
Kanerva, 44, on avustanut jo pitkään mm. Hevosurheilu-lehteä ja ollut myös vuosia Ravitoimittajat ry:n hallituksen jäsen. Kanerva on ollut ravitoimittaja-aktiiveista ehkä kaikkein aktiivisin - hänen rinnassaan sykkii todellinen ravitoimittajasydän. Yhdistys sai tamperelaisessa nuorekkaan mutta kokeneen vetojuhdan.
Ravitoimittajahallituksen muutokset eivät ole olleet suuria, mutta puhenjohtaja on sen sijaan vaihtunut viime vuosina. Aiempi puheenjohtaja Miika Lähdeniemi siirtyi Vermon raviradan palvelukseen 2019 ja samalla sivuun puheenjohtajan pallilta. Sille valittiin Riku Niittynen, joka oli kuitenkin "valmis" jo reilussa vuodessa. Kanervan siirtyminen hallituksen rivijäsenestä puheenjohtajaksi oli luonteva liike. Niittynen jatkaa hallituksessa, jonka ainoa uusi jäsen on myös Hevosurheilusta ja TotoTv:stäkin tuttu Kaj "Iivari" Ingves. Hallituksen pitkäaikainen jäsen Paavo Eloniemi Seinäjoelta oli jo pitkään vihjannut haluavansa luovuttaa paikkansa nuoremmalle polvelle, ja nyt vaihto tapahtui.
Ravitoimittajat ry näkyy suomalaisessa raviarjessa mm. Ravigaalan useimpien vuoden parhaiden valintojen tekijänä sekä vuoden haastateltavan palkitsijana. Perjantaina Finlandia-raveissa tämän vuoden haastateltavaksi palkittiin Antti Tupamäki, jolle yhdistys lahjoitti 100 euron lahjakortin yhteistyössä Finn Tackin kanssa mainitun firman myymälöihin. Ravitoimittajat järjestää myös opintomatkoja ja koulutusta jäsenistölleen, mutta koronavuonna 2020 toiminta on ollut tavallista vähäisempää.