• Tunteikas kotiinpaluu – pintabian-tamma palasi Sveitsistä Suomeen

    Jämsäläinen Annina Huovinen päätti jo vähentää hevosmäärää ja kasvatusta, mutta tänä vuonna kaksi kasvattia on palannut takaisin kotipihaan, toinen Sveitsistä saakka.
    Tilaajalle
    Touchof Love vietti melkein neljä vuotta Sveitsissä, mutta palasi takaisin kotikonnuilleen.
    Touchof Love vietti melkein neljä vuotta Sveitsissä, mutta palasi takaisin kotikonnuilleen. Kuva: Annika Mäki
    MT Hevoset|Ratsastus
    25.12.202516:00
    Miia Lahtinen

    Sveitsistä tuli 10-vuotiaaksi kääntyvä tamma Touchof Love. Se on rodultaan pintabian eli kirjava arabianhevonen. Annina Huovinen aloitti niiden kasvatuksen aikoinaan ensimmäisenä Pohjoismaissa, ja kasvatteja on seitsemän.

    Hän kertoo, että pintabianit ovat aina yli 99-prosenttisesti arabeja. Huovinen kuvaa, että luonteeltaan hänen Amerikasta hankittu kantatammansa Frostfire Legacy ja sen jälkeläiset ovat kilttejä ja niillä on loputon halu miellyttää ihmistä.

    ”Tapaan sanoa, että niillä on lehmägeeni. Niillä on laikut kuin lehmillä ja lehmänhermot”, hän hymyilee.

    Pintabian on harvinainen, mutta mieleenjäävä rotu. Annina Huovinen on ammatiltaan opettaja, mutta myös hevosalan yrittäjä. Tallin hevoset tekevät asiakastöitä sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa, maastoratsuina ja ratsastusjousiammunnassa.
    Pintabian on harvinainen, mutta mieleenjäävä rotu. Annina Huovinen on ammatiltaan opettaja, mutta myös hevosalan yrittäjä. Tallin hevoset tekevät asiakastöitä sosiaalipedagogisessa hevostoiminnassa, maastoratsuina ja ratsastusjousiammunnassa. Kuva: Salla Kuikka

    Touchof Loven hän myi hieman alle neljä vuotta sitten Sveitsiin. Aiemmin häneltä oli jo lähtenyt yksi hevonen Itävaltaan, ja sieltä sveitsiläinen Lauriane oli saanut suosituksen Huovisen kasvateista. Lauriane oli tuolloin eläintenkouluttajaopiskelija, joka halusi tutustua hevoseen eläimenä.

    Kasvatin uusi koti tuntui täydelliseltä ja olikin sitä. Kuvissa ja videoissa Touchof Love laidunsi vuoristoniityillä isossa laumassa muiden hevosten kanssa ja näytti onnelliselta.

    ”Ja he ovat ihania ihmisiä! Kun Ukrainan sota alkoi, he laittoivat viestiä, että meillä on heille tilaa, jos Venäjä hyökkää Suomeen”, Huovinen hymyilee.

    Mutta sitten Lauriane sairastui vakavasti, ja hänen piti luopua hevosestaan. Hän kysyi Huoviselta, ottaisiko tämä tamman lahjoituksena vastaan. Hän halusi, että se pääsisi varmasti hyvään kotiin.

    ”Itse ajattelin kyllä, että anteeksi, Tipi (Touchof Love), joudut tulemaan takaisin tänne kura-Suomeen”, Huovinen hymähtää.

    Mutta totta kai hän halusi kasvattinsa takaisin.

    Ajatuksen kanssa kasvatetut pintabianit ovat virallisesti EU:n kirjoissa rekisteröimättömiä hevoseläimiä, koska niille ei ole kantakirjaa Suomessa.
    Ajatuksen kanssa kasvatetut pintabianit ovat virallisesti EU:n kirjoissa rekisteröimättömiä hevoseläimiä, koska niille ei ole kantakirjaa Suomessa. Kuva: Salla Kuikka

    Kuljetusjärjestelyt olivat kuitenkin työn ja tuskan takana. Kyydin löytyminen venyi ja venyi, kunnes tekijäksi löytyi nettiryhmän avulla ruotsalainen Rasmus Palmgren. Hän järjesti hevoselle kuljetuksen Sveitsistä Hollantiin, auttoi ongelmatilanteissa ja toi hevosen Hollannista Suomeen ja Teivoon.

    Matkan ongelmat olivat byrokraattisia. Ensimmäinen huoli oli Traces-terveysselvitys, joka saa olla vain 10 päivää vanha. Sille ei ollut tamman kotikylässä ollut tekijää. Sveitsissä on myös hevoskiintiö.

    ”Sinne jonotetaan kuin baariin. Sisään pääsee, kun joku tulee ulos”, Huovinen kuvaa.

    Suurimmaksi murheeksi osoittautui tulli. Sveitsi veloittaa sekä export-tullia että EU-import-tullia, jotka ovat tietty prosentti hevosen arvosta. Lahjahevoselle määriteltiin hinta, mutta tullille se ei kelvannut, koska alitti markkina-arvon. Seuraavaksi tulli ilmoitti, että tullauksen siirto voidaan tehdä vain 5000 euron pantilla ja lisäsi sitten, että tämä tullaus ei kyllä viikossa onnistu. Huovinen kauhistui, koska kaikki matkat olivat jo sovittuina.

