• Tero Pohjolainen palasi Suomeen

    Tellmeastory saa kasvattaja-osaomistaja Tero Pohjolaisen suupielet ylöspäin.
    Tellmeastory saa kasvattaja-osaomistaja Tero Pohjolaisen suupielet ylöspäin. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    14.10.201616:22
    MT toimitus

    Muun muassa Katydidin menestyskulusta valmentajana tunnettu Tero Pohjolainen palasi perheineen Suomeen viiden vuoden Ruotsin komennukselta.

    Pohjolainen, 44, työskenteli Ruotsissa muun muassa  Pekka Korvella,  Reijo Liljendahlilla,  Jörgen Westholmilla ja viimeiset puolitoista vuotta Västerbon siittolassa. Hän on myös osaomistajana väkivahvassa  Veijo Heiskasen valmentamassa  Tellmeastoryssä, joka on mainitun Katydidin varsa. Tellmeastory kilpaili toissastartissaan Derbyn karsinnassa Jägersrossa, mutta jäi kolmosena harmittavasti rannalle finaalista.

    "Ajateltiin, että lapset ovat vielä siinä iässä, että sopeutuvat kouluun helposti, ja täällä Suomessahan on paremmat koulut", Pohjolainen kertoo.

    "Tultiin elokuussa ennen koulun alkua. Lisäksi yksi asia oli, että Ruotsissa etäisyys sukulaisiin oli sittenkin turhan iso. Meidän molempien, vaimon ja minun, työasiat ovat nyt ratkenneet. Vaimo aloittaa isossa keittiökalustefirmassa ja minä teen puolta päivää lentokentällä sekä kengittelen siinä sivussa."

    Eikö ole tarkoitus tarttua enää valmentamiseen?

    "Kyllä sekin kiinnostaa. Katsotaan nyt nämä muut kuviot ensin kuntoon. Lapsilla on alkanut hyvin koulussa ja päiväkodissa, ja muutenkin elämä on asettumassa uomiinsa. Tässä meidän lähellä Sipoossa on varmaan sopivia talleja, joissa hevosta voisi pitää, mutta katsotaan sitten kun sopiva kuvio löytyy. Yhtä tai kahta tässä voisi ehkä ehtiä laittelemaan."

    Artikkelin aiheet
    Tero Pohjolainen
    valmennus
    hevosenhoito
    muutto Suomeen
    ravikilpailu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle