
Heidi Hiltunen ja John Östman pyörittävät hevostilaa Uumajassa. Heidän hoivissaan noin 70 hevosta. Valtaosa niistä on heidän asiakkaidensa omistamia varsoja ja siitostammoja.
”Meillä on aina tietty vuosikierto. Tähän aikaan vuodesta kaksivuotiaat lähtevät meiltä jatkamaan uraansa. Kilpahevosten määrä jää viiteen kuuteen”, Hiltunen kuvailee.
”Mie alan keskittymään nyt varsomisiin ja siittolatoimintaan. Minun kausi on tästä puoli vuotta eteenpäin sitä, että saadaan varsat hengissä maailmaan ja tammat uudelleen kantaviksi.”
Kesäksi laitumille tulee myös jonkin verran lisää asiakkaiden tammoja. Syksymmällä keskitytään huutokauppoihin ja varsojen ajolle opettamiseen.
”Minä tykkään, että tammat saisivat varsoja jo vaikka tähän aikaan. Meillä on hyvät tilat varsottaa ja isot makuuhallit. Minua ei haittaisi, vaikka kaikki varsoisivat helmikuussa. Silloin olisi helppo päästää ne vaan laitumelle kesällä. Mutta kaikki eivät vaan toimi sillä tavalla”, Hiltunen kertoo.
Hiltunen ja Östman kertovat jaksossa myös näkemyksensä Ruotsin raviurheilun ja hevoskasvatuksen tilanteesta.