Viime viikonloppuna sosiaalisessa mediassa levisi kulovalkean vauhdilla hevosten kouluttaja Minna Tallbergin julkaisema teksti, jossa hän pilke silmäkulmassa listaa ratsastusta opettavalta ihmiseltä vaadittavia ominaisuuksia.
Tallberg kertoo, että alun perin pari vuotta sitten syntynyt ja julkaistu teksti on edelleen ajankohtainen, koska ratsastuksen opettaminen on ollut taas otsikoissa.
”Ratsastuksen opettaminen tuntuu näin ulkopuolisen silmin olevan lähes mahdoton tehtävä. Eikä vain lähes, vaan täysin”, Tallberg toteaa ja vertaa ratsastuksenopettajan vaatimustasoa renessanssiasian yleisnero Leonardo da Vincin lahjakkuuteen.
”Ratsastuksenopettajan pitää olla vähintään da Vincin ja jonglöörin poikkeuksellisen lahjakas jälkeläinen, jolla on lisäksi röntgenkatse, yli-inhimillinen kärsivällisyys ja silmät paitsi selässä myös molemmissa olkapäissä. Ratsastuksenopettajan pitää ainakin varmistaa, että hevosen varusteet ovat oikein säädetyt, että ratsastaja käyttää niitä oikein ja suorittaa pyydetyt tehtävät halutussa järjestyksessä.”
Eikä lääkärin tai fysioterapeutin tasoinen tietämys ihmiskehostakaan ole tarpeeton ratsastuksenopettajan ammatissa.
”Hänen tulee opettaa ratsastajaa istumaan liikkuvan hevosen selässä (eli aivan toisin kuin ratsastaja luonnostaan tekisi), käyttämään apuja (eli käsiä, jalkoja ja istuntaa) huomaamattomasti mutta tehokkaasti, myötäämään oikealla hetkellä (eli lakata heiluttamasta jalkojaan ja hellittää otettaan ohjista), ymmärtämään liikkeiden tarkoituksen ja oikean suoritustavan, olemaan hevosen selässä rento muttei liian rento, jäntevä muttei jännittynyt ja zen, muttei poissaoleva.”
Tallberg jatkaa, että ratsastuksenopettajalla tulee olla eläintenkouluttajan tiedot hevosen oppimisesta ja kouluttamisesta.
”Hänen tulee varmistaa, että hevonen ei siedäty (eli totu) vahingossa liikaa ratsastajan heilumiseen, että hevonen erottaa avut (eli tahallinen liike) siitä, ettei ratsastajan istunta ole vielä täydellinen (eli tahaton liike), että hevonen reagoi riittävän herkästi muttei liian herkästi ja että se tekee, kuten taitamattomampikin ratsastaja luulee juuri pyytäneensä.
Ratsastuksenopettajan tulee osata motivoida hevosta kiertämään samaa maneesia tai kenttää ympäri tuhannetta kertaa tällä viikolla niin, että ratsastaja tuntee saavansa kokea yhteyttä hevoseen.”
Ratsastuksenopettajan tulee osata motivoida hevosta kiertämään samaa maneesia tai kenttää ympäri tuhannetta kertaa tällä viikolla niin, että ratsastaja tuntee saavansa kokea yhteyttä hevoseen.
Entäpä sitten psyykkinen puoli? Senkin oletetaan olevan ratsastuksenopettajalla suvereenisti hallussa.
”Ratsastuksenopettajan tulee olla kannustava sellaiselle ratsastajalle, joka tarvitsee kannustusta ja napakka sellaiselle ratsastajalle, joka tarvitsee napakkuutta. Hänen tulee osata toteuttaa nykyaikaista pedagogiikkaa käytännössä mielellään yliopistotasolla. Hänen tulee osata opettaa alakouluikäisiä ja eläkeläisiä ja kaikkia siltä väliltä. Lisäksi hänen tulee terapeutin lailla osata myötätuntoisesti auttaa ratsastajaa pelostaan ja suuttumuksestaan sekä kaikista muista hankalista tunteistaan. Hänen tulee olla loputtoman kärsivällinen ja ystävällinen.”
Vastata pitää myös moniin ratsastukseen liittymättömiin kysymyksiinkin, kuten esimerkiksi hevosen ruokintaan, hoitoon ja lastauskoulutukseen.
”Lisäksi ratsastuksenopettajalla tulee olla kahdeksanvuotiaan lapsen aineenvaihdunta ja teini-ikäisen kylmänsietokyky, jotta hän selviää talvesta. Hänellä tulee myös olla valmius olla töissä aina silloin, kun muut ovat vapaalla. Ja jotta hän olisi opettajana yhtään uskottava, hänen tulee myös jatkuvasti itse kilpailla menestyksellä, päivittää tietonsa hevosesta, ihmisestä ja kaikesta muustakin sekä muistaa pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta.”
Ratsastuksenopettajalla tulee olla kahdeksanvuotiaan lapsen aineenvaihdunta ja teini-ikäisen kylmänsietokyky, jotta hän selviää talvesta.
Yrityksensä sosiaalisessa mediassa julkaistussa tekstissään Tallberg kysyy retorisesti, kuulostaako edellä kuvattu vaativalta työltä ja vastaa:
”Äskeisessä esimerkissä kirjoitin ratsastajasta yksikössä. Totuus on, että jotta ratsastuskoulu olisi kannattava, ratsastuksenopettajan tulee suoriutua tästä kaikesta ei vain yhden, vaan 4-8 ratsastajan kanssa. Samanaikaisesti. Ja sillä aikaa, kun hän keskittyy yhteen ratsastajaan, muut 3-7 ehtivät tehdä kaikenlaista. Ratsastuksenopettajan tulee myös varmistaa, että ratsastajat mahtuvat samalle alueelle törmäämättä toisiinsa ja aiheuttamatta muuten vaaratilanteita.”
Tekstissään Tallberg arvelee, että lennonjohtajilla ja ratsastuksenopettajilla on samankaltainen aivorakenne, minkä seurauksena heille ei todennäköisesti tule dementia aivan ensimmäisten joukossa.
”Joten aloitetaanko uusi vuosi kohottamalla malja niille kaikille hyville ratsastuksenopettajille? En tiedä, miten teette sen. Mutta kiitos, kun teette”, Tallberg päättää.
