• Hullumies toipumassa jalkaoperaatiosta

    Hullumiehen kilpailuoikeutta on jäljellä vielä reilut puolitoista vuotta.
    Hullumiehen kilpailuoikeutta on jäljellä vielä reilut puolitoista vuotta. Kuva: Ville Toivonen
    MT Hevoset
    26.4.201718:48
    MT toimitus

    Suomenhevosten ykkösriviin kuuluva Hullumies on toipumassa jalkaleikkauksesta. Radoille huippuoriin on tarkoitus palata kesän aikana.

    Seppo Sarkolan valmentamalta Hullumieheltä poistettiin taannoin pala puikkoluuta.

    "Pieni pala oli irti, ja meinattiin omistajien kanssa että leikataan ennen kuin se alkaa vaivata kummemmin", Sarkola kuvailee. "Ensi viikolla pitäisi jo päästä täyteen treeniin, mutta kyllä siinä sellainen kuukauden paussi tuli. Uskoisin kuitenkin, että ilman takapakkeja starttiin päästään mukavasti kesän aikana, kun hevonen oli jo hyvällä mallilla ennen operaatiota."

    Kaikkien aikojen nopeimpiin suomenhevosiin kuuluva Hullumies 19,6a on nyt 14-vuotias. Sarkola kertoo sillä olleen meneenä talvena pientä ongelmaa hankositeen kanssa.

    "Ei mitään isoa, mutta sellaista mitä tuon ikäisellä hevosella tuppaa olemaan. Sillä on takana paljon kilometrejä, ja kyllähän vuosien varrella kuluu vähän joka paikasta", Sarkola huomauttaa.

    Valmentajaa itseään vuodet eivät ole juuri kuluttaneet. Teivon ratavalmentajana radan rakentamisesta asti toiminut Sarkola täyttää kesäkuussa 70 vuotta. Tallissa on tällä hetkellä toistakymmentä hevosta.

    "Olen ajatellut niin, että sitten jään eläkkeelle, kun aamulla tympii lähteä tallille. Vielä sitä ei ole tullut", Seppo Sarkola kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Hullumies
    raviurheilu
    jalkaoperaatio
    suomenhevonen
    Seppo Sarkola
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle