• Atupemillä uusi jalkamurhe ‒ Antero Tupamäki silti toiveikas

    Suomen mestari 2022 Atupem on taas tauolla jalkamurheiden takia. Maan ykkösravureihin kuuluvan oriin jalka reagoi Vermon SM:n jälkeen.
    Tilaajalle
    Atupem Suomen mestarina 2022 Vermossa. Nyt on taas pieniä huolia etujalan kanssa, ja paluu tapahtuu aikaisintaan keväällä.
    Atupem Suomen mestarina 2022 Vermossa. Nyt on taas pieniä huolia etujalan kanssa, ja paluu tapahtuu aikaisintaan keväällä. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
    MT Hevoset|Ravit
    26.9.202212:08
    Riku Niittynen

    Antero Tupamäen hevoskasvatuksen kruununjalokivi Atupem (Andover Hall) on ehtinyt voittaa paljon mutta kärsinyt myös jalkamurheista runsaasti. Oriin ryminäpaluu huipulle tänä vuonna Suomen mestaruuksinen, Joensuu-ajoineen ja Malja-ajoineen on ainakin loppuvuoden osalta ohi.

    Vermon derbylauantaina ajetun Suomen mestaruuden jälkeen aiemminkin ongelmia tuottanut vasen etujalka reagoi jälleen. Suunnitelmissa ollut Tammer-ajo Teivon Kriterium-raveissa jää nyt väliin.

    ”Onneksi ei samasta paikasta kuin aiempi vamma”, Antero Tupamäki huokailee.

    ”SM:n jälkeen ori ei tuntunut satkulta ja tutkimuksissa paljastui taas pientä häikkää. Kausi 2022 on nyt paketissa. Talvi taas treenaillaan, ja olen aika toiveikas, että keväällä päästään kilparadoille. Motivaatiota lisää, kun Atupem näytti, ettei pitkistäkään tauoista ollut esteeksi sen huipputasolle palaamiselle.”

    Atupem tosiaan oli entisensä tällä kaudella, vai kuinka arvioit sen tason?

    ”Kyllä se palasi hyvin ilman tehojen katoamista. Se alkoi juuri olla sillä 2019 tasolla, joten harmihan tämä tietenkin on. Kuitenkaan ei ole nyt sellaista vammaa, ettei olisi aika toiveikaskin tilanne ensi kautta ajatellen.”

    Millainen jälkeläisnäyttö Atupemille saadaan?

    ”Vaikea sanoa, syntyykö kunnon näyttöä? Kaksivuotiaita on noin 15, vuoden vanhoja 10 ja tänä kesänä astutettiin 10, joten varsoja tulee varmaan muutama vähemmän. Syntyykö siitä sitten kelpo otosta, sen aika näyttää.”

    Millainen on Antero Tupamäen tallin tilanne muuten?

    ”Treenailen kaksivuotiasta Atupemin pikkuveljeä Rudy Rayta (Raja Mirchi). Se on melkoisen iso ja takakorkea vielä. Vuoden vanha Rudy Rick (Brad De Veluwe) on Timo Niemelän valmennuksessa Kempeleessä. Jospa sieltä tarttuisi jotain Timo Nurmoksen menestyspölyä.”

    Atupemin uran tietoihin pääset tästä

    Lisää aiheesta
    • Antero Tupamäen millimetrin tarkasti valmistama Atupem osoitti luokkansa Suur-Hollolassa Iikka Nurmosen ohjastamana. Lauantaina homma jatkuu Joensuussa ja kuskiksi palaa Santtu Raitala.

      Ravit | Atupemin pyörä pyörii taas: varokaa vastustajat Laukaan oritta!

      Tilaajalle
    • Antero Tupamäki on Atupemille kaikki kaikessa. Hän on orin kasvattaja, omistaja ja valmentaja. Yhdeksänvuotiaaksi varttunut Seinäjoki Race-sankari Atupem palaa maanantaina - jos olosuhteet ovat kelvolliset - radoille yli kahden vuoden hiljaiselon jälkeen.

      Atupemin jatko ja uusi osoite selvillä - kuntoutukseen ja astumaan

    • Antero Tupamäki on Atupemille kaikki kaikessa. Hän on orin kasvattaja, omistaja ja valmentaja. Yhdeksänvuotiaaksi varttunut Seinäjoki Race-sankari Atupem palaa maanantaina - jos olosuhteet ovat kelvolliset - radoille yli kahden vuoden hiljaiselon jälkeen.

      Atupem on valmiina paluuseen - ”Kun viisi starttia on mennyt, niin rumpua voi jo päristää”

    Artikkelin aiheet
    ravit
    hevonen
    Atupem
    Antero Tupamäki
    jalkaongelmat
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Ravit | Ravihevonen oli kotikuntansa kovin veronmaksaja – omistajilleen se juoksi kolme taloa ja edelleen kertyvän eläkepotin

    • 2

      Ravit | Timo Vääränen toivoo lahjakkaan Mannerheimin palauttavan aidon ilon raviurheiluun

      Tilaajalle
    • 3

      Ravit | Lightning Stride siirtymässä siitokseen, ensimmäisen varsan isäksi jo valittu

      Tilaajalle
    • 4

      Ravit | Uransa suurimman voiton ajanut Ville Koivisto videohaastattelussa: ”Pienen itkunkin kerkesi päästää”

    • 5

      Ravit | Yrittäjän elämäntyö oli kadota yhdessä yössä taivaan tuuliin

      Tilaajalle
    • 6

      Ravit | Kriteriumissa kolmea hevosta jännittävä omistaja ei katso ostaessaan hevosta vaan rahapussiinsa

      Tilaajalle
    • 7

      Ravit | Better Leaderin kriteriumvoitto herkisti – ”Tämä on palkinto myös meidän elämäntyöllemme”

      Tilaajalle