    Lopulta tilanteen ratkaisi Palmgrenin tuttu tullimies Baselista. Häneen saatiin suora yhteys, ja asiat alkoivat hoitua.

    "Olin niin byrokratian myrskyn silmässä, että Oura-sormukseni kysyi, mikä minua vaivaa. Se raportoi minulle, että 'terveysdatasi kertoo, että jokin on saattanut rasittaa kehoasi jo jonkin aikaa'", Huovinen jo hymyilee.

    Touchof Love tunnisti kasvattajansa ja kotinsa.
    Touchof Love tunnisti kasvattajansa ja kotinsa.  Kuva: Annina Huovisen albumi

    Sillä alkuviikosta Touchof Love saapui terveenä Suomeen. Jälleennäkeminen oli tunteikas.

    "Aloin itkeä heti, kun näin Tipin kävelemässä raviradan isolla parkkipaikalla. Ja kun se näki minut, se tuli ihan iholle, puhalsi kasvojani ja oli tosi iloinen", hän kertoo.

    Kun hän oli keskustelemassa Palmgrenin kanssa, hevonen haistoi hevoskopista vanhan kotinsa tuoksun.

    "Sen sieraimet laajenivat edestakaisin, ja se lähti traileriin kuin shetlanninponi ruohotupon perässä", Huovinen kertoo.

    Vaikka matka oli kestänyt jo viikon, piti hevosen toiveesta lähteä saman tien Jämsään ilman sen pidempiä kävelytyksiä.

    Huovisen kantatamma Frostfire Legacy on homotsygootisti kirjava, eli se tekee aina kirjavia varsoja. Jalostuksessa ei kuitenkaan käytetä kimohevosia, sillä varsoista tulisi suurella todennäköisyydellä kimonkirjavia, jolloin laikut katoaisivat iän myötä.
    Huovisen kantatamma Frostfire Legacy on homotsygootisti kirjava, eli se tekee aina kirjavia varsoja. Jalostuksessa ei kuitenkaan käytetä kimohevosia, sillä varsoista tulisi suurella todennäköisyydellä kimonkirjavia, jolloin laikut katoaisivat iän myötä. Kuva: Salla Kuikka

    Kotona odotti emä ja myös sisko, joka oli tullut omistajaltaan takaisin Huoviselle ylläpitoon.

    Huovinen kertoo, että hänen ajatuksenaan on ostaa sekin takaisin.

    "Minulla on tietty hevoskiintiö, mutta se on räjähtänyt käsiin", hän myöntää.

    Ja suunnittelee varsoja niin Touchof Lovelle kuin sen siskolle Touchof Fireflowerille.

    Emän kanssa kotona. Ensimmäinen ratsastus Suomessa oli yllättävä, mutta sujui hyvin. Hevonen oli opetettu siihen, että kun se kääntää päänsä vasemmalle, se saa namin kiitokseksi ja kun se kääntää päänsä oikealle ja nostaa jalkaansa, se tuntee epämukavuutta ja ratsastajan tulee hypätä alas selästä. “Kaunis ajatus, joka ei käytännössä tule aina meillä toimimaan. Hevoset ovat meillä enimmäkseen töissä, eikä ihmisiäkään aina huvita töihin lähteä. Silti sinne on mentävä”, Huovinen naurahtaa. 
    Emän kanssa kotona. Ensimmäinen ratsastus Suomessa oli yllättävä, mutta sujui hyvin. Hevonen oli opetettu siihen, että kun se kääntää päänsä vasemmalle, se saa namin kiitokseksi ja kun se kääntää päänsä oikealle ja nostaa jalkaansa, se tuntee epämukavuutta ja ratsastajan tulee hypätä alas selästä. “Kaunis ajatus, joka ei käytännössä tule aina meillä toimimaan. Hevoset ovat meillä enimmäkseen töissä, eikä ihmisiäkään aina huvita töihin lähteä. Silti sinne on mentävä”, Huovinen naurahtaa.  Kuva: Annina Huovinen

    Huovinen miettii ehkä unohtaneensa, kuinka rasittavia Jämsän ötökkäiset kesät ovat olleet maitovarsojen kanssa. Mutta hän haluaa kasvattaa taas, koska on huolestunut pintabianeista, joita on kasvatettu liikaa väri edellä.

    Hän itse haluaa nimenomaan terveitä käyttöhevosia. Siksi yksi mahdollisuus on käyttää tammoilla friisinhevosoria, jolloin jälkeläiset olisivat barokkipintoja.

    "Kokoa, näköä ja kirjavuutta", Huovinen unelmoi.

    Kyllä hän näkee itsekin, että aika hassua on ensin kasvattaa hevosia ja sitten haalia niitä takaisin kotipihaan ponnisteluja säästelemättä.

    ”Tämä on kyllä täyttä hevoshulluutta, täytyy sanoa”, hän sanoo, onnellisena.

    Lisää aiheesta
    • Going Kronos on jo vienyt Riitta Nylundin sydämen. Nyt vuorossa ovat porkkanat.

      Ravit | ”Olen hirveän onnellinen, että se on täällä” – huippuori Going Kronos sai eläkekodin menestyskasvattajalta

    Artikkelin aiheet
    Annina Huovinen
    Pintabian
    Hevoskasvatus
    Sveitsi
    maahantuonti
    Hevonen
    Hevoseläimet
    Kavioeläimet
    Sveitsi
    Euroopan unioni
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle