• Voittokone Wilhelm Nashilla tiivis kilpailuturnee

    "Olen ollut monena uutenavuotena raveissa, joten ei haittaa, vaikka sen juhliminen jää väliin", Ville Mäkelä naureskeli tapaninpäivänä Porissa. Kuva: Anu Leppänen
    "Olen ollut monena uutenavuotena raveissa, joten ei haittaa, vaikka sen juhliminen jää väliin", Ville Mäkelä naureskeli tapaninpäivänä Porissa. Kuva: Anu Leppänen Kuva: Anu Leppänen
    MT Hevoset
    29.12.201610:01
    MT toimitus

    Voittoputkessa oleva Wilhelm Nash kilpailee vielä kahdesti tänä vuonna, kaukana kotiseudultaan.

    Peräti seitsemän peräkkäistä voittoa juossut Wilhelm Nash kilpailee tänään Oulun yhteispohjoismaisella T75-kierroksella. Ja kun vauhtiin on päästy, ruuna jatkaa heti uudenvuodenaattona Kuopion T76-pronssidivisioonassa.

    Forssalainen Ville Mäkelä onkin voitokkaan suojattinsa kanssa kisaturneella, jossa kertyy kiitettävästi kilometrejä maantiellä. Forssasta Oulun kautta Kuopioon ja takaisin on noin 1200 kilometrin matka, jonka aikana Wilhelm Nash yöpyy vierastallissa Oulussa.

    ”Keskiviikkona lähdettiin puolenpäivän aikaan ja välipäivä ollaan Oulussa. Sieltä lähdetään lauantaiaamuna Kuopioon, mistä ajetaan ravien jälkeen kotiin. Meillä on Kuopiossa yhdeksäs lähtö, joten on siinä ja siinä, ehditäänkö ennen vuoden vaihtumista kotiin asti”, Ville Mäkelä sanoo.

    ”Alun perin piti olla kolme hevosta matkassa tässä turneessa. De Toy Zenan pistesaalis ei kuitenkaan riittänyt Kuopioon ja Our White Star toipuu ähkystä. Wilhelm Nashille otetaan naapurista poni matkakaveriksi.”

    Menestyshevonen on etenkin Oulun lähdössä selvä ennakkosuosikki, vaikka kyseessä onkin selvä ylisarja. Vajaat 34 000 euroa tienannut Wilhelm Nash kilpailee enintään 65 000 euroa voittaneiden sarjassa. Oulun lähdössä se pääsee kuitenkin matkaan eturivistä, kun taas Kuopiossa lähtörata on synkkä 12.

    Omistaja-valmentajaa mietityttää lähinnä se, miten Wilhelm Nash klaaraa Oulun rataprofiilin.

    ”Jos matka menee hyvin ja Wilhelm Nash pystyy juoksemaan Oulun radalla, sen pitäisi pärjätä. Sen sitten näkee, miten rataprofiili sopii.”

    ”Moilanen oli sitä mieltä, että jyrkät kallistukset voivat helpottaa asiaa. Pahempi olisi, jos ei olisi kallistuksia ollenkaan. Wilhelm Nash on ravannut kolmessa viime startissa hyvin jopa kaarteet. Keulajuoksuun pyritään, sekin helpottaisi kaarrejuoksua”, Ville Mäkelä pohtii.

    Artikkelin aiheet
    Wilhelm Nash
    raviurheilu
    Ville Mäkelä
    Oulu
    Kuopio
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle