee sutjakkaasti läpi, niin kuin nyt teki, on helpottunut tunne. Juuri kävimme ravintolapuolen kanssa läpi viikonloppua, ja tuntemukset ovat positiiviset. Olimme realisteja yleisön suhteen, emmekä ajatelleetkaan, että pääsisimme samoihin lukuihin kuin aikana ennen koronaa”, Kari Tiainen pohtii.
Hän jatkaa, että yleisötavoitetta oli laskettu vanhojen hyvien aikojen noin 20 000 hengestä 12 000 – 15 000 henkeen. Viikonlopun yhteenlaskettu yleisömäärä oli 13 126 henkeä. Viime vuonna vastaava lukema oli noin 12 800.
Tiainen täsmentää, että tällä kertaa ei edes ollut samanlaista vetonaulaa kuin vuosi sitten. Tuolloin paikalle lennätettiin Euroopan paras ravuri Face Time Bourbon.
”Kun taustalla ajattelee taloutta, niin järjestämiskulut olivat nyt lentokuljetuksen jäätyä pois 100 000 euroa pienemmät kuin vuosi sitten”, Tiainen paljastaa.
Hänen mukaansa on liian aikaista sanoa, tuliko järjestäjille St Michelistä plusmerkkinen tulos. Radan kassavirta koostuu yhteistyökumppanituloista ja lipunmyynnistä. Mikkelissä ravintolatoiminta on vuokrattu ulkopuoliselle taholle.
”Kaikki viittaa siihen, että viime vuotta parempi tulos tehtiin. 2021 Mikkelin ravirata teki kokonaisuudessaan 70 000 euron vuositappion, mutta poistoja oli 120 000 euron edestä.”

St Michelillä on Mikkelin raviradan talouden kannalta kolossaalinen merkitys. Tiainen laskee, että ennen nykyistä valtiontukijärjestelmää St Michel muodosti puolet Mikkelin raviradan kokonaisliikevaihdosta.
”Niin se on edelleen monella sektorilla, ja esimerkiksi pääsylipputuloista 80 prosenttia tulee St Michelistä.”
Ilmakuvat Mikkelin ravialueelta saivat monet epäilemään ilmoitettuja yleisömääriä. Miten lukuihin päädyttiin, lipunkantalaskelmillako?
”Ei, vaan siinä on tietty perusperiaate. Kaikista kävijöistä ei jää lippujälkeä. Lasketaan tuloutetut ja lähetetyt liput sekä ennakkoon ja paikan päällä myydyt liput yhteen. Sitten käytetään tiettyä kerrointa, jotta saadaan esimerkiksi lapset otettua mukaan lukuun. Samalla kaavalla on laskettu jo pidempään”, Tiainen kertoo.
Hän sanoo, ettei myytyjen lippujen määrä ole vielä tiedossa.
”Viime vuonna St Michelin lipputuotot olivat 115 000 euroa. Kun peruslippu maksoi 25 euroa ja VIP-lippu 100 euroa, niin siitä voi suorittaa karkean laskelman”, Tiainen vihjaa.
Jos kaikki olisivat viime vuonna ostaneet peruslipun, niitä olisi myyty 4 600 kappaletta. Kun VIP-piletit lasketaan mukaan, niin myytyjen lippujen määrä liikkui luultavasti 3 000 – 3 500 kappaleen tietämissä.
Tiainen lisää, että myös Mikkelin raviradan yhteistyökumppani Osuuskauppa Suur-Savo myy omaan pooliinsa lippuja, jotka sisältävät ravintolapaikan.

Mikkelin väkimäärää silmämääräisesti arvioitaessa on otettava huomioon se, että maksanutta yleisöä on tapahtumia seuraamassa raviradan takana sijaitsevassa jäähallissakin.
”Se aiheuttaa optisen harhan radan varressa. Lauantaina jäähallista kuului viestiä, että välillä sieltä ei löytynyt istumapaikkaa”, Tiainen huomauttaa.
Koronan jälkeistä aikaa kun eletään, tapahtumien taustaorganisaatiot koettavat asemoitua uuteen maailmanjärjestykseen.
”Selvää on, että korona puraisi meilläkin yleisömääristä pois, kun tartuntaluvut ovat taas kasvussa ja tauti kuuluu puheissa. Lisäksi sääennusteet olivat alkuviikosta kehnot, ja tämä karsi varmasti ainakin pitkänmatkalaisia. Onneksi ennusteet kohenivat viikon edetessä”, Tiainen huokaa.
Hän aisti pandemian koettelemien kuluttajien keskuudesta uskoa valavia signaaleja.
”Trendi on minun mielestäni rohkaiseva. Jos ei vanhoihin lukemiin enää olisikaan paluuta, niin kehityssuunta on kuitenkin oikea. St Michelissä henki ja palaute olivat hyviä. En edes ehtinyt raveja kunnolla seuraamaan, kun vanhoja tuttuja oli pitkästä aikaa yleisössä niin paljon”, Tiainen sanoo.
Hän jatkaa, että myös muista kuin ravitapahtumista on tullut myönteisiä merkkejä.
”Esimerkiksi viikonlopun Ilosaarirockissa oli hurjan hyvät lukemat.”
Tiainen korostaa, että tapahtumajärjestäjien tulee sopeuttaa palveluitaan uuteen aikaan sopiviksi. Raviväki spekuloi kiivaasti, paljonko Forssan Pilvenmäen lehtereillä tulee Kuninkuusraveissa olemaan porukkaa.
”Forssa sijaitsee keskeisellä paikalla, mutta enää ei ylletä mihinkään 60 000 henkeen. Järjestelyt on osattava mitoittaa sen mukaan, etteivät teltat ole kurveissa tyhjillään”, Tiainen näkee.
Analyytikot ovat julistaneet, että korona muutti kuluttajakäyttäytymistä merkittävästi ja että ihmiset ovat jääneet pysyvästi kotisohvilleen tapahtumia vastaanottimien välityksellä seuraamaan. Tiainen ei usko tähän.
”Tai en halua uskoa siihen. St Michelissä tunnuttiin olevan kiitollisia siitä, että taas pääsi paikan päälle.”
Monipäiväisen tapahtuman kannalta on tärkeää, että yleisö viipyy paikkakunnalla usemman yön yli. Tällä on suuri merkitys kaupungin matkailulle ja elinkeinoelämälle. Mikkelin raviradalla asiaa pohdittiin tarkasti.
”Kotimaan matkailu on kasvattanut suosiotaan ja nostanut hotellien hintoja. Jos ollaan vain yksi yö, niin rahaa säästyy, selvä se. Huutokauppa oli se juju, millä koetettiin saada ihmiset saapumaan paikalle jo perjantaina”, Tiainen viittaa Mikkelissä ensimmäistä kertaa järjestettyyn mixed saleen.
”Moni kaipasi vanhan ajan iltajuhlameininkiä. Vielä toissa vuonna St. Michel Summerfest oli samana viikonloppuna kuin ravit, mutta nyt se on siirretty viikolla eteenpäin.”
Mikkelin radalla onkin harkittu raviporukalle omat iltariennot järjestävän kumppanin hakemista. Vaihtoehtona on se, että rata pistää kemut itse pystyyn.
”Sellainenkin suunnitelma on ollut keskusteluissa, mutta sopivien juhlapaikkojen löytäminen on vaikeaa, ja väkeä on työlästä saada palaamaan illalla radalle. Aikoinaan Lahdessa meillä oli Seurahuoneella kahden kerroksen bileet. Me saimme juhlien pääsylipputulot ja osuuskauppa viinanmyynnin tuotot, jotka eivät olleet aivan pienet”, Tiainen nauraa.