

Kuninkuuskisan marssijärjestys on poikkeuksellisen selvä. Kuninkuus menee Antti Ojanperän talliin yli 90 prosentin todennäköisyydellä, ja enemmän pohdintaa käydäänkin siitä, kuinka monta ensimmäistä sijaa samaan talliin menee.
Viisi hevosta Kuninkuusravien samassa pääsarjassa on kisan ennätys. Aiemmin saman vuoden pääsarjoissa on ollut enimmillään kolme hevosta samasta tallista.
Viime vuonna kuninkuuskisan lähtölistoilla oli neljä Ojanperän valmentamamaa hevosta, mutta tuolloin Evartti jäi pari päivää ennen kisoja pois.
Tänä vuonna ravikuningas vaihtuu, sillä kahden viime vuoden hallitsija V.G. Voitto – joka sekin siirtyi hiljattain Ojanperän talliin – on sivussa jalkavamman takia.
Suuri suosikki on viime vuoden kakkonen Pro. Se on ollut tällä kaudella vielä selvästi viime vuotta parempi. Pro on voittanut jo Elitkampenin, Nordic Kingin ja Suurmestaruuden.
Viime vuonna Pro näytti selvittävänsä kuninkuuskisan hienosti ja olisi ollut ilman mailin lähtölaukkaa ravikuningas.
Vaikka Pro on mennyt viime vuoden kuninkuuskisan jälkeen joka startissa ravia, sille on laskettava pieni laukkariski. Jos Pro menee ravia ja jatkaa tasollaan, se on äärimmäisen lähellä kuninkuutta.

Pron mahdollisuuksia ei ainakaan pienennä asetelma, jossa haastajat ovat sen tallikavereita.
Vasta kuusivuotias Alarik Huikea on selvä ykköshaastaja. Suurmestaruudessa se oli ennätyksellään erittäin hyvä toinen ja Suur-Hollola-ajossa se voitti ikähyvityksen turvin varmaan tyyliin.
Alarik Huikea lienee Pron kovin haastaja kahdella ensimmäisellä matkalla ja todennäköisesti selvittää myös päätösmatkan hyvin. Huippukuntoisen Pron voittaminen kokonaiskisassa olisi kuitenkin yllätys.
Kun samasta tallista kuitenkin nyt tulee suosikki ja sen haastajat, joista Alarik Huikea ja Vänrikki ovat ovat kisan ensikertalaisia ja Evarttia varmasti halutaan säästää mahdollisuuksien mukaan, vauhti-iloittelua ei liene luvassa.
Ranking jatkuu edelleen Antti Ojanperän valmennettavilla. Seitsemänvuotias Vänrikki on Alarik Huikean tavoin kisan ensikertalaisia ja hyvin potentiaalinen menestyjä.
Vahvan Vänrikin ominaisuuksien pitäisi sopia kuninkuuskisaan hyvin. Se on vauhtikestävä hevonen, jolla pystyy tekemään omiakin ratkaisuja.
Vänrikillä ei ole samanlaista räjähtävää nopeutta kuin suurimmilla suosikeilla, ja se kilpaileekin sunnuntaina ensimmäistä kertaa lyhyellä matkalla. Arpaonni oli Vänrikille hyvä, sillä se lähtee lyhyelle matkalle kakkosradalta, jolta se pääsee suoraan parijonoon.
Kun Alarik Huikea ja Vänrikki ovat vasta nousemassa rodun kärkeen, tilaa niille on tekemässä uransa viimeisiä kisoja juoksevat 15-vuotias Evartti, sekin Antti Ojanperän tallista.
Evartin tämän kauden parhaat näytöt ovat mailin kisoista. Nordic Kingissä se oli toinen ja Suurmestaruudessa kolmas. Suur-Hollola-ajon täydellä matkalla Evartti puutui rajuun matkavauhtiin viimeisellä takasuoralla.
Evartti voi pärjätä kahdella ensimmäisellä matkalla hyvinkin, mutta 3100 metrillä – jos Evartti päätösmatkalle lähtee – se tuskin hätyyttelee kärkeä.
Kokonaiskisassa Ojanperän armadan haastaja voisi olla lähinnä Wertti. Jani Ruotsalaisen suojatti oli viime vuonna avausmatkan laukan rasittamana kokonaiskisan viides.
Alkukaudesta Wertiltä on odotettu enemmän, sillä kauden seitsemästä kisasta sillä on vain yksi kolmossija. Vire vaikuttaa kuitenkin nousujohteiselta, ja kuninkuuskisaan on varmasti tähdätty koko vuosi.
Wertin mahdollisuudet kasvaisivat, jos osamatkoilla ajettaisiin tasaisen reipasta.
Kovaa matkavauhtia ei kuitenkaan liene luvassa, kun Ojanperän tallin hevoset pääsevät lukitsemaan juoksun asetelmat keskenään.
Ei ole syytä epäillä, etteikö tallin hevosilla ajettaisi sinänsä rehdisti kilpaa.
Kun samasta tallista kuitenkin nyt tulee suosikki ja sen haastajat, joista Alarik Huikea ja Vänrikki ovat ovat kisan ensikertalaisia ja Evarttia varmasti halutaan säästää mahdollisuuksien mukaan, vauhti-ilottelua ei liene luvassa.
Varsinkaan, kun matkavauhdin välillä pois ottamalla pystytään riisumaan haastajat aseista.
Yksittäisillä osamatkoilla kärkipäässä voivat olla myös viime vuonna kokonaiskisan kolmanneksi venynyt Lumettaja, Enon Vilppi tai Ojanperän tallin viides hevonen Herra Heinämies. Kokonaiskisassa niiden isompi menestys yllättäisi.
Kuninkuus- ja kuningatarkilpailuissa paremmuus ratkaistaan kolmen osamatkan yhteisaikojen perusteella.
Oriit ja tammat kilpailevat omissa lähdöissään lauantaina 2 100 metrin matkalla ja sunnuntaina 1 609 metrin sekä 3 100 metrin matkoilla.
Jokaisen osalähdön ensipalkinto on 17 000 euroa. Kokonaiskisan voitosta maksetaan 40 000 euroa.
Jos sama hevonen voittaa kaikki kolme osamatkaa, maksetaan vielä 9 000 euron bonus.
Kaikki osamatkat voittamalla ravikuningas tai ravikuningatar ansaitsee 100 000 euroa.