• Vielä ehtii: Varsojen syntymätodistukset lunastettava viimeistään uudenvuodenaattona

    Tämän vuoden varsat tulee tunnistaa ja siruttaa maaliskuun loppuun mennessä.
    Tämän vuoden varsojen syntymätodistukset tulee lunastaa vuoden lopussa ja tunnistusten pitää olla tehty maaliskuun aikana.
    Tämän vuoden varsojen syntymätodistukset tulee lunastaa vuoden lopussa ja tunnistusten pitää olla tehty maaliskuun aikana. Kuva: Sanne Katainen
    MT Hevoset
    30.12.202115:00
    Kaijaleena Runsten

    Varsan syntymätodistus tulee lunastaa oriinpitäjältä vuoden loppuun mennessä eli viimeistään huomenna perjantaina kuittina siitä, että varsamaksu on maksettu. Oriinpitäjä merkitsee todistuksen lunastetuksi Suomen Hippoksen sähköiseen Heppa-järjestelmään. Tällöin ravurivarsa saa aikanaan kilpailuoikeuden.

    Vielä kiireempi kasvattajalle tulee, jos Suomen rekisterin ja kilpailuoikeudet haluaa ulkomailla tänä vuonna syntyneelle varsalle. Se pitää tuoda Suomeen viimeistään uudenvuodenaattona.

    Varsojen syntymäilmoitukset tehdään sähköisesti Oma talli -järjestelmään. Kun varsa ilmoitetaan heti syntymän jälkeen rekisteriin, samalla anotaan kantakirjaan merkitsemistä ja mahdollista ravikilpailuoikeutta. Varsan kasvattaja sitoutuu samalla myös rekisteröintiä, tunnistamista, kantakirjaamista ja ravikilpailuja koskeviin lain sääntöihin, joita on kirjattu niin lakiin kuin Suomen Hippoksen antamiin sääntöihin.

    Jos varsa on jo myyty, sen omistajanvaihdosilmoitus tulee toimittaa Suomen Hippokseen pikaisesti ja viimeistään varsan rekisteröinnin yhteydessä. Muutoin siitä peritään erillinen maksu. Vaikka rekisteröinnin eri vaiheet sujuvat nykyisin muutoin sähköisesti, omistajanvaihdos pitää toimittaa paperilla niin kauan, kun varsaa ei ole vielä rekisteröity.

    Viimeistään vuodenvaihteessa on myös hyvä aika tilata keskusjärjestön valtuuttama tunnistaja hevosjalostusliitosta. Hän käy paikan päällä kirjaamassa varsan värin ja muut merkit. Samalla otetaan DNA-näyte polveutumismääritystä varten ja varsa saa sen yksilöllisen mikrosirun.

    Tunnistamisen on tapahduttava maaliskuun loppuun mennessä ja varsan dokumentit pitää toimittaa 10 kuukauden kuluessa varsan syntymästä Hippokseen, jotta varsa saa hevospassinsa ennen lainmukaista vuoden ikää.

    Tunnistuksen ja rekisteröinnin laskuttaa yhtä aikaa Ruokavirasto.

    Tarkemmat tiedot Suomen Hippoksen tiedotteesta

    Artikkelin aiheet
    varsat
    hevosten rekisteröinti
    Suomen Hippos
    Ruokavirasto
    hevospassi
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle