• Midnight Hour menossa Kouvolaan

    Ari Moilanen ajoi lauantaina Killerillä Midnight Houria ensimmäistä kertaa. Kymi GP:ssä rattailla on jälleen Iikka Nurmonen.
    Ari Moilanen ajoi lauantaina Killerillä Midnight Houria ensimmäistä kertaa. Kymi GP:ssä rattailla on jälleen Iikka Nurmonen. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    12.6.201818:52
    MT toimitus

    Killerin Eliitissä alle odotusten esiintynyt Midnight Hour starttaa näillä näkymin normaalisti Kymi GP:ssä.

    Viime kauden komeetta ei lähtenyt lauantain Killerin Eliitissä odotetun lujaa liikkeelle, vaan jäi toiseen ulos ja oli Ari Moilasen ajamana lähinnä tasainen kuudes häviten selityksittä kärkihevosille.

    Valmentaja Ossi Nurmonen kertoo, ettei esitykseen ole löytynyt mitään selkeää syytä.

    "Midnight Hour oli tahmea ja kyllä siitä kaksikymmentä metriä puuttui", Nurmonen harmittelee. "Se ei lähtenytkään niin kovaa kuin normaalisti. Jotenkin se ei tuntenut olevansa iskussa. Hevosiahan nämä ovat, eivätkä päivät ole samanlaisia."

    Midnight Hour sai jo ennen Killeriä kutsun ensi lauantain Kymi GP:hen, jonne tuli rata-arvonnassa kakkosrata. Nurmosen mukaan Midnight Hour on osallistumassa kisaan suunnitellusti.

    "En näe mitään syytä olla menemättä, kun hevosesta ei ole löytynyt mitään näkyvää vikaa ja sen olemus on pirteä. Tänään sillä ajoin ja olemus oli kyllä kunnossa. Kouvolassa ajetaan varmaan töppöset jalassa kuten Killerilläkin, ja säästellään kavioita Suur-Hollolaan."

    Sunnuntaina Oslossa vaisusti esiintyneestä Vitteristä Nurmonen ei osannut vielä sanoa enempää, koska hevonen ei ollut vielä tiistai-iltapäivänä ehtinyt kotiin asti.

    Artikkelin aiheet
    Midnight Hour
    Kymi GP
    hevonen
    ravit
    Ossi Nurmonen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle