

Reilun kuukauden takaisen Erkon Pokaalin sankari Stallone palaa kolmen viikon jälkeen tositoimiin Härmän Nordic King -lähdössä juhannuslauantaina.
Toukokuun lopussa Solvallassa ajetussa Euroopan kovimmassa kylmäverilähdössä Elitkampenissa Stallone taipui lopussa keulasta viidenneksi.
Stall Nooran omistama ruuna starttasi Elitkampeniin voittajapelin suosikkina, joten viides sija oli pettymys monille – myös omistajille.
”Kyllä me olimme pettyneitä. Mutta lähdön jälkeen hevosen vasemman takajalan vuohisnivelestä löytyi sanomista. Se piikitettiin, ja siitähän tulee pari viikkoa karenssia”, Stallonen omistajaporukkaan kuuluva Marko Vuolukka kertoo.
Vuolukan mukaan Stallone on jopa silminnähden erinomaisessa kunnossa.
”Se on aika pulskassa kunnossa, positiivisella tavalla. Se on niin sanotusti täyden näköinen, eli maha on varmaan kunnossa. Tässä jonakin kesänä näki, että Stallonen karva ei ollut aivan priima ja hevonen oli aavistuksen hoikahko. Silloin sillä oli ongelmia mahan kanssa. Nyt se on täyden näköinen ja hyvässä karvassa”, Vuolukka luonnehtii.
”Kun on isoja kisoja tulossa, on ollut mukava katsoa, että hevonen on hyvävointisen näköinen. Ja kun jalka on piikitetty, sekin ongelma on varmaan poistunut”, hän arvioi.
Nordic Kingiin Stallonelle arvottiin lähtörata 9.
”Se on hyvä rata. Oma mielipiteeni on, että Stallone on parhaimmillaan takaa”, Vuolukka sanoo.
11-vuotias Stallone on kolminkertainen ruunaruhtinas (2021, 2022, 2023).
Nordic Kingissä Stallone on parhaimmillaan ollut viime vuonna toinen. Vuonna 2023, kun Vuolukan osaomistama H.V. Tuuri voitti Nordic Kingin, Stallone sijoittui neljänneksi.
Vuolukalla on siis jo paljon, pääasiassa hyviä, kokemuksia Härmästä.
”Härmässä hoidetaan asiat hienosti. Siellä on hyvät puitteet, omistajia pidetään hyvinä ja palkinnotkin ovat hyvät, ne fyysisetkin. Omasta mielestäni Tuurin voittopalkinto on hieno, kun se on niin iso, mutta vaimon mielestä ihan kauhea”, Vuolukka naurahtaa.
Mutta toinen samanlainen mahtuisi palkintohyllyyn?
”Kyllä, kyllä! Olisihan se upea.”
”Sieltähän tulee voittajalle myös iso hevosenpää. Voisi sitten herätä aamulla hevosenpää kainalossa”, Vuolukka vitsailee viitaten Kummisetä-elokuvan kuuluisaan kohtaukseen.
Nordic Kingissä myös rahapalkinnot ovat suuret – monella tapaa.
”Shekki on valtavan kokoinen. Minullahan on vielä Tuurin 50 tuhannen euron palkintoshekki alakerrassa odottamassa. Olen yrittänyt tunkea sitä pankkiautomaattiin, mutta ei mahdu”, Vuolukka veistelee.

Stallone kilpailee nyt toista kautta Antti Ojanperän käsistä. Viime kausi oli ruunan tähän asti paras. Se juoksi 14 lähtöä totosijoitusten ollessa 6–5–1. Palkintosumma karttui 129 350 eurolla. Ainoat sijoitukset totosijojen ulkopuolelle osuivat Suur-Hollola-ajoon (kuudes) sekä Suurmestaruusajoon, jossa Stallone hylättiin kakkossijalta loppusuoran laukan takia.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Stallonen kesän isoihin kisoihin kuuluvat Nordic Kingin lisäksi ainakin Suur-Hollola, Suurmestaruus ja Ruunaruhtinas.

Viime vuoden Ruunaruhtinas-kilpailussa Stallone sijoittui kahdesti toiseksi norjalaisen Stumne Fyrin jälkeen ja oli myös kokonaiskilpailussa toinen.
Vuolukan näkemyksen mukaan tuolloin pitkä kausi saattoi jo painaa hevosen kropassa.
”Viime vuoden Ruunaruhtinas-kisassa hevonen oli sen oloinen, että se oli jo laskukuntoinen. Nyt kilpailukausi aloitettiin myöhemmin kuin viime vuonna, ja ajattelisin, että sen kunto voisi riittää sinnekin asti ihan hyvin”, Vuolukka sanoo.
Viime vuonna Stallone avasi kautensa maaliskuun alussa, tänä vuonna vasta 22. huhtikuuta.
Ruunaruhtinas-kilpailu ajetaan tänä vuonna aiemmasta poiketen yhtenä lähtönä ja tasoitusajona. Ruunien valtikka ratkeaa Ylivieskassa 8. elokuuta.