
Raviurheilupiireissä on kuohunut reilun kolmen viikon ajan.
MT Hevoset julkaisi 6. elokuuta uutisen, jonka mukaan usean hyvin menestyneen ammattivalmentajan hevosten lääkeainenäytteissä on viime kuukausina ollut kiellettyjä löydöksiä.
Viime viikolla Hippos tiedotti, että Pertti Puikkosen valmentaman Mellby Helios -hevosen ja Mari Leinosen valmentaman Overhead Panel -hevosen dopingnäytteistä on löytynyt kiellettyjä aineita.
Puikkonen sai 18 kuukauden ja Leinonen 24 kuukauden kilpailukiellon. Sittemmin Leinonen on ilmoittanut, että hän aikoo valittaa kilpailukiellosta ja saada sitä lyhennettyä.
Poikkeuksellisesti Hippos tiedotti myös, että tutkinnassa on neljä muutakin tapausta, joissa epäillään dopingin käyttöä.
Hippoksen toimitusjohtaja Tomi Himanka oli perjantaina Atleetin ravitoimittajien Toni Niemisen ja Juha-Matti Mäkilän vieraana vastaamassa ravipiirejä puhuttaneisiin kysymyksiin.
Himanka muun muassa avasi syitä sille, miksi Hippos kertoi neljästä tutkinnassa olevasta tapauksesta.
”Meillä Suomessa on aina ollut se linja, että jos jotakin tämän tyyppistä tapahtuu, keskeneräisistä asioista ei tiedoteta. Mutta nyt tehtiin poikkeus, jotta huhumyllyä saataisiin pienemmäksi”, Himanka sanoi.
”Rupesi tulemaan ”faktatietoa” joka puolelta. Että on 20 valmentajaa kärynnyt ja julkaistiin jo jonkinlaisia nimilistoja. Se lähti niin sanotusti ihan laukalle se homma. Siksi tehtiin poikkeus ja kerrottiin, että tutkinnassa on myös neljä muuta tapausta”, Himanka selitti.
Himanka myös kertoi, mikä prosessissa kestää. Tähän liittyy erityisesti valmentajien oikeusturva.
MT Hevoset kertoi torstaina, että käryjä alkoi tulla sen jälkeen, kun Hippos vaihtoi viime keväänä laboratoriota, jossa näytteet tutkitaan. Ruotsalainen Statens veterinärmedicinska anstalt (SVA) -laboratorio vaihtui englantilaiseen LGC -laboratorioon.
Atleetille Himanka kertoi, että B-näytteitä ei välttämättä tutkitakaan samassa laboratoriossa.
”Se kuuluu oikeusturvaan, että tarjotaan se mahdollisuus, että B-näyte tutkitaan. Tällöin asianomainen saa valita myös paikan. Se ei välttämättä ole se sama laboratorio, vaan sen (B-näytteen) saa myös tutkituttaa muualla”, Himanka paljasti.
Himanka ei osannut sanoa tarkasti, milloin lisätietoa neljästä tutkinnassa olevasta tapauksesta on tulossa.
”Ei ole mitään päivämääriä, mutta kyllä tässä aika nopeasti varmasti lähtee ratkeamaan”, Himanka sanoi.
Himanka oli harmissaan siitä, että prosessi on venynyt.
”Sehän tässä nyt on, että tämä on valitettavan pitkä prosessi. Ja se ahdistaa kaikkia. Se ahdistaa minua, kun en voi kommentoida mitään, se ahdistaa ihmisiä, jotka ovat tiedonjanoisia ja se ahdistaa mediaa”, Himanka harmitteli.