• Antti Perttunen Kouvolan raviradan johtoon

    Antti Perttunen aloittaa uudessa työssään vuoden 2024 alussa.
    Antti Perttunen tuntee hyvin raviurheilun eri ulottuvuudet.
    Antti Perttunen tuntee hyvin raviurheilun eri ulottuvuudet.  Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset|Ravit
    29.11.202313:25
    Kaj Närhinen

    Valkealan Hevosystäväinseura ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty 1.1.2024 alkaen taloushallinnon tradenomi, Antti Perttunen, 30. Tällä hetkellä Perttunen työskentelee Veljekset Wahlstén Oy:ssa myyntipäällikkönä. Puheenjohtaja Pekka Kaikkonen on tyytyväinen uuden toiminnanjohtajan osaamiseen ja ja raviurheilun tuntemukseen.

    ”Saamme Antista nuoren ja energisen uudistajan vastaamaan muuttuvan toimintaympäristömme haasteisiin. Antti tuntee alan perusrakenteet todella hyvin. Hänen koulutuksensa ja työhistoriansa on todella sopiva raviradan toiminnanjohtajalle”, toteaa Pekka Kaikkonen.

    Antti Perttunen ehti työskennellä neljä vuotta Veljekset Wahlstenin palveluksessa. Hän on innoissaan uudesta työtehtävästä ja mahdollisuudesta edetä työurallaan. Hän tiedostaa raviradan johtajana toimimiseen liittyvät haasteet.

    ”Pyrin ajattelemaan toiminnanjohtajan työn positiivisuuden kautta. Raviradalla työskentely tarjoaa tottakai paljon haasteita, mutta samalla paljon erilaisia mahdollisuuksia”, Antti Perttunen iloitsee.

    Antti Perttusen isä Tapio Perttunen on kuulunut vuosikymmeniä suomalaisten ravivalmentajien kärkinimiin. Raviurheilulla on ollut aina Antti Perttusen elämässä iso rooli.

    ”Raviurheilu on ollut minulle intohimo jo pienestä asti. Hienoa päästä entistä konkreettisemmin tekemään työtä sen eteen.”

    Ensi vuoden ravikausi Kouvolan osalta avataan tammikuun 18. päivä. Perttunen korostaa Kouvolassa asioiden olevan hyvin hoidettu.

    ”Kouvolassa asiat on hoidettu hienosti ja siihen pyritään jatkossakin. Tunnen monia raviradoilla työskenteleviä entuudestaan, ja Arto Hytönen on luvannut olla apuna tarpeen mukaan alkuvaiheessa.”

    Lisää aiheesta
    • Arto Hytönen siirtyy Kouvolan raviradalta Suomen Hippokseen.

      Ravit | Arto Hytönen Suomen Hippoksen raviurheilujohtajaksi

    • Annika Nisonen on toiminut useissa eri tehtävissä raviurheilun parissa. Kuvassa Annika Nisosen haastateltavana Stall Zetin jalostusasioista vastaava Johan Arneng kevään orinäyttelyssä Lahden Jokimaalla.

      Ravit | Annika Nisonen Suomen Hippoksen kilpailutoiminnan koordinaattoriksi

    • Kouvola järjesti tämän vuoden kuninkuusravit. Radan vuosittainen suurkilpailu on Kymi GP.

      Ravit | Kouvolan raviradan johtoon useampi varteenotettava hakija

      Tilaajalle
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle