• Sobel Conway ei sittenkään MM-lähtöön – ”Puhallettiin peli poikki”

    Ravuriruuna vai lentokone? Sobel Conway juoksi kuvassa Lahden kuninkuusraveissa 2019 Harri Koivusen ohjastuksessa ja valmennuksessa, mutta liitää kaviourilla nyt Ranskassa.
    Ravuriruuna vai lentokone? Sobel Conway juoksi kuvassa Lahden kuninkuusraveissa 2019 Harri Koivusen ohjastuksessa ja valmennuksessa, mutta liitää kaviourilla nyt Ranskassa. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset
    18.9.201922:27
    MT toimitus

    Tallikavereiden alisuorittamiset viime viikonloppuna Turussa saivat Sobel Conwayn taustajoukot pyörtämään päätöksensä Amerikan-reissusta.

    Ravinetti uutisoi viime viikon torstaina Sobel Conwayn saaneen kutsun Yonkersin radalla 12. lokakuuta juostavaan MM-lähtöön ja omistajien Kari Lähdekorven ja Arvo Ylitalon hyväksyneen kutsun. Tänään kelkka kuitenkin kääntyi.

    ” Harrin (Koivunen) hevosista tosi moni alisuoritti viime viikonloppuna, ja nimenomaan meidän hevoset. Ei ne kipeitä olleet, tai ainakaan niistä ei ole mitään löytynyt, mutta nyt olisi pitänyt lähteä epävarmalla mielellä ja vähän kuin valmiiksi lyötynä pitkään reissuun”, Kari Lähdekorpi perustelee.

    ”Ennen reissuun lähtöä ei olisi ehditty ajaa yhtään testilähtöä, joten puhallettiin peli poikki. MM-lähdön promoottori Klaus Koch oli tosi tyytyväinen siihen, ettei haluttu lähteä pelkästään huvimatkalle ja erityisesti siihen, että nyt ehtii tilalle saattaa ehtiä kutsumaan toisen hevosen Euroopasta. Verikokeet matkaa varten olisi pitänyt ottaa huomenna, ja sen jälkeen hevosen vaihtaminen ei olisi ollut enää mahdollista.”

    Ratkaisu mahdollistaa teoriassa myös paluun Sobel Conwayn alkuperäiseen kilpailusuunnitelmaan eli osallistumiseen MM-päivänä 12. lokakuuta Ruotsin mestaruuslähtöön.

    ”Ainakin aikaa tarkkailla hevosen tilannetta ja tehdä päätös jää eri tavalla, kun ei tarvitse ajatella lentokuljetusta”, Lähdekorpi näkee.

    Lue myös: Sobel Conway Yonkersin MM-lähtöön 

    Artikkelin aiheet
    Sobel Conway
    ravit
    MM-lähtö
    hevosurheilu
    Yonkers
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle