

Tänä vuonna suomenhevosten valtiaaksi nousseen V.G. Voiton (Viesker) emä Niemisen Likka (Teme) jouduttiin lopettamaan viime viikolla. Yhdessä puolisonsa Anna-Kaisa Tenhusen kanssa tamman omistaneen Miika Tenhusen mukaan tamman yleiskunto heikkeni nopeasti. Kuluva vuosi oli muutenkin haasteellinen 22-vuotiaalle tammalle. Keväällä syntynyt orivarsa Fransista jouduttiin lopettamaan kuukauden ikäisenä.
”Oikein hieno varsa, mutta sille tuli paha niveltulehdus. Saimme Niemisen Likan uudestaan kantavaksi Fransista. Se loi kuitenkin vähän aikaa sitten varsa, ja se meni nopeasti huonoon kuntoon sen jälkeen. Ei siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa tamma”, huokaa Miika Tenhunen.
Niemisen Likka teki yhteensä 11 varsaa, joista neljä viimeistä Tenhusten omistuksessa. Niistä hengissä ovat kaksivuotias orivarsa Vikke ja yksivuotias tamma Vilja-Lotta, joiden molempien isä on Vixeli.
”Tammavarsa on pitohevonen, ja kaksivuotiaasta tehtiin kimppavarsa. Ei minulla ole ollut koskaan noin lahjakkaan oloista kaksivuotiasta suomenhevosta tallissa”, Tenhunen kehaisee.
Vaikka Niemisen Likka jouduttiin lopettamaan, syntyy Anna-Kaisa ja Miika Tenhuselle useampi varsa ensi keväänä. Suomenhevostammat jäivät tänä vuonna valitettavasti tyhjiksi, mutta lämminverivarsoja pitäisi ensi keväänä syntyä viisi.
”Yksi vieras tamma on hoidossa, kaksi täysin omaa tammaa ja pari kimppatammaa. Pakkohan meidän on lajin tulevaisuuteen uskoa.”

Tuusniemellä hevosia valmentavan Tenhusen vuosi on ollut menestyksekäs. Valmennettavat ovat juosseet yli 140 000 euroa palkintorahoja kauden aikana, mikä on kaikkien aikojen paras tulos. Valmentajan oma terveys on sitä vastoin asettanut kapuloita rattaisiin. Loppukesästä tehty selkäleikkaus vaikuttaa kuitenkin onnistuneen.
”Hyvin on ajettu rahaa sisään, vaikka voittoja ei ole tullutkaan niin paljoa. Olen nyt kuukauden verran tehnyt hommia normaalisti. Eihän selkä vieläkään ole täysin hyvä, mutta pitää jaksaa vaan jatkaa kuntouttamista. Olemme tarkoituksella vähentäneet hevosmäärää ihan omaa jaksamistakin ajatellen.”
Tenhusen kauden kohokohta oli Need’emin (Propulsion) 75-finaalivoitto Elitloppet-lauantaina Solvallassa. Kuusivuotiaan ruunan etupolvet operoitiin alkusyksystä, ja radoille paluu on edessä ensi kaudella.
”Etupolvien operoiminen oli tiedossa jo aiemmin, se ei tullut yllätyksenä. Valmennetaan talvi, ja palataan asiaan entistä ehompana ensi keväänä.”