

Sonkajärveläinen Sanna Kauppinen on yksi heistä, jotka mielellään laittavat heti aamulla päälle farkut ja ruutupaidan ja lisäävät sitten ulos lähtiessä lännenhatun ja bootsit.
Kauppinen on maatalon tytär, joka nykyään pitää lapsuudenmaisemissaan luomussa olevaa emolehmätilaa. Hän kävi pienenä ratsastuskoulussa ja myöhemmin ihastui erityisesti lännenratsastukseen.
Nuorena maatalous ei niin innostanut, ja opiskeltuaan liikunnanohjaajaksi hän lähti Saksaan kouluttamaan hevosia. Sieltä tie vei Amerikkaan, missä mieleen alkoi nousta ajatus, että miksei sitä kotitilaa Suomessa voisi jatkaa, kun siinähän voisi pitää samalla hevosia.
”Ei ehkä paras syy jäädä maajussittareksi”, hän hymyilee, mutta tyytyväisenä.
Nyt Kauppisella on ylämaankarjaa ja suoramyyntiä. Lehmien pidon lisäksi hän järjestää karjapaimennuskursseja, joille asiakkaat tulevat omilla hevosilla. Ylämaankarja on rauhallista paimentaa, mutta sarvien takia paimennusharjoituksiin otetaan vain nuorta karjaa.

Kauppinen kertoo valinneensa countryn paitsi tyylin, myös mukavuuden takia. Bootsit ovat aina kivat jalassa, ja ne sopivat hyvin myös mekon kanssa. Yhden yksiä korkokenkiä hänellä ei ole, ja jos kauppaan mennessä kannukset jäävät jalkaan, se ei haittaa.
”Tästä tulee sellainen asennekin, että ei välitä, mitä muut ajattelevat”, hän kertoo.
Mikään puristi hän ei silti ole, vaan voi kyllä viettää päivän collegehousuissa ja crockseissakin.
Countrypukeutumisen hän aloitit ulkomailla. Ensin hän käytti vain bootseja, sitten laittoi kisoihin katsojaksi mennessä sopivan country-kokonaisuuden ja lopulta hän huomasi, että kyllähän tämä sopii melkein kaikkialle.
Omaa pukeutumista miettiville hän kertoo lukemansa neuvon, että ensin kannattaa laittaa farkut ja bootsit, ja sitten pikkuhiljaa lisätä ruutupaitaa, vyötä, hattua ja muita asusteita. Hän huomauttaa, että pukeutuminen on Suomessa nykyään kaikkiaan vapaata, ja country-henkistä pukeutumista löytyy valtavirtaliikkeistäkin.
Maatilayrityksen ja suoramyynnin myötä myös hänen elämänkumppaninsa on alkanut pukeutua country-vaatteisiin, ja nyt ruutupaita ja lännenhattu ovat miehellekin sopiva valinta vaikka raveihin lähdettäessä.

Myös hevosalan ammattilaisella Maria Astikaisella country-asut ja asusteet ovat arkipäivää. Ensin hän kyllä toteaa, että ei ole himo country-pukeutuja, sellaisia hän miettii löytyvän ehkä enemmän rivitanssipiireistä. Mutta tarkemmin pohdittuaan, hän tulee tulokseen, että kyllä hän täysi cowgirl taitaa olla.
”Farkut ja bootsit ovat minulla työvaatteina, kun ratsastan, ja muutenkin käytän western-merkkien vaatteita. Minun western-tyylinen pukeutumiseni on enemmän sellaista nykyaikaista, miten lännenratsastustyypit myös Amerikassa pukeutuvat. Vähän samaan tyyliin kuin Yellowstone sarjassa”, hän kertoo.
Esimerkiksi lippalakit kuuluvat nykyiseen lännentyyliin.

Myös perinteisiä hattuja Astikaisella on kymmenkunta, joista pari mittatilaustyönä tehtyä villahattua. Hän huomauttaa, että Stetson on hattumerkki muiden joukossa, ei oikeastaan lännenhatun yleisnimitys.
”En minä ne päässä kaupungilla kulje, mutta kisoissa ja tapahtumissa kyllä”, hän kertoo.
”Minun juttu ovat nämä hevoset, mutta tiedän, että moni on hurahtanut koko kulttuuriin”, hän sanoo.
Tosin hevosten lisäksi hän suhtautuu intohimoisesti myös bootseihin.

”Työkenkinä bootsit ovat ratsastaessa suunniteltu lännensatuloihin ja jalustimiin. Niitä käytän kesällä arjessa farkkujen kanssa ja joskus western-tyylisten hameiden kanssa. Minä keräilen noita bootseja vähän samoin kuin joku muu kalliita laukkuja tai kenkiä. Menin myös naimisiin glitter-bootseissa joku vuosi sitten”, hän myöntää.
Se on myös Kauppisen ajatuksissa.
”Hautajaisiin en ehkä bootseja laittaisi, mutta jos ja kun menen naimisiin, valkoiset bootsit ajattelin hankkia”, hän suunnittelee.