

Hienosti viime syksynä Suomen lauantai-lähdöissä menestynyt Mozart B.R. poistui alkuviikosta Matti Nisosen valmennuslistalta. Kuusivuotiaalta ruunalta löytyy tältä kaudelta ainoastaan neljä kilpailua. Toukokuun lopulla ruuna jäi pois Kaustiselta. Matti Nisosen mukaan ruuna loukkasi jalkaansa.
”Sille tuli ennen Kaustista jalkavamma. Veimme sen Pohjanmaalle vesikuntoutukseen. Onhan tämä harmi juttu”, Matti Nisonen harmittelee.
Vidgrénin perheen omistama Mozart B.R. on ansainnut urallaan reilut 80 000 euroa. Norjassa syntynyt ruuna on voittanut urallaan 12 lähtöä. Matti Nisonen on toiveikas kilpauran jatkon suhteen.
”Ruuna saa olla kesän kuntoutuksessa. Pitää sitten alkusyksystä katsoa miltä tilanne näyttää jalan suhteen. Kyseessä olisi kuitenkin oikein mallikas kilpahevonen.”
Vieremällä Vidgrénin perheen yksityisvalmentajana toimiva Matti Nisonen vietti aikaisempien vuosien tapaan talvikuukaudet hevosten kanssa Ruotsissa Julmyran valmennuskeskuksessa. Hän ja puoliso Annika Redefalk palasivat Suomeen huhtikuussa.
Kesän aikana on tarkoitus keskittyä kilpailemaan Suomessa. Alkukesän starttien menestys on tyydyttänyt Matti Nisosta. Etenkin tallin kolmevuotiaiden otteet miellyttävät. Kolmesta kolmevuotiaasta Lil Voice Inside ja E.V. Emma ovat jo ehtineet voittaa.
”Kolmaskin kolmevuotias E.V. Roberto avaa kilpauransa näillä näkymin ensi viikolla. Ihan mukavasti hevoset ovat menneet starteissa.”

Toissa vuonna Kriteriumin voittanut Lil Runner ei kuitenkaan onnistunut kauden avausstartissaan Torniossa toukokuussa. Matti Nisosen mukaan kaarrejuoksu ei sujunut toivotulla tavalla.
”Lil Runner ruunattiin kolmisen viikkoa sitten. Jos se helpottaisi hevosen ravaamista. Ei me vielä olla toivoa hukattu sen kanssa. Yritetään vielä uutta nousua Lil Runnerin kanssa loppukesästä.”