
Viisivuotislähdössä Romanov Comery joutui luovuttamaan keulat ulkopuolelle lähteneelle Arctic Emeraldille yllättävän helposti. Santtu Raitala kertoi voittajahaastattelussa, että tälle oli selkeä syy.
”Kun mentiin auton taakse, niin Roopelle tuli kakkahätä. Paras kiihdytysnopeus jäi sitten siihen, mikä on ihan ymmärrettävää”, Raitala kertasi kiihdytysvaihetta voittajahaastattelussa.
Romanov Comery eteni lopulta Pekka Korven ohjastaman Arctic Emeraldin rinnalle. Kierroksen kellotus oli maltilliset 15,5. Toisella kierroksella vauhti kiihtyi kuitenkin tasaisesti.
Viimeinen puoliaks mentiin 10,5-vauhtia. Romanov Comery hivuttautui Arctic Emeraldin rinnalle, ja voittajaa jouduttiin selvittämään maalikameran kuvasta.
”Pekka oli sitä mieltä, että Roope tuli ihan pikkuisen ohi lopussa, ja ehkä itselläkin oli sellainen olo. Meillä kuskeilla on sellainen olo, että ulkorata voittaa aika suurella todennäköisyydellä ne tosi tiukat matsit”, Raitala selvitti kiritaistelun anatomiaa.
Kolmanneksi sijoittui johtavan selässä matkannut Callela Callmeboss.
Romanov Comeryn aika viisivuotistähdessä oli 13,6a. Voitostaan hevosen taustavoimat saivat 10 000 euron ykköspalkinnon.
Kolmanneksi kantavan kirin esitti johtavan selässä matkannut Callela Callmeboss. Pitkältä tauolta palannut Where’s The Party eteni neljänneksi. Ruunan valmentaja Niko Huuskola loisti varikolla tyytyväisyyttään paluustarttiin.
”Hevonen tuli tosi hyvin ja korvat vetämättä maaliin. Jatkoa mietitään vielä”, Huuskola totesi MT Hevosille.

Kolmivuotiaiden Hambo oli Scudetton hallintaa. Tommi Kylliäinen ampaisi kotiradan ruunalla kyselemättä kärkeen, ja valjakko johti lähtöä alusta loppuun 10 000 euron arvoisesti.
Santtu Raitala eteni Reason To Rockilla rinnalle, ja kolmannella puolikkaalla vauhti kiihtyi selvästi. Scudetton voitto ei ollut missään vaiheessa kyseenalainen, ja Kylliäinen karkasi loppusuoralla muilta. Loppuaika täydellä matkalla oli 14,8a.
Kakkossijan nappasi Tuukka Variksen ohjastama Dewey Swamp. Paikka johtavan selässä oli Pinebog’s Bankille kolmosrahojen arvoinen.
Tommi Kylliäisen ei tarvinnut huolehtia Scudetton toimimisesta startissa. Jyväskylän laukka ei ollut toistumassa.
”Kaikki oli hyvin jo ensimmäisessä kurvissa. Tunnelmat oli tosi hyvät, kun näki, ettei kukaan tule ohi. Sai nautiskella. Tämä on huippuvarsa”, Kylliäinen myhäili voittajahaastattelussa
Valmentaja Jarno Kauhanen suitsutti varikkoalueella, että epäonnesta kärsinyt Scudetto onnistui viimein oikeassa paikassa.
”Ensimmäisessä Vermon startissa se jäi pussiin. Toisessa sillä meni vasemmalta päätanko lukkoon, ja hevonen roikkui oikealla ohjalla. Jyväskylässä riisuttiin muitakin varusteita, mutta siellä se tempaisi laukalle. Tästä voitosta tuli pala kurkkuun, oikein helpotuksen huokaus tuli. Tämä on aivan täydellinen hevonen, ei kotona virheliikettäkään”, Kauhanen hehkutti.
Santtu Raitalan mukaan johtavan rinnalla juosseella Reason To Rockilla ei ollut tänään paras päivänsä.
”Normaalisti hevonen on vahva. Se oli hyvän tuntuinen ensimmäisen mailin, mutta kun mentiin loppukurviin, tuntui ettei meillä ole tänään eväitä voittokamppailuun osallistumiseen.”