

Suomessa syntyneiden ravureiden vuoden suurimman kisan finaali ajetaan Vermossa puolentoista viikon kuluttua. Derbyn voittaja saa ikuisen kunnian lisäksi 100 000 euron ykköspalkinnon.
Hyvin suurella todennäköisyydellä kisa tulee saamaan uusia sankareita. Finaaliin tänä vuonna selvinneen hevostusinan valmentajista derbyvoiton on aikaisemmin saavuttanut vain Pekka Korpi.
Lajin suurmies sai finaaliin kaksi hevosta, Arctic Emeraldin (Express Duo) ja Ginzan (Fabulous Wood), mutta ne lähtevät finaaliin radoilta 11 ja 12.
Arctic Emerald oli ennen karsintoja koko kisan selvästi suurin suosikki. Voitto on edelleen mahdollinen, mutta karsinnan kakkossija ja sen päälle huono arpaonni finaalin lähtöratojen valintajärjestyksen arvonnassa heikensivät sen mahdollisuuksia finaalissa.
Pekka Korpi nosti valintajärjestystä arvottaessa Arctic Emeraldille kuutospallon, eli hän ei päässyt lainkaan valitsemaan, vaan sai muilta jäljelle jääneen paikan. Derbyyn ajettiin kuusi karsintaerää, joista jokaisesta finaaliin pääsi kaksi parasta, ja ratavalintajärjestys arvottiin erikseen voittajien ja toiseksi sijoittuneiden kesken.
”BWT Jackpot on palalla sairaan nopea.”
Ratavalintatilaisuudessa kaikkien finalistien ohjastajat eivät vielä olleet tiedossa. Tiedossa olevista kuskeista Derbyn ovat aiemmin voittaneet Pekka Korpi, BWT Jackpotin (Maharajah) kuski Ari Moilanen ja Romanov Comeryn (Orlando Vici) ohjastaja Santtu Raitala. Ainakin ennen Ginzan ohjastajan varmistumista Arctic Emerald on finaalin ainoa hevonen, jonka ohjastaja ja valmentaja – sen tapauksessa siis Pekka Korpi – on voittanut Derbyn aiemmin.
Karsintojen hahmo oli Pekan poika Hannu-Pekka Korpi, jonka valmennettavat juoksivat kaksi karsintavoittoa. BWT Jackpotin lisäksi voittoon ylsi Endurance Boy (Maharajah).
BWT Jackpotille Ari Moilanen tarjosi sujuvan juoksun johtaneen All Out Youn takana, ja kun kiritilat loppusuoralla avautuivat, BWT Jackpot kiri ilmavasti ykköseksi. Samasta luukusta tuli myös erän toinen finalisti, kun Santtu Raitala kiritti Mika Haapakankaan valmentaman Xanthus Kempin (Walner) kolmannesta sisältä toiseksi.
”BWT Jackpot on palalla sairaan nopea”, Hannu-Pekka Korpi ihasteli. ”Sille ei viimeisellä suoralla moni pärjää, jos se vaan on ollut rauhallinen matkalla.”
Vasta muutaman vuoden omaa talliaan pyörittänyt Hannu-Pekka Korpi on Derbyn viime vuosien vakiokasvoja. Hänellä on ollut valmennettava Derbyn finaalissa tällä vuosikymmenellä joka vuosi lukuun ottamatta viime vuotta.
Korven toistaiseksi paras saavutus Derbystä on BWT Gazeaun nelossija vuoden 2022 kisasta. BWT Jackpot on samaa emälinjaa BWT Gazeaun kanssa, sillä molempien emänemä on BWT Hellsbells. BWT Jackpot on muutenkin derbysukuja, sillä sen emä BWT Burnin Alive oli vuonna 2017 neljäs Benjamin Evon voittamassa Derbyssä.
Endurance Boyn voittama erä oli karsinnoista värikkäin. Madame de Vieki ja Ze On Alma ottivat alkumatkasta yhteen, eikä keulaan päässyt Ze On Alma kunnolla tasoittunut ohjastaja Juha Utalan haluamaan vauhtiin, vaan avauskierros mentiin alle kahtatoista.
Pekka Korpi ajoi Arctic Emeraldilla alussa eteenpäin ja pääsi jonoon kolmanneksi. Kirikierroksella Arctic Emerald iski Ze On Alman rinnalle ja sai siitä otteen, mutta Endurance Boylle suosikki ei pystynyt vastaamaan.
Endurance Boy oli lähtönsä kakkossuosikki, mutta koska Arctic Emerald oli jättisuosikki, jopa kakkossuosikki oli melkoinen yllättäjä.
”Voitto oli pikkuyllätys, tai siis se, että pystyi Arctic Emeraldin lyömään”, Hannu-Pekka Korpi summasi.
”Juoksu meni miten se meni, eli Pekka kulutti alussa hevosensa voimia, mutta Endurance Boylla voimat säästyivät loppuun.”
Myös Endurance Boyn suvussa on erittäin vahvat derbykytkökset. Sen isoveli Incredible Ironman oli vuonna 2015 finaalin kolmas ja emä Zea Laukon isosisko Louise Laukko voitti kisan vuonna 1996.
Endurance Boy lähtee finaaliin kakkosradalta ja BWT Jackpot kaksi rataa ulompaa. Kaksikon välisiä voimasuhteita Korpi ei alkanut ennustaa.
”Juoksunkulku ratkaisee älyttömästi. Endurance Boy jaksaa mennä kovaa pidempään, mutta BWT Jackpotilla on ihan eri nopeus”, Hannu-Pekka Korpi vertasi.
”Koko ajan ollaan ajateltu, että ei ajeta liikaa kilpaa, vaan yritetään saada Romanov Comery tuoreena Derbyyn.”
Ainoana ykkössuosikkina karsintavoittoon ylsi Romanov Comery (Orlando Vici), joka marssi ykköseksi keulassa matkanneen Ginzan rinnalta. Santtu Raitala kierrätti Romanov Comeryn Ginzan kupeelle puolimatkassa, ja lopussa suosikki hallitsi tilannetta varmasti. Ginza piti toiselle finaalipaikalle.
Tapio Mäki-Tulokkaan valmentama Romanov Comery on voittanut yli puolet kilpailuistaan, mutta ikäluokan suurkatselmuksissa se on tuoreempi nimi. Viime syksynä se oli Kriteriumin karsinnoissa neljäs ja sai tyytyä voittamaan Kriteriumin lohdutuslähdön.
”Viime vuonna se ei ollut ihan valmis, mutta rupesi loppukaudesta kehittymään hurjasti ja meni jo joulukuussa täyden matkan 13,6a”, Tapio Mäki-Tulokas muistutti.
Vahvalla ruunalla nelivuotiskauden selkeä tähtäin on ollut nimenomaan Derby.
”Kauden pari ensimmäistä starttia ei mennyt toivotulla tavalla, mutta koko ajan ollaan ajateltu, että ei ajeta liikaa kilpaa, vaan yritetään saada Romanov Comery tuoreena Derbyyn. Santun kanssa siihen on koko ajan uskottu.”
Romanov Comeryn kasvattaja on Tapio Mäki-Tulokkaan setä Isto Mäki-Tulokas. Sekä kasvattaja että valmentaja ovat mukana hevosen omistajakimpassa.
”Tässä on iso porukka, paljon iloisia ihmisiä”, Tapio myhäili. ”Aikanaan tuli Iston kanssa vaan puhetta, että hänellä on orlandoviciläinen orivarsa. Kävin katsomassa hevosta laitumella ja se kyllä miellytti heti.”
Tapio Mäki-Tulokkaan paras derbysaavutus on Sahara B Boyn kakkossija vuodelta 2014. Romanov Comeryn emälinjalta Derbyn finaalissa on ollut sen emän veli Jackpot Comery, joka oli vuoden 2013 kisassa kahdestoista.
Maaliintulon jälkeen ohjastaja Tommi Kylliäinen veti hevoselta kokeeksi korvat auki, mihin Where’s The Party vastasi suorastaan ryntäämällä.
Derbykarsinnat alkoivat Return Of Wurstin (Spider Blessed) keulavoitolla. Jukka Torvinen sai vetää mieleistään vauhtia, ja kun Tenho Rothin valmennettava lopetti kymppiä, ohi ei ollut asiaa. Toisena finaaliin meni Timo Korvenheimon valmentama suosikki Nacho Web (Like A Prayer), jolla Henri Bollström namutteli kirikierroksella toisesta ulkoa sisäkautta.
Keulasta voittivat myös Where’s The Party (Bar Hopping) ja karsinnat päättänyt Bushmills (Tobin Kronos), joka oli ajallaan 13,8a karsintojen nopein.
Niko Huuskolan valmentama Where’s The Party on ikäluokan syksyn värittäjä, sillä derbykarsinta oli vasta sen uran kahdeksas kilpailu.
Ruunan emä Arctic Madonna on Suomen ykkösperiyttäjiin lukeutuvan Express Duon täyssisko ja muutenkin emälinja on tuottanut liudan kovia kilpahevosia, mutta derbyvoittajaa emälinja ei toistaiseksi ole tuottanut. Express Duo oli omassa Derbyssään kakkossuosikkina yhdestoista, ja muut lähisuvun suurimmat tähdet ovat olleet ulkomailla syntyneitä.
Where’s The Partyn lähdössä tai oikeastaan kisan jälkeen oli mielenkiintoinen tilanne. Maaliintulon jälkeen ohjastaja Tommi Kylliäinen veti hevoselta kokeeksi korvat auki, mihin Where’s The Party vastasi suorastaan ryntäämällä. Voimia näytti jääneen varastoon.
Toisen finaalipaikan nappasi vasta toisen kilpailunsa Christa Packalénin tallista juossut Stonecapes Xantee (Brillantissime). Ori matkasi Where’s The Partyn rinnalla.

Bushmillsin keulavoitto oli oikein hallittu. Sen rattailla Ville Tonttila lähtee ensimmäiseen Derbyynsä. Kasvattaja-valmentaja-osaomistaja Juhani Tapani on ollut Derbyssä mukana kerran aikaisemmin, vuonna 2006 hän oli yhdeksäs Kustaasinilla.
Toisen finaalipaikan vei Anne Kankaan tallin Neymar Web (Like A Prayer), jonka esitys oli karsintojen erikoisimpia. Lähdön suosikki näytti kirikierrokselle lähdettäessä olevan porukan perällä jopa vaikeuksissa, mutta lopussa se kiri kuitenkin toiseksi.
Ohjastaja Santtu Raitala oli yleisön tavoin ihmeissään suorituksesta.
”Mielenkiintoinen juoksu. Neymar Web ei ollut maailman freeseimmän tuntuinen, mutta virkistyi kummasti, kun sai tehdä sisärataa pitkin muutaman ohituksen. Monipuolinen suoritus”, Raitala kuvaili.
Neymar Webillä on Derbyn finaalissa puolustettavanaan sukunsa kunniaa, sillä ori on vuoden 2015 derbyvoittaja Elian Webin täysveli.
1 Bushmills / valmentaja Juhani Tapani / ohjastaja Ville Tonttila (1)
2 Endurance Boy / Hannu-Pekka Korpi / Hannu Torvinen (2)
3 Return Of Wurst / Tenho Roth / Jukka Torvinen (3)
4 BWT Jackpot / Hannu-Pekka Korpi / Ari Moilanen (4)
5 Romanov Comery / Tapio Mäki-Tulokas / Santtu Raitala (6)
6 Nacho Web / Timo Korvenheimo / Henri Bollström (8)
7 Stonecapes Xantee / Christa Packalén / Olli Koivunen (10)
8 Neymar Web / Anne Kangas / Iikka Nurmonen (11)
9 Where’s The Party / Niko Huuskola / Tommi Kylliäinen (5)
10 Xanthus Kemp / Mika Haapakangas / ohjastaja ei tiedossa (7)
11 Ginza / Pekka Korpi / ohjastaja ei tiedossa (9)
12 Arctic Emerald / Pekka Korpi (12)
Suluissa järjestysnumero, jolla lähtörata valittiin.
Finaali ajetaan 23.8. Vermossa, ykköspalkinto 100 000 euroa.