• Kuningatarkisan pisteet tiukassa – silloin ei kilometrejä lasketa

    Sauli Martimo teki 23 tunnin ja 1340 kilometrin reissun Kokemäelle.
    Tilaajalle
    Jarmo Saarela on ohjastanut Passin Liinua (Apassi) kahdesti. Tuloksena on voitto ja sunnuntaina Kokemäellä tullut kakkossija.
    Jarmo Saarela on ohjastanut Passin Liinua (Apassi) kahdesti. Tuloksena on voitto ja sunnuntaina Kokemäellä tullut kakkossija. Kuva: Kaisa Stengård
    MT Hevoset|Ravit
    13.5.202511:30
    Markku Lindström

    Viime viikonlopun sisupuukko on vahvasti tarjolla Sauli Martimolle. Mies teki pistokeikan Simosta Kokemäen sunnuntairaveihin. Aikaa urakkaan kului matkoineen lähes vuorokausi. Auton mittariin kertyi yhteensä noin 1340 kilometriä.

    Motivaatio Satakunnan reissulle on selvä. Viime kesänä jännevamman takia pitkälle tauolle jäänyt Martimon suojatti Passin Liinu tarvitsee kipeästi pisteitä, jotta tamma pääsisi keräämään tarvittavia sijoituksia Kuningatarkisan pistelähdöistä.

    Valmentaja ottaa Passin Liinun vaikean tilanteen omaan piikkiinsä.

    ”En ehtinyt huomata, että tamman rahapisteet nollautuivat, joten tässä ollaan hyvinkin epävarmoja Oulun kuningatarkisaan pääsystä. Tämä on oma vikani, sillä olisin kyllä saanut hevosen starttiin aikaisemmin”, Martimo harmittelee.

    Oulun pääkilpailuun pääsy on siis kiven takana, mutta simolaisvalmentaja ei ole heittänyt pyyhettä kehään. Suunnitelma kesäksi on selvillä.

    ”Kuopioon ilmoitettiin paljon hevosia, joten ajatuksena on katsoa seuraavaksi Vieremän pistelähtöä. Ensisijaisesti tulemme ajamaan tammalähtöjä. Joudutaan kyllä automaattisesti olemaan pitkämatkalaisia, sillä Oulun tammalähtö on jo tältä vuodelta ajettu. Usko on edelleen kova, että saadaan pisteitä kerättyä.”

    Kokemäelle Martimon houkutti myös tammalähdön lyhyt juoksumatka. Passin Liinu sijoittui toiseksi keulajuoksun jälkeen, ja kuittasi arvokkaita Kuninkuusravipisteitä.

    ”Tamma pystyy suorittamaan hyvin maililla, sillä se on todella nopea lähtemään, ja saa hyviä juoksupaikkoja. Ollaan tyytyväisiä, vaikkei ihan voittoa tullutkaan. Reissu siis kannatti.”

    Niporille tuli sunnuntain startista hylkäys. Kuvassa Sauli Martimoa on saapunut katokselle jututtamaan legendaarinen hevoskauppias Otto Salojensaari.
    Niporille tuli sunnuntain startista hylkäys. Kuvassa Sauli Martimoa on saapunut katokselle jututtamaan legendaarinen hevoskauppias Otto Salojensaari. Kuva: Ville Toivonen

    Passin Liinu on tottunut pitkämatkalainen. Seuraksi lähteneelle viisivuotiaalle Niporille reissu oli raskaampi. Hevonen hylättiin omassa lähdössään pitkästä laukasta.

    ”Niporista näki paikan päällä, että pitkä kuljetusmatka vastusti. Maanantaina se makasi tarhassa, vaikkei yleensä tee niin.”

    Hevoset ovat kuuluneet Martimon, 62, elämään pienestä pitäen. Armeijan jälkeen yrittäjän ura vei kuitenkin mennessään.

    ”Jollain lailla hevoset olivat aina mielessä. Hevoset eivät sovi yrityshommiin kovin hyvin. Tässä iässä pystyy antamaan jo enemmän aikaa harrastuksille. Tosin ajankäytön puolesta työ alkaa olla harrastuksen asemassa.”

    Martimon nuoruudessa työhevoset olivat hevoshommissa pääosassa. Myös paluu hevosten pariin 2010-luvun alkupuolella tapahtui työhevosella.

    ”Sitten alkoi mopo keulimaan. Ei ollut tarkoitus, että touhu hevosten kanssa menee tälle asteelle. Mulla on semmoinen periksiantamattomuus joka hommassa, enkä oikein osaa tappioitakaan käsitellä. Sitä sitten tekee vaan enemmän ja enemmän töitä”.

    Sauli Martimo lämmittämässä Passin Liinua Kokemäellä.
    Sauli Martimo lämmittämässä Passin Liinua Kokemäellä. Kuva: Kaisa Stengård

    Martimon ja hänen puolisonsa Tarjan omistamaa Passin Liinua on helppo valmentaa, sillä treenilenkillä tammalta ei tarvitse ikinä pyytää erikseen vauhtia. Hevosen valjastus onkin sitten haastavampaa.

    ”Se on kiukkuinen valjastaa. Kyllä se on vähän sellainen tasainen luonne, eli aina pahalla päällä. Mutta toisten hevosten kanssa se on sosiaalinen ja tulee hyvin toimeen.”

    Martimo kantaa huolta myös ravien kiinnostavuudesta. Kuninkuusraveissa kokeneen hevosmiehen mielestä olisi tärkeää, että pääkilpailuihin saataisiin osanottajia mahdollisimman laajasti eri maakunnista.

    ”Kun jostain tulee oikein hyvä hevonen, se tuo alueella nostetta lajille, ja lisää kiinnostusta. Hippos voisikin tulevaisuuden varalle miettiä, millä perusteilla pääkilpailuihin valitaan hevosia”, Martimo päättää.

    Lisää aiheesta
    • Passin Liinu kilpaili aiemmin hyvällä menestyksellä Mika Jauholan valmennuksesta. Kuvassa tamma valmistautuu Tapani Jauholan ohjastamana Vermon Finlandia -lauantain kolmossijaan päättyneeseen starttiin.

      Ravit | Lauantaina valmentajadebyyttinsä tekevä Sauli Martimo sai ensimmäisen hevosajolupansa yli 50 vuotta sitten

      Tilaajalle
    • Kokemäen kesäravit ovat läntisen ravi-Suomen ikoneja. Harri Koivunen on Kokemäen ikiaikainen vakiokävijä.

      Ravit | Kokemäki käynnistää kesäravikauden hevosryntäyksen siivittämänä

    Artikkelin aiheet
    kuningatarkisa
    ravit
    Sauli Martimo
    Passin Liinu
    Kokemäki
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle