• Henri Ruoste ja Tiffanys Diamond semifinaaliin – ”Otettiin aika iisisti tänään, silti oltiin siinä rajoilla”

    Henri Ruoste ratsasti Tiffanys Diamondilla kouluratsastuksen Europan mestaruuskilpailuissa Ranskassa Grand Prix -luokan sijalle 16. sijalle varovaisella suorituksella prosentein 72.127.
    Tilaajalle
    Henri Ruosteelle ja Tiffanys Diamondille kuluva kausi on vasta yksi askel kohti huippua.
    Henri Ruosteelle ja Tiffanys Diamondille kuluva kausi on vasta yksi askel kohti huippua. Kuva: SRL / Sonja Holma
    MT Hevoset|Ratsastus
    28.8.202520:38
    Miia Lahtinen

    Henri Ruoste kertoo, että hevonen kuumeni jo verryttelyssä liikaa, mutta se huomioon ottaen tamma oli kaikin puolin hyvä. Radan loppulinjalla tultaessa hevosen kiihtyminen nousi sen verran, että hevonen hyppäsi pois piaffista, mutta muita isompia virheitä radalla ei ollut.

    ”Otettiin aika iisisti tänään, silti oltiin siinä rajoilla. Aika monella oli vaikeaa siinä radalla. Kaikki oli aika lähellä, ja verryttely oli hallissa ja ulkona sai olla vain 10 minuuttia ennen suoritusta”, Ruoste kertoo.

    Hän selittää, että Tiffanys Diamond jännittyy vielä sekä mielestään että kropastaan. Silloin siihen on vaikea vaikuttaa, ja itse ratsastuksen taso laskee. Ratsastajan tehtäväksi jää ohjata hevosta ja tehdä radan asiat teknisesti oikein. Sitä Ruoste ei pidä kilpailemisena, vaan se on vaihe, jossa hevosen annetaan kasvaa sisään kilparatsastukseen.

    Varovaisuudesta huolimatta Ruoste oli paras suomalainen, ja hän pääsi 30 parhaan joukossa mukaan perjantaina ratsastettavaan Grand Prix Special -ohjelmaan. Hän on myös hyvin lähellä finaalipaikkaa, johon pääsee Specialista 15 parasta.

    Ruoste kertoo lähtevänsä ratsastamaan perjantaina virheetöntä rataa mahdollisimman hyvällä fiiliksellä. Pääsy finaaliin ei silti ole oikeastaan erityinen tavoite, kun vielä tässä vaiheessa ei ole mahdollisuutta kymmenen, mielellään viiden parhaan joukkoon.

    Joanna Robinsonin ja Glamouralinen alkurata oli kiireinen.
    Joanna Robinsonin ja Glamouralinen alkurata oli kiireinen. Kuva: SRL / Sonja Holma

    Joanna Robinson ratsasti Glamouralinella EM-suorituksensa aamupäivällä. Tulos oli ratsastajalle hienoinen pettymys.

    ”Meni vähän kiireiseksi, ja hevoselta loppuivat paukut. En saanut sitä takajalkojensa päälle. Olisi voinut mennä paremmin, mutta nyt meni näin. Ehkä paras vire jäi verryttelyyn”, hän summaa.

    Kun ratsukko tulee kilpailukentälle, tuomari soittaa kelloa, jolloin ratsastajalla on tietty aika aloittaa. Robinsonin kohdalla tuomari osoitti kelloa jo ennen kuin soitti sitä. Ratsastaja miettii, että se ehkä toi hänelle itselleen kiireen tunteen.

    ”Vaikka olisi pitänyt ratsastaa koko rahan edestä, käyttää joka sekunti”, hän naurahtaa.

    Toisaalta hätäisen raviohjelman jälkeen ohjelma loppui ratsukon tasolle hyvään laukkaohjelmaan, jossa vaihtosarjat olivat onnistuneet.

    ”Siinä olisi ollut mahdollisuus, että kun sähläsin alkuradan, niin loppuratakin olisi mennyt pipariksi”, hän sanoo ja muistuttaa, että kyse on kuitenkin vain kilpaurheilusta.

    Keskiviikkona ja torstaina ratsastetun GP-ohjelman perusteella jaettiin joukkuemitalit, jotka menivät Saksalle, Englannille ja Tanskalle. Suomen kolmihenkisen joukkueen sijoitus oli 12./14. Robinsonin ja Ruosteen lisäksi Suomen joukkueessa ratsasti Matilda Schmechel hevosella Zagala Azores. Hän oli luokan 49., Robinson 55.

    62 ratsukon GP:n voitti Suomen Kyra Kyrklundin valmennettava Cathrine Laudrup-Dufour hevosellaan Mount St John Freestyle prosentein 80,823.

    Semifinaali ratsastetaan perjantaina, ja siitä 15 parasta jatkaa finaaliin.

    Lisätty ingressiin Henri Ruosteen ja Tiffanys Diamondin tulos.

    Lisää aiheesta
    • Matilda Schmechel ja PRE-ori Zagala Azores EM-radalla.

      Ratsastus | Matilda Schmechel ja Zagala Azores aloittivat – ”Aina voi parantaa, mutta olisi huonomminkin voinut mennä”

      Tilaajalle
    • Henri Ruosteen 13-vuotias tamma Tiffanys Diamond on maailmanluokan hevonen, joka on kuitenkin yhä herkkä virheille radalla.

      Ratsastus | ”Täällähän on oikeastaan koko maailma katsomassa” –kouluratsastuksen EM-joukkue odottaa Ranskassa sateisia EM-kilpailuita

      Tilaajalle
    • Henri Ruosteen ratsastamassa Tiffanys Diamondissa on potentiaalia maailman huipulle asti.

      Ratsastus | Tiffanys Diamond on kuuma ja kaunis – Henri Ruosteen olympiatoivon lahjat riittävät maailman huipulle asti

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Henri Ruoste
    Tiffanys Diamond
    kouluratsastus
    Euroopan mestaruuskilpailut
    Ranska
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 3

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 5

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Combat Fighter puristi suurmestariksi – Hollanti ja Ranska mainittu voittajahaastattelussa

      Tilaajalle