
Lappeenrannasta kotoisin oleva, parikymppinen Mira Miettinen on menestynyt viime vuosina mukavasti monté-lähdöissä. Viime vuonna voittoja tuli viisi ja tältä vuodelta on kasassa ykköstiloja neljä.
16-vuotiaana aloitetun uran aikana Mira on ehtinyt ratsastaa jo reilut 120 starttia. Kärrylähtöjä nuori ohjastaja ei ole vielä ajanut hevosilla.
”Poneilla ajoin kilpaa kärrylähdöissä. Hevosilla en ole ainakaan vielä halunnut niitä ajaa. Monté tuntuu tällä hetkellä omimmalta.”
Panostus raviratsastukseen ei ole perintötekijät huomioon ottaen yllättävää. Miran äiti Eija-Sisko Eklund-Miettinen oli yksi lajin suomalaisista uranuurtajista, kun monté rantautuessa Suomeen 1980–90 -lukujen taitteessa. Eklund-Miettisen oma kasvatti Falcon Jet voitti 90-luvun alkuvuosina 10 montélähtöä ja myös ensimmäisen montén SM-tittelin.
”Äiti oli perustamassa Suomen Montéohjastajat ry:tä. Viimeiset lähdöt hän ratsasti vajaat kymmenen vuotta sitten. Ei sillä, etteikö hän antaisi palautetta ratsastamisestani silloin tällöin”, naurahtaa Mira.
Raviurheilu on Mira Miettiselle harrastus. Takana on vuosi tradenomiopintoja ammattikorkeakoulussa, suuntautumislinjana on markkinointi.
”Raviurheilu on todella mukava harrastus. Täysipäiväinen tallilla työskentely ei oikein tunnu minun jutulleni.”
Vapaa-ajan ongelmia ei silti ole. Koulun lisäksi kotitallissa on kaksi valmennettavaa. Tämän lisäksi Mira ehtii työskennellä perheen yrityksessä, joka valmistaa muun muassa Criollo-hevosrehuja.
”Lisäksi työskentelen aina välillä anopin kahvilassa. Tekemistä on riittävästi.”
Perheen omat hevoset Amon-Ra ja Maestro Kemp ovat kilpailleet pääasiallisesti Miran ratsastamina monté-lähdöissä. Vastuuvalmentajana on Eija-Sisko Eklund-Miettinen.
”Äiti laatii valmennussuunnitelmat, ja valmennamme hevosia yhdessä.”
Vaikka kummallakin hevosella kilpaillaan pääasiassa montéssa, tapahtuu kotivalmennus hyvin pitkälti kärryiltä. Miran mukaan montélähdöt rasittavat jonkin verran hevosten etupolvia.
”Toki käyn välillä kotona ratsastelemassa Maestro Kempillä. Säilyy ratsastustuntuma starttien välillä.”
11 vuoden ikään ehtinyt Maestro Kemp on ollut Miralle tärkeä opetusmestari. Kaksikon yhteinen montéura alkoi heinäkuun lopulla viisi vuotta sitten. Ensimmäisestä yhteisestä kilpailusta ei vielä tullut menestystä, mutta hyvin näkyvä muisto.
”Maestro Kemp huitaisi minua päällään naamaan. Kun minulla oli ajolasit, sain oikein kunnon mustan silmän. Ihmiset luulivat minun olleen tappelussa. Jouduin sitten selittämään kyselijöille, että hevoseni tämän teki”, nauraa Mira.
Ruotsista hankittu Maestro Kemp on vuosien aikana menestynyt mukavasti Mira Miettisen ratsastamana. Eläkeikää lähestyvä ruuna tarjosi kimuistoisia hetkiä Haminassa kesäkuussa, kun kaksikko voitti city-ravien montékisan.
”Hieno tunne laskea 09-vauhtia Haminan keskustassa hevosen selässä. Todella hieno ja hyvin järjestetty tapahtuma. Yleisöä oli hyvin paikan päällä, oivallinen tapa markkinoida lajia.”
Jos Maestro Kemp on ollut Miran oppimestari, on tallin toinen hevonen Amon-Ra Miran taidonnäyte. Kahdeksanvuotias ruuna on ollut Miettisten tallissa reilut viisi vuotta.
”Omistimme ruunan aiemmin Timo Korvenheimon kanssa yhdessä. Persoonallinen ruuna ei oikein malttanut ravata uransa alussa, ja vanhempani hankkivat sen meille.”
Miettiset kokeilivat ensin ajaa Three Julysta olevalla ruunalla kilpaa kärrylähdöissä. Pian Mira sai kuitenkin mahdollisuuden koulia isokokoisesta ruunasta montéhevosta.
”Isäni ajoi vielä siihen aikaan kilpaa kärrylähdöissä. Viimeisen viisivuotiskeväällä hylkäykseen päättyneen startin jälkeen äiti totesi minun voivan tehdä siitä itselleni montéhevosen.”
Monté vaikuttaa sopivan hyvin Amon-Ralle. Heti uran toisesta monté-lähdöstä tuli voitto kolmisen vuotta sitten. Ruunan isot liikkeet sopivat Miran mukaan lajiin hyvin. Ruuna kasvoi vielä huomattavasti neljä-viisivuotistalven aikana.
Vaikka viime vuonna Amon-Ra sijoittui kauden 18 montélähdössään 11 kertaa kolmen parhaan joukkoon, ei kausi sujunut ilman ongelmia. Ruunalla on ollut koko uransa ajan vaikeuksia sisärataa etenkin suorilla. Lopulta viime syksynä ruunan kaularangasta löytyi vanha vamma.
”Eläinlääkäri arveli hevosen satuttaneensa kaulan varsana. Vamma on pysyvä. Sitä voi kuitenkin lääkitä pitemmän aikajakson välein Nykyisin ohjelmaan kuuluu paljon jumppaa ja venyttelyä.”
Ongelman löytymisen jälkeen ruuna otti neljä voittoa putkeen kevään aikana. Vaikka Amon-Ra on varmistunut, on ruunalla edelleen omat persoonallisuuden piirteensä. Volttilähtöjä ei hevosella voi ajaa.
”Yritimme sitä viimeksi helmikuussa Joensuussa. Sen jälkeen olemmekin etsineet ryhmälähtöjä”, hymähtää Mira.
Ryhmiä on etsitty ympäri Suomen. Mira huomauttaa molempien reilut 20 000 euroa ansainneen hevosen olevan hieman väliinputoajia.
”Maestro Kempillä voi osallistua hyvin tasoituslähtöihin. Tuntuu kuitenkin tuon rahaisten jääneen sarjasuunnittelussa väliin.”
Monté on tunnetusti hyvää fysiikkaa vaativa laji. Urheilulliselle Miralle ei lajin fyysisyys ole ollut ongelma. Hän painottaa oikean istuntatekniikan merkitystä montéssa menestymiseen. Mira hyödyntää äitinsä tietotaitoa sekä kokeneen Sanna Riikosen neuvoja.
”Minun pitäisi saada vielä jonkin verran lisää voimaa jalkoihini, jotta saavuttaisin optimaalisen istuma-asennon. Sivustakatsoja ei välttämättä tule ajatelleeksi kuinka pienillä muutoksilla ratsastaja voi parantaa hevosen menestysedellytyksiä monté-lähdöissä.”
Vastaisuudessa Miran on tarkoitus alkaa kiertää aktiivisemmin lainaohjastajana. Itsekriittisenä ihmisenä, Mira ei ole halunnut ratsastaa muiden hevosia.
”Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni. Syksyllä olisi tarkoitus alkaa kiertää lainaohjastajana. On mukavaa, kun viime vuosien aikana minun lisäkseni useampi muukin nuorempi ratsastaja on löytänyt lajin pariin.”
Lue lisää montésta: