• Kasvattajakruunun kakkonen Might Be Romeo tauolle ja kuntoutukseen - ”Nyt on meidän vuoro taata Romeolle paras mahdollinen hoito”

    Tapio Perttusen treenissä mainiosti menestynyt Might Be Romeo on tulevat ajat sivussa kaviourilta.
    Might Be Romeon ylvästä askellusta ei nähdä hetkeen radoilla, mutta kasvattaja ja omistaja Mika Haapaniemi uskoo vahvasti hevosensa paluuseen.
    Might Be Romeon ylvästä askellusta ei nähdä hetkeen radoilla, mutta kasvattaja ja omistaja Mika Haapaniemi uskoo vahvasti hevosensa paluuseen. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    22.2.202220:00
    MT toimitus

    Nelivuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunussa loppuvuodesta 2020 komeasti kakkoseksi sijoittunut Might Be Romeo palasi joulukuussa 2021 lupaavissa merkeissä puolen vuoden paussilta. Ruuna kiri Forssassa toiseksi, ja uusi kausi alkoi näyttävällä voitolla.

     

    Tuoreimmassa kisassaan 17. tammikuuta Might Be Romeon menossa ei kuitenkaan ollut samaa rähinää.

     

    ”Ruunalla hankoside hieman reagoi, ja siksi maalisuora oli ilmeisesti vaisu”, kertoo Might Be Romeon vaimonsa Sarin kanssa kasvattanut ja omistava Mika Haapaniemi.

     

    ”Might Be Romeo suuntasi Minna Rampalle vesikävelyyn. Ruuna on antanut meille niin paljon tunteita laidasta laitaan, että nyt on meidän vuoro taata Romeolle paras mahdollinen hoito.”

     

    Uransa Mauri Jaaran treenistä avannut ja pari vuotta sitten Tapio Perttuselta debytoinut Might Be Romeo on voittanut 39:sta startistaan peräti kymmenen. Tili on karttunut lähes 48 000 eurolla.

     

    ”Kyllä ruuna vielä radoille ja Tapsan treeniin palaa 99 prosenttisella varmuudella. Tapsan tallilla hoitajana työskentelevän Pinja Kaleniuksen rooli on ollut suuri, ja hänen Romeolle antamansa huolenpito on ollut ensiluokkaista”, lausuu rymättyläläinen Mika Haapaniemi.

    Artikkelin aiheet
    ravihevonen
    Might Be Romeo
    Kasvattajakruunu
    Tapio Perttunen
    kuntoutus
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle