• Nyt se on varmaa: Ruotsin ravit jatkuvat entiseen malliin - ainakin toistaiseksi

    Tänään on liikkunut erilaisia tietoja Ruotsin ravien jatkumisesta, kun naapurimaamme hallitus tiukensi ehtojaan ihmisten kokoontumisista. Yli 50 hengen joukkoja ei Ruotsissa enää sallita, mutta Svensk Travsportin tuoreen tiedotteen mukaan ravit jatkuvat kuten tähänkin saakka koronavirusaallon aikana, ilman ratayleisöä.
    Solvallassa ei ole ollut vähään aikaan yleisöä, mutta ravit Ruotsissa jatkuvat vaan, maan hallituksen tiukennuksista huolimatta. Ranskassakin riittää nyt Ruotsin ravien faneja, kun missään muualla raviurheilevassa Euroopassa ei enää kilpailla koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten takia.
    Solvallassa ei ole ollut vähään aikaan yleisöä, mutta ravit Ruotsissa jatkuvat vaan, maan hallituksen tiukennuksista huolimatta. Ranskassakin riittää nyt Ruotsin ravien faneja, kun missään muualla raviurheilevassa Euroopassa ei enää kilpailla koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten takia. Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    27.3.202020:04
    MT toimitus

    Tuorein tieto Ruotsista kertoi ravien jatkuvan, ja nyt Svensk Travsport vahvisti tiedon omilla sivuillaan. Tiedottensa mukaan ratkaiseva asia on, että ravirata on työpaikka. Radoilla tehdään tiedotteen mukaan äärimmäisiä turvatoimia tartuntariskin minimoimiseksi. Ilmeisesti Ruotsin viranomaiset laskevat, ettei raveissa yhdessä hetkessä kokonnu tuota 50 ihmistä, joka on ilmoitettu rajoituksen tämänhetkiseksi maksimimääräksi naapurimaassamme.

    Tästä pääset Svensk Travsportin tiedotesivulle, jolla kerrotaan ravien jatkumisesta.

    Suomessa raviurheilun keskusjärjestö Suomen Hippos ry. kertoi perjantaina mm. YT-neuvotteluiden alkamisesta organisaatiossaan.

     

    Artikkelin aiheet
    ruotsin ravit
    Svensk Travsport
    koronavirus
    Ruotsi
    Suomen Hippos
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle