

Kymenlaakso-ajo antaa mahdollisuuden hieman myöhäisemmillekin kolmivuotiaille lämminverivarsoille näyttää kykynsä ikäluokkalähdössä. Seitsemäntuhannen euron paalulla ajettava tasoitusajo tarjoaa tänäkin vuonna mielenkiintoisia matseja jo tätä ennen pärjänneitä hevosia vastaan.
Orimattilalaisen Kinttulan Kartanon omistama ja Pekka Korven valmentama Go Gaga (Googoo Gaagaa) on ehtinyt kilpailla vasta kaksi kertaa. Tamma on voittanut uransa molemmat startit erittäin helpon näköisesti. Enempään rutiinin keräämiseen ei jäänyt aikaa, vaan arvolähdön karsinta on hevosen kolmas startti.
Kinttulan Kartano tarkoittaa Michaela Borupia ja Mathias Furuhjelmiä, joka kertoo olevansa tammansa otteisiin todella tyytyväinen. Ennakko-odotukset olivat omistajalla huomattavasti vaatimattomampia.
”Kyllähän molemmat ovat olleet huippuhyviä startteja. Lähdöt olivat keskenään erilaisia, mutta se voitti hyvällä tyylillä. Hevonen rullaa eteenpäin hyvin, joten se ei kuluta suotta voimia. Sillä on iso etu siitä”, Furuhjelm hehkuttaa.
Karsinnassa vastusta on aivan eri tyyliin, sillä kahdenkympin pakilta starttaa Kriteriumissa toiseksi sijoittunut Piccolo Cocktail. Paalun naapuriradalta lähtee tavallisissa lähdöissä vakuuttavia keulavoittoja nakutellut Bad Habits.
”Tunnelmat ovat kaksijakoiset. Vähän kauhulla odotan, kun tuli kerralla hirveä loikka eteenpäin. Toisaalta kyseessä on vain yksi startti, ja nyt nähdään missä mennään. Enempää startteja ei ehtinyt ennen tätä ajaa. Sanoin Pekka Korvelle, että tee päätös osallistumisesta.”
Furuhjelm sanoo, että Go Gaga on pienestä koostaan huolimatta aavistuksen verran myöhäinen varsa. Se ei tullut starttiin ennen kuin valmentajan mielestä aika oli kypsä.
”Varsa ei ollut vain valmis. Pekka tietysti malttoi, kun tietää nämä. Asiantuntemus tuli hyvin esiin. Mä olisin varmaan ajanut kotona pää märkänä, ja ihmetellyt, kun hevonen ei pärjää. Maltti on valttia varsojen kanssa”, Furuhjelm naurahtaa.
Furuhjelmillä on ollut pitkään yhteistyötä Pekka Korven kanssa. Kotivalmennuksesta muun muassa Kriteriumin voittanut Run For Royalty nousi aikuisiällä uuteen kukoistukseen Korven käsissä.
”Run For Royalty on tarhassakin hyvällä tuulella ja iloinen, eikä mikään luimukorvainen vanha sotaratsu.”
Yksitoistavuotias ori ei tänä vuonna saavuttanut Suur-Hollolan tai St Michelin tapaisia suurvoittoja, mutta kautta voi silti pitää onnistuneena. Mestarioriin voittosumma on jo yli 620 000 euroa, mistä tänä vuonna kertyi reilut 26 000 euroa.
”Hevosen kausi on käsittääkseni paketissa. Se valmistautuu vielä ensi kauteen, ja on täydessä treenissä. Katsotaan talven mittaan ja keväällä, mikä on tilanne. Jos tilanne on hyvä, ajetaan kilpaa. Jos ei, niin ura on sitten siinä.”
Run For Royalty kääntyy vuodenvaihteessa 12-vuotiaaksi, eli ensi vuosi on joka tapauksessa sen viimeinen. Lämminveriravurien kilpailuoikeus Suomessa päättyy niiden tullessa 13-vuotiaiksi.
”Pekkakin oli sitä mieltä, että kannattaa vielä kokeilla. Hevonen on ollut hyvässä kunnossa ja terve. Run For Royalty on tarhassakin hyvällä tuulella ja iloinen, eikä mikään luimukorvainen vanha sotaratsu.”
Run For Royalty ja Go Gaga ovat samasta emästä Run On The Bankista. Kinttulan Kartanon ravurit ovat jo vuosikymmeniä olleet samalta emälinjalta, jonka kantatamma on Michaela Borupin isän Per Borupin aikanaan kovalla rahalla USA:sta ostama Jeanne’s Crown.
Kasvatustyö myös jatkuu, sillä Kinttulan Kartanoon syntyi täksi kesäksi kaksi varsaa. Sekä Next Chapter että Make Bank ovat Maharajahista. Kartanon isäntä on todella vakuuttunut molemmista varsoista.
”Nyt on hienot varsat. Ei voi ainakaan tässä vaiheessa heittää kirvestä kaivoon. Muutaman vuoden kuluttua ollaan viisaampia, mutta molempien aihiot on kymppiplussaa. Paikat on niin kohdallaan. Ei muuta kuin vuoden päästä opetukseen ja kohti Elitloppetia”, Furuhjelm nauraa